

MATTI MATIKAINEN
Ylen hallintoneuvoston perussuomalainen jäsen: Ohjelmiston muuttaminen maksulliseksi veisi kansalaisilta verorasitteen pois – ”Halukkaat voisivat maksaa Ylen tämänhetkisestä paatoksesta”
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri esitti perussuomalaisten kyselytunnilla, että Yleisradion ohjelmat tulisi asettaa maksukortin taakse.
– Ehdotus on varteenotettava. Tuntuukin kummalliselta, että kansalaisilta kerätyillä verorahoilla tuotetaan sisältöä, erityisesti uutisia ja ajankohtaisohjelmia, jotka eivät ole tasapuolisia, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja ja Ylen hallintoneuvoston jäsen Jari Ronkainen.
Toimittajien kannat eivät jää epäselviksi
Hyvänä esimerkkinä Ronkainen mainitsee tämän aamun Ylen jälkiviisaat, jossa Ruotsin hiljattaisia autopaloja vihjaillaan ruotsidemokraattien vaalitempuksi.
– Ylen omassa strategiassakin puhutaan siitä, että tiedonvälityksen tulee olla riippumatonta ja tasavertaista. Yllä antamani esimerkki on kuitenkin pelkkä jäävuorenhuippu, eikä edes sieltä räikeimmästä päästä. Esimerkiksi Yhdysvaltain ja Suomen presidentinvaalikampanjoiden tai Brexit-äänestyksen aikaan toimittajien kannat eivät jääneet epäselviksi.
Tiedon jättäminen pois johtaa harhaan
Ronkainen painottaa, että yhteisen ja yleisen median tehtävänä tulisi olla tiedon välittäminen mitään siitä muuttamatta tai salaamatta.
– En väitä, että Yle antaa väärää tietoa, mutta aivan yhtä harhaanjohtavaa on jättää tietoa pois. Median tulisi jättää mielipiteiden muodostaminen kuulijan tai lukijan tehtäväksi.
– Se, että toimittajan oma poliittinen kanta näkyy puolueettomaksi julistautuvassa mediassa, on mielestäni silkkaa ammattitaidottomuutta. Kun puhutaan koko kansan mediasta, ei se voi eikä saa muodostua toimittajien omien näkökantojen kautta, Ronkainen sanoo.
Esteettömät palvelut Huoltovarmuuskeskukselle
Ronkainen sanoo, että ohjelmiston muuttaminen maksulliseksi poistaisi verorasitteen kansalaisilta ja siirtäisi maksun niille, jotka haluavat Ylen ”tämänhetkisestä paatoksesta” nauttia.
– Ylen tehtävä on kuitenkin uutis- ja ajankohtaistoimintaa laajempi. Sen tarjoamat esteettömät palvelut esimerkiksi näkö- ja kuulovammaisille tuskin selviäisivät kaupallisen maailman tyrskyissä. Kuka tämän palvelun tuottaisi ja maksaisi? Lisäksi Yle vastaa viestinnän huoltovarmuudesta ylläpitämällä tiloja, laitteistoa ja henkilöstöä, millä on suuri merkitys kriisiaikoja ajatellen.
– Jos tämä saataisiin erotettua Ylen muusta tuotannosta, esimerkiksi Huoltovarmuuskeskukselle, joka tekisi sopimuksen jonkin mediatoimijan kanssa kriisitilanteiden hallinnasta, niin mikäpäs siinä, Ronkainen linjaa.
Negatiivisen palautteen määrä on suuri
Ainoa tapa, miten nykyinen malli voi Ronkaisen mielestä jatkua on se, että Yle toimii oman strategiansa mukaisesti. Sen strategian missioksi on julistettu, että ”Yle vahvistaa suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria.”
– Strategiaan kirjattujen riippumattomuuden ja luotettavuuden tulee koskea toimittajiakin. Yle seuraa sisäisesti tilastoja luotettavuudesta kansan parissa. Tilastot ovat kuitenkin yksi asia, joita voidaan lukea itselle mieluisiksi, Ronkainen huomauttaa.
– Toinen asia on, että negatiivisen palautteen määrä on suuri erityisesti räikeiden tapausten ollessa esillä. Operatiivisen johdon olisikin syytä astua ulos kuplastaan ja katsoa toimintaansa ulkopuolisen silmin. Vain siten Ylen nykyinen toiminta voi kehittyä koko kansaa palvelevaksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Miksi Yle kutsui Oikeus elää -aktivistin lähetykseensä kommentoimaan palautuslentoasiaa ja esitteli tämän neutraalina tutkijana?

Voiko Yleen luottaa? Käyttää puolueellisia asiantuntijoita, salailee rahankäyttöään, saa usein moitteita Julkisen sanan neuvostolta

Ylen hallintoneuvoston PS-jäsenet Immonen ja Ronkainen: Tiukka linja toimittajien ylilyönteihin

Perussuomalaisten Meri esitti Yle-veron poistoa, demarikansanedustaja älähti – vetoaa sananvapauden kaventumiseen

Ylelle Trump-uutisia tekevä toimittaja haistattaa Trumpille v***ua, vaatii pitämään turpansa kiinni

Ylen toimittaja älähti turvapaikkaturistien puolesta – Immonen: ”Veronmaksajien kustantama mielipidekirjoitus meni pahasti metsään”

Helsingin Sanomat loukkaantui Ylen puolesta – Immonen vastaa Hesarille: Yle noudattakoon omia ohjeitaan

Näin Yle käyttää verovaroja: Kyselee kouluista 10-14-vuotiaita torjumaan ilmastonmuutosta – Ronkainen: ”Suomalaisia lapsia ei pitäisi vetää tällaiseen mukaan”
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












