

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja: Ylen ohjelmat maksukortin taakse – ”Ne maksavat, jotka haluavat katsoa ja muut vapautetaan kaikista maksuista”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri ehdottaa, että Yleisradion tuotannosta tehtäisiin maksullista siten, että ne jotka haluavat seurata Ylen ohjelmia, maksavat siitä ja ne, jotka eivät näitä ohjelmia tarvitse, vapautetaan kaikista maksuista.
Perussuomalaisten kyselytunnille monet olivat lähettäneet Leena Merelle kysymyksiä koskien Yleisradiota.
Mitä ajattelet Yleisradiosta?
– Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on tavannut Ylen toimittajia. Olemme esitelleet itsemme ja olemme kertoneet puolueesta. Vaikka meihin on suhtauduttu tapaamisissa ihan asiallisesti, emme siitä huolimatta ole juurikaan päässeet kertomaan ajatuksiamme Ylen kanavissa.
– Kun olemme maininneet perussuomalaisten heikosta näkyvyydestä eduskunnan kyselytunneilla, niin vastaus on ollut se, että kaikki puolueet valittavat siitä. Voidaan kuitenkin melko tarkasti osoittaa, että ei meidän kannanottoja ole Ylessä paljoa näkynyt, Meri sanoo.
https://www.facebook.com/suutiset/videos/321520755081511/
Kyselytunnin osuus, jossa Meri kommentoi Yleisradion rahoitusta. Facebook video, 4 min 12 sek.
Hän toteaa, että vaikka perussuomalaisten viesti ei menekään läpi Ylen kanavilla, puolueen käytössä on muitakin tiedotuskanavia kuten some.
Puolueellista toimintaa
Meri sanoo pohtineensa sitä, onko Ylessä käytäntönä se, että perussuomalaisia ei kutsuta ohjelmiin tai muutenkaan ei haluta tuoda esille perussuomalaisten ajatuksia.
– Jotkut puolueet saavat sen sijaan surkeallakin kannatuksella paljon näkyvyyttä, koska ilmeisesti niiden kannatusta halutaan nostaa.
– Minua harmittaa se, että monissa Ylen keskusteluohjelmissa on aiheita, joissa perussuomalaiset olisivat aivan vastakkaisella kannalla kuin käsiteltävän aiheen kohdalla yleensä ollaan. Siitäkään huolimatta meitä ei pyydetä mukaan debatoimaan, vaan ohjelmaan valitaan yleensä keskustan, kokoomuksen tai jonkun muun puolueen edustaja.
Esimerkiksi Meri ottaa kesällä vahvasti esillä olleen laittomien maahanmuuttajien tilanteen, johon perussuomalaiset ovat esittäneet selkeitä ratkaisuja.
– Ilmeisesti meille ei vain sallita esittää näkemyksiämme julkisuudessa.
Yle-veron aika on ohi
Ylen toiminta rahoitetaan kansalaisilta kerättävällä Yle-verolla. Meri pitää järjestelyä vanhentuneena ja esittää, että Ylen ohjelmatuotanto tulisi siirtää maksukortin taakse.
– Minusta olisi järkevää, että Ylestä tehtäisiin maksullinen siten, että ne, jotka haluavat seurata Ylen ohjelmia, maksavat siitä ja ne, jotka eivät tarvitse Yleä, niin heidän ei myöskään tarvitsisi maksaa. Hätätiedotteet ja vastaavat toki täytyisi edelleen tarjota kaikille.
Meren esittämässä uudistuksessa Ylen tulot väistämättä laskisivat rajusti. Meri näkee tässä kuitenkin myös hyviä puolia.
– Yle joutuisi sitten monipuolisemmin huomioimaan ohjelmatuotannossaan, mitä kansalaiset todella haluavat.
Katso kyselytunti kokonaisuudessaan Youtubesta:
Kyselytunnilla Leena Meri. Youtube, 48 min 16 sek.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yle väheksyy Suojelupoliisin uhka-arviota terrorismista – Raatikainen: Ylessäkö muka parempaa tietoa, katsokoon peiliin!

Voiko Yleen luottaa? Käyttää puolueellisia asiantuntijoita, salailee rahankäyttöään, saa usein moitteita Julkisen sanan neuvostolta

Tämän nolommaksi ei enää mene: Huhtasaarta jahtaava Ylen toimittaja Eero Mäntymaa jää kiinni valheesta – kahdesti peräkkäin

Ylen hallintoneuvoston perussuomalainen jäsen: Ohjelmiston muuttaminen maksulliseksi veisi kansalaisilta verorasitteen pois – ”Halukkaat voisivat maksaa Ylen tämänhetkisestä paatoksesta”

Perussuomalaisten Meri esitti Yle-veron poistoa, demarikansanedustaja älähti – vetoaa sananvapauden kaventumiseen

Ylelle Trump-uutisia tekevä toimittaja haistattaa Trumpille v***ua, vaatii pitämään turpansa kiinni

PS-kyselytunnit jatkuvat: Mitä haluat kysyä puoluesihteeriltä?

Helsingin Sanomat loukkaantui Ylen puolesta – Immonen vastaa Hesarille: Yle noudattakoon omia ohjeitaan

Näin Yle käyttää verovaroja: Kyselee kouluista 10-14-vuotiaita torjumaan ilmastonmuutosta – Ronkainen: ”Suomalaisia lapsia ei pitäisi vetää tällaiseen mukaan”
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













