

MATTI MATIKAINEN
Yle väheksyy Suojelupoliisin uhka-arviota terrorismista – Raatikainen: Ylessäkö muka parempaa tietoa, katsokoon peiliin!
Suojelupoliisin (Supo) tuoreen vuosikirjan julkistamistilaisuuden yhteydessä Supon päällikkö Antti Pelttari totesi eilen, kuinka terrorismin uhka-arvio Suomessa on pysynyt korkealla tasolla. Ylen mukaan Supo pyrkii tiedotuksella vain turvaamaan rahoitustaan.
Supo-päällikkö Pelttarin mukaan toistaiseksi ei ole näkyvissä merkkejä, joiden mukaan uhkataso olisi laskemassa. Esimerkiksi tällä hetkellä Supolla on erityisseurannassa 370 henkilöä, jotka ovat matkustaneet Lähi-idän konfliktialueille.
Tällaisten Supon seurannassa olevien kohdehenkilöiden määrä on vuodesta 2012 lähtien noussut voimakkaasti, vuosi sitten tällaisten seurannassa olevien henkilöiden määrä oli 300.
Vuosikirjan julkistamistilaisuudessa Supo varoitti myös toisesta Suomeen kohdistuvasta uhasta, eli vieraiden valtioiden kyberhyökkäyksistä.
Yle väheksyy Supon arviota
Eipä aikaakaan, kun valtamedia ryhtyi vastatoimiin pyrkien kumoamaan Supon esittämiä tietoja. Yleisradio julkaisi verkkosivullaan ”analyysiksi” nimetyn kirjoituksen, jossa Supon uhka-arviota vähätellään.
Ylen mukaan Supo ”tarkoituksellisesti nostaa esille huolestuttavia asioita, vaikka turvallisuustilanteessa ei tapahdu dramaattisia muutoksia.”
Yle esittää, kuinka Supon motiivi korostaa terroriuhkaa olisi siinä, että Supo pyrkii vain turvaamaan toimintansa rahoituksen juuri ennen hallituksen kehysriiheä. Yle arvelee myös Supon pyrkivän edistämään eduskunnan käsittelyssä olevaa tiedustelulakipakettia, joka samalla kasvattaa Supon toimivaltaa.
Erikoista verorahoilla toimivalta laitokselta
Perussuomalaisten poliisitaustainen kansanedustaja Mika Raatikainen ihmettelee, kuinka Yle voi vähätellä sitä, että Supo kertoo terroriuhan olevan Suomessa korkealla tasolla.
– Tämä on siis verorahoituksella toimivan mediatalon näkemys, samalla viikolla kun Suomessa alkoi ensimmäisen Suomeen kohdistuneen terrori-iskun oikeudenkäynti.
– Ylessä tuskin on paljonkaan varaa arvioida sitä, mitä Supo kertoo. Tiedän sen, että Supon esittämät arviot perustuvat todellisuuteen, joten tiedot ovat faktapohjaisia. Raatikainen sanoo.
Hän ihmettelee, miksei Ylelle kelpaa uutiseksi se, että terroriuhka on Suomessa pysynyt korkealla tasolla.
– Ylen toiminta ja uutisointi vaikuttaa tarkoitushakuiselta. Tuskinpa Ylessä on terroriuhasta parempaa tietoa kuin Supolla. Tai jos Ylessä on tällaista parempaa tietoa, niin se olisi syytä näyttää tässä yhteydessä, Raatikainen toteaa.
”Suurin osa toimittajista vihervasemmistolaisia”
Myös kansanedustaja Jari Ronkainen moittii blogissaan Ylen vähättelevää suhtautumista Supon tiedotukseen.
– Supon varoitusten todellisiksi tarkoitusperiksi keksitään rahoituksen varmistaminen tai tiedustelulain edistäminen. Ilmeisesti aito huoli kansalaisten turvallisuudesta ei voi olla tosiasiallinen syy.
Raatikainen sanoo, että Ylessä olisi ”peiliin katsomisen paikka”.
– Tämä on tyypillistä uutisointia Yleltä. En tiedä, miksi heillä on tällainen asenne. Tosin yllättävää se ei ole, kun tiedämme, että suurin osa toimittajista on vihervasemmistolaisia.
– Mitkä Ylen intressit ovat, ja mitä tarkoitusta he pyrkivät edistämään? Ylessä tuskin kannattaa arvioida Supon rahoitusta, kun Yle itse toimii täysin verovaroilla. Mutta Ylellä ei kuitenkaan ole minkäänlaisia velvollisuuksia ketään kohtaan, toisin kuin Supolla on, Raatikainen sanoo.
Tiedustelulainsäädännön edistämiseen Raatikainen sinänsä suhtautuu myönteisesti.
– Kyseessä on tarpeellinen uudistus, joten sitä parempi mitä aikaisemmin kokonaisuus saadaan valmiiksi.
ILKKA JANHUNEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Terrorismin uhka todellinen median vähättelystä huolimatta – ”Ylen toimittajan analyysi sai vereni kiehumaan”

Immonen: Ulkomaalaislain toimeenpanon hankaloittamisen loputtava

Tavio tiedustelulakikeskustelussa: Suomen turvallisuus ei parane, jos nykyisenlainen massamaahanmuutto Lähi-Idästä ja Afrikasta jatkuu

Tavio: Tiedustelun lisääminen ei riitä terrorismia vastaan – ”Potentiaalinen terroristi käännytettävä jo rajalla”

Yle valitsi uuden toimitusjohtajansa kaikessa hiljaisuudessa: Merja Ylä-Anttilasta tulee aviomiehensä pomo

Niikko: ”On Suomen edun vastaista olla ottamatta säilöön edes vaaralliseksi luokiteltuja henkilöitä”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja: Ylen ohjelmat maksukortin taakse – ”Ne maksavat, jotka haluavat katsoa ja muut vapautetaan kaikista maksuista”

Perussuomalaisten Meri esitti Yle-veron poistoa, demarikansanedustaja älähti – vetoaa sananvapauden kaventumiseen
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Kolumni: Meidän ideologiat ovat parempia kuin teidän ideologiat
Suomi ei nouse sillä, että leimaamme eri mieltä olevia ideologioiden kannattajaksi ja asemuotoisten tarinoiden levittäjiksi, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.
















