

Kuvassa epäilty puukottaja Abderrahman Bouanane makaa maassa sen jälkeen, kun poliisi pysäytti Bouananen ampumalla häntä reiteen, Turussa 18. elokuuta 2017. 23-vuotiasta marokkolaista puukottajaa syytetään kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta sellaisen yrityksestä. / LEHTIKUVA
Ronkainen: Terrorismin uhka todellinen median vähättelystä huolimatta – ”Ylen toimittajan analyysi sai vereni kiehumaan”
Media lähti vastaiskuun Suojelupoliisin eilisen raportin jälkeen, jonka mukaan terrorismin uhka-arvio on ja pysyy Suomessakin koholla. – Mediassa keksitään Supon varoitusten todellisiksi tarkoitusperiksi rahoituksen varmistamista tai tiedustelulain edistämistä. Ilmeisesti aito huoli kansalaisten turvallisuudesta ei voi olla tosiasiallinen syy, perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen ihmettelee.
Suojelupoliisi julkaisi eilen vuosikirjan 2017, jossa edellinen toimintavuosi käytiin läpi ja luotiin katsaus tämän päivän turvallisuustilanteeseen. Julkistamistilaisuudessa Supon päällikkö Antti Pelttari totesi, että terrorismin uhka-arvio on pysynyt koholla ja ”valitettavasti ei ole merkkejä siitä, että uhkataso Suomessa olisi laskemassa”.
Noin vuosi sitten helmikuussa Supo arvioi Lähi-idän konfliktialueilla käyneiden erityisseurannassa olevien kohdehenkilöiden määräksi 300. Luku on tällä hetkellä 370.
– On selvää, että turvapaikkapolitiikkaan valtakunnan tasolla tehdyt kiristykset eivät tule riittämään ja tämä väistämättä vaikuttaa turvallisuustilanteeseemme nyt ja tulevaisuudessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen.
Uutiseksi ei kelpaa heikentynyt turvallisuustilanne
Ronkaisen pohtii, johtuuko median heti aloittama ”vastaisku” Supon varoituksista tai Turun puukotusten oikeudenkäynnin nostamasta julkisuudesta.
– Yleltä en muuta odottanutkaan, mutta silti Eero Mäntymaan vähättelevä analyysi Supon raportista saa vereni kiehumaan. Supon varoitusten todellisiksi tarkoitusperiksi keksitään rahoituksen varmistaminen tai tiedustelulain edistäminen. Ilmeisesti aito huoli kansalaisten turvallisuudesta ei voi olla tosiasiallinen syy.
– Uutiseksi ei näytä kelpaavan se, että turvallisuusviranomaisen mukaan tilanne on heikentynyt eikä parannusta ole näköpiirissä. On hyvin kyseenalaista, että toimittaja tekee kansalaisten puolesta tulkinnan siitä, mikä on uutisoimisen arvoista, Ronkainen kirjoittaa blogissaan.
Todella löperöä maahanmuuttopolitiikkaa
Ronkaisen mielestä Iltalehden uutinen Suomen turvapaikkapolitiikkaa koskevasta tutkimuksesta kääntää koko kuvion ylösalaisin.
– Nuorten, toimettomien ja turvapaikkaa tarpeettomasti shoppailevien irakilaisten miesten palauttaminen nähdään huolestuttavana suomalaisen oikeusvaltion kannalta! Ronkainen manaa.
– Todellisuudessa tilanne jatkuu löperönä kansainvälisestikin verrattuna ja Afrikasta sekä Lähi-idästä saapuneet hakijat pääsääntöisesti saavat turvapaikan. Aivan hiljattain perussuomalainen kansanedustaja Leena Meri teki asiasta kirjallisen kysymyksen.
Suomessakin pian no-go -alueita
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on myöntänyt, että no-go zonet eli alueet, joille viranomaiset eivät voi mennä ovat mahdollisia Suomessakin lähitulevaisuudessa.
– Ruotsin kehitystä seuraamalla on vääjäämätöntä, että täällä harjoitettu turvapaikkapolitiikka johtaa samankaltaiseen tilanteeseen. Kehitys on jo nähtävillä.
– Jos mennään 10 vuotta ajassa taaksepäin, niin yleisötapahtumia ei vielä tarvinnut suojata rekoilla ja kivipaasilla. Tämäkö on se Suomi, jota haluamme rakentaa? Ronkainen kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Pelkkä tiedustelu riittämätöntä – ”Terrorismia voitaisiin torjua tehokkaammin, jos hallitus toteuttaisi oman turvapaikkapoliittisen ohjelmansa”

Immonen: Tiedustelu yksinään riittämätön toimi terrorismia vastaan

Ruotsin turvallisuuspoliisi: Tukholma, Turku, Manchester, Lontoo, Barcelona – terrorismin uhka on uusi normaali

Immonen: Ulkomaalaislain toimeenpanon hankaloittamisen loputtava

Halla-aho: Median harjoittama ”persuntorjunta” on vienyt huomiota pois asiakysymyksistä

Niikko: ”On Suomen edun vastaista olla ottamatta säilöön edes vaaralliseksi luokiteltuja henkilöitä”

Ylen toimittaja älähti turvapaikkaturistien puolesta – Immonen: ”Veronmaksajien kustantama mielipidekirjoitus meni pahasti metsään”

Vieläkö uskallat lähteä risteilylle? – Ruotsinlaivan sisään voi ajaa vaikka räjähteillä lastatun auton
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










