Ylen kannatusmittaus: PS edelleen kirkkaasti ykkösenä, keskusta oikaisi syöksykierteensä

08.08.2019 |09:57

Ylen Taloustutkimuksella teettämän puoluekannatusmittauksen mukaan perussuomalaisten yli puoli vuotta jatkunut kasvu on pysähtynyt. Perussuomalaiset jatkaa silti ykkösenä 19,6 prosentin kannatuksella. Eroa toisena tulevaan kokoomukseen on 2,8 prosenttiyksikköä.

Ylen heinäkuun mittaus on monin osin ristiriidassa Helsingin Sanomien vastaavan ajankohdan mittauksen kanssa. Suomen Uutiset kertoi heinäkuun lopussa HS:n TNS Kantarilla teettämästä mittauksesta, jossa PS-kannatus jatkoi kasvuaan samalla, kun keskusta sukelsi yhä syvemmälle.

Nyt Ylen mittaus kuitenkin näyttää toisenlaisia trendejä. Perussuomalaisten kannatus on 0,1 prosenttiyksikön laskussa, kun taas keskusta on noussut 0,9 prosenttiyksiköllä 12,6 prosenttiin.

Järjestys on sama molemmilla tutkimuslaitoksilla

Puolueiden järjestys on kuitenkin sama molemmilla tutkimuslaitoksilla: perussuomalaiset selvässä johdossa, kokoomus ja Sdp kisaavat rinta rinnan kakkospaikasta, vihreät neljäntenä ja keskusta selvästi vihreiden takana.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja totesi Ylelle, että perussuomalaiset vahvisti asemaansa suurimpana työväenpuolueena, mutta tällä mittausjaksolla kannatus yrittäjien keskuudessa laski. Kokoomus nousi selvästi yrittäjien ykköspuolueeksi.

Ylen mittauksessa hallituspuolueet nostivat kannatustaan puolellatoista prosentilla. Hallituspuolueiden yhteiskannatus on nyt 57 prosenttia.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”

22.04.2025 |16:13
3.
Suomen uutiset logo

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista

22.04.2025 |15:13
4.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”

17.04.2025 |21:51
7.
Suomen uutiset logo

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos

23.04.2025 |11:25
10.
Suomen uutiset logo

Taloustieteen emeritusprofessori: Työn verotusta kannattaa keventää myös ylimmissä tuloluokissa – ”Yhteiskunnalle käy kalliiksi pitää kaikkein tuottavimpia ihmisiä vajaakäytöllä”

17.04.2025 |10:17

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää