Suomen Yrittäjien valtuuston kokouksen yhteydessä tuleva elinkeinoministeri Sakari Puisto ja kokoomuksen tuore eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra olivat välittämässä valtiovallan ja hallituksen suorat terveiset yrittäjäkentälle sekä vastaamassa kysymyksiin.
Yrittäjien puolelta keskeisesti esillä keskustelussa oli YEL-järjestelmän eli yrittäjien eläkelain uudistaminen. Valtuuston kannan mukaan pakollisen vakuuttamisen alarajan ylittävien yrittäjien pitäisi itse saada itse määrittää eläkemaksunsa ja sosiaaliturvansa.
Hallitus yrittäjän asialla
Entinen yrittäjä Kopra toi esille omassa viestissään sen, että suomen taloudellinen tilanne on ”erittäin haastava”, eikä sitä tarvitse kenellekään ”rautalangasta vääntää”.
– Ilman pohjoismaista työllisyysastetta ja pohjoismaisen tyyppisiä työmarkkinoita nykyisen kaltaisen yhteiskunnan palveluiden ylläpito ei ole mahdollista, Ne eivät tule kuntoon valittamalla vaan siten, että ne laitetaan kuntoon, Kopra muistutti.
– Haluamme olla Suomen yrittäjämyönteisin hallitus.
Kasvun aikaansaaminen välttämätöntä
Tuleva elinkeinoministeri ja eduskunnan nykyinen talousvaliokunnan puheenjohtaja Puisto sanoi puheenvuoronsa aluksi, että perussuomalaisten eduskuntaryhmässä ”melkein joka toinen kansanedustaja on yrittäjätaustainen”.
Omasta pian alkavasta ministerinpostistaan Puisto totesi, että ”sormet suorastaan syyhyävät” ryhtyä toimiin ja kasvun saaminen aikaan on välttämättömän tärkeätä – ja tässä elinkeinoministerin rooli korostuu.
Puiston mukaan Suomi on hyvä maa yrittää monestakin syystä, vaikka hänellä itsellään on myös relevantteja huolia.
Asenne yrittämiseen kohentunut
– Asenne yrittämistä kohtaan on oman työurani aikana kohentunut. Start up -teknologiapuolella on nähty jopa huumaa ja se on saanut merkittävää kansainvälistä huomiota.
– Isossa kuvassa moni asia askarruttaa itseäni. Työnantajayritysten määrän kehitys ei ole mielestäni ollut sitä mitä sen pitäisi olla, tai mitä sen soisi olevan. Tämä on hyvin tärkeä kysymys työllisyyden ja talouden kannalta.
– Suomessa on ehkä liikaakin korostunut julkisen sektorin ja isojen yritysten perinne. Omistamisen kulttuuri on meillä jäänyt liian ohueksi, mikä väistämättä heijastuu yrittäjyyden puolelle. Mitä enemmän on omistajuuden kulttuuria, sitä enemmän se hyödyttää myös yrittäjyyttä, Puisto sanoo.
Historiallisen yritysmyönteinen hallitus
Tilaisuuden yhteydessä todistettiin monta kertaa, että sekä perussuomalaisissa että kokoomuksessa on vankka yrittäjien edustus ja yrittäjien sana pääkallonpaikalle eduskuntaan kuuluu eri muodoissaan ja eri teitä säännöllisesti.
– Suomessa on historiallisen yritysmyönteinen hallitus, todisti myös Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen päätössanoissaan.
Totaalinen muutos edessä
Tilaisuuden jälkeen tuleva elinkeinoministeri vastasi Suomen Uutisten kysymykseen, jossa tiedusteltiin Puiston näkemyksiä yhtäältä AI:n eli tekoälyn ja toisaalta nuorten oppimisvaikeuksien vaikutuksista yrityksiin ja yhteiskuntaan
– Tekoäly kehittyy nyt ihan eksponentiaalisesti ja on jopa vaikeata ennustaa mihin kaikkeen se tulee vaikuttamaan. Varsin totaalinen muutos monessa asiassa on edessä ja AI pitäisi ottaa entistä enemmän ihan liiketoiminnan ytimeen.
– Tekoälyn sääntelyä pitää nyt katsoa siten, että se on mahdollistavaa liiketoiminnan kannalta ja emme ylireguloi itseämme hengiltä. Tasapainon löytäminen on tärkeätä.
Työn saaminen vaatii koulutusta
Puisto totesi, että maahanmuuton myötä heikon oppimisvalmiuden ja osaamistason henkilöitä on tullut maahamme paljon ja se on selvä koulutuksellinen haaste.
– Jo aikaisemminkin tilanne työmarkkinoilla on ollut sellainen, että esimerkiksi peruskoulupohjalta on ollut aika vaikeaa työllistyä ja työllisyysasteet ovat olleet selvästi jäljessä siihen verrattuna, että olisi käynyt toisen asteen ammatillisen koulutuksen tai suorittanut korkeakoulututkinnon.
– Kun tekoälyn kehitys ja robotisaatio tulevat tästä vielä kehittymään, niin tämä vaan kärjistyy eli olen hyvin huolissani nykytilanteesta, Puisto sanoi.