

Mikko Stig Lehtikuva
40 prosenttia ensi vuoden maataloustuista uhkaa viivästyä – ”Voi johtaa konkurssiaaltoon”
EU:n kankea byrokratia uhkaa ajaa Suomen maatalouden ahdinkoon ja konkurssikierteeseen ensi vuonna. Yli 40 prosenttia maataloustuista uhkaa viivästyä uusien byrokraattisten määräysten takia. Asiasta kertoo valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pentti Kettunen (ps.) tuoreeltaan perjantaisen maatalousjaoston kokouksen jälkeen, jossa hän asiasta kuuli.
– EU:sta tulee uusia byrokraattisia määräyksiä, joiden käsittely viivästyttää tukien maksatuksia jopa 40 prosentin edestä. Ensi vuoden tuet maksetaan vasta vuonna 2016. Mitään EU-tukia ei voida maksaa maatiloille ennen kuin tarkastajat ovat käyneet tilalla ja vahvistaneet, että tilat ovat ilmoittaneet hakemukseensa oikeat luvut, Kettunen selventää.
Uudet määräykset koskevat ensi vuonna alkavaa viherryttämistukea sekä nuorten viljelijöiden tukea.
Tarkastajat eivät ehdi tarkastamaan tiloja
– Ongelmana on lisäksi se, että Ely-keskukset ovat vähentäneet tarkastajien määrää YT-neuvotteluissa – samaan aikaan, kun tarkistusten määrä kasvaa. Tämä on mahdoton yhtälö joka johtaa siihen, ettei tarkistuksia ehditä tekemään, Kettunen manaa.
Tukien viivästyminen voi saattaa suuriin ongelmiin etenkin uudenaikaiset suurnavetat ja karjatilat, jotka pyörivät velkarahalla.
– Tämä voi johtaa pahimmillaan maatilojen konkurssiaaltoon. Velat lankeavat maksettaviksi, mutta rahaa ei tule. Maatalousyrittäjien on pakko mennä karvalakki kourassa pankkiin tai muiden rahoittajiensa luokse pyytämään maksuilleen lykkäystä, Kettunen arvioi.
– Vetoankin pankkeihin, että ne suhtautuisivat maatalousyrittäjiin armeliaasti. Ei ole pankkienkaan etu, että tilat menisivät konkurssiin: tuskin kukaan ulkopuolinen ottaisi vastattavakseen jonkin 400 lehmän navetan velkoja jatkaakseen tilan toimintaa. Ne velat menisivät luottotappioihin. Vetoan myös maatalousministeri Petteri Orpoon (kok.) ja maaseutuvirastoon, että maksatus hoituisi paremmin, Kettunen sanoo.
Maaseutuvirasto huolehtii EU:n maataloustukien maksamisesta Suomessa yli kahden miljardin euron edestä.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Hallituksen maaseutupolitiikka ei palvele yhteiskunnan kokonaisetua

”EU:n maataloustuet maksettava ajallaan”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















