– Vain vasemmistolainen voi pitää itseään feminismin, ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen puolustajana ja antaa samalla hiljaisen hyväksyntänsä teokratialle, jossa ihmisiä alistetaan, raiskataan, kivitetään ja teloitetaan, mikäli nämä vastustavat islamistista valtaideologiaa. Tällainen kaksinaismoralismi on suoranaista ihmisten sumutusta, Sanna Antikainen sanoo.
Iran jätetään tahallisesti pimentoon
Antikaisen mukaan Veronika Honkasalon kirjoituksesta puuttuvat kaikki keskeiset faktat Iranista, ja luettelo on pitkä.
– Hän ei mainitse Iranin vallankumouskaartia (IRGC), joka on EU:n ja Yhdysvaltojen mukaan terroristinen järjestö, tai Iranin aseellista läsnäoloa Syyriassa, Libanonissa ja Jemenissä. Hän sivuuttaa täysin Israelin rajalle kohdistuneet ohjusiskut ja Iranin mahdollisesti sotilaallisiin tarkoituksiin kehittämät ydinlaitokset, jotka rikkovat IAEA:n määräyksiä.
Antikaisen mielestä on pöyristyttävää, että Honkasalo yksinkertaisesti ohittaa Iranin vastuun ja esittää sen passiivisena uhrina.
– Todellakin näin, vaikka Iranin autoritääristen mullahien johdon ainoa tavoite on tuhota Israel, israelilaiset ja juutalaiset maana ja kansakuntana. Honkasalo myös unohtaa, että Iranin ensimmäinen suora drooni- ja ohjusisku Israelia vastaan tapahtui huhtikuussa vuonna 2024, jolloin Iran laukaisi yli 300 droonia, ohjusta ja risteilyohjusta Israeliin vastauksena Israelin Syyrian Damaskoksessa toteutetulle iskulle.
– Iran on käynyt noin 40 vuoden ajan epäsuoraa sotaa Israelia vastaan erityisesti aseistamiensa ja tukemiensa järjestöjen kautta. Tämä on hyvin vakiintunut arvio kansainvälisessä analyysissä ja historiantutkimuksessa. Honkasalon kannanotto on poliittisesti tarkoitushakuinen ja ideologinen valinta, ei mikään neutraali ulkopoliittinen analyysi, Antikainen täsmentää.
Ydinaseet eivät ole ”ihmisoikeuksia”
Honkasalo korostaa, ettei ydinlaitoksiin saa iskeä ja vetoaa kansainväliseen oikeuteen, mutta hän ei kerro, että Iran on kehittänyt ydinohjelmaansa pitkälti salassa ja epärehellisesti. Hän ei kysy tai kanna huolta siitä, mitä tapahtuu, jos ydinase lopulta päätyy mullahien käsiin.
– Onko Honkasalo todella sitä mieltä, että Israelin tulisi vain odottaa hiljaa ja kädet sidottuina, että Iran saa ydinaseen valmiiksi ja tuhoaa Israelin ja sen kansan? Jos näin on, puhumme ulkopolitiikasta, joka on rehellisesti sanottuna hulluuden rajoilla.
Vasemmiston käänteinen moraali: länsi paha, diktatuuri hyvä
Antikaisen mukaan Honkasalon kannanotto heijastaa vasemmiston pitkään hellimää asetelmaa, jossa länsimaat ja niiden liittolaiset ovat lähtökohtaisesti syyllisiä kaikkeen pahaan.
– Tämän kieroutuneen asetelman mukaan Iranin kaltainen islamistinen diktatuuri edustaa hyväntahtoista “vastarintaa”, jota tulee ymmärtää, ja syntipukkeina ovat pelkästään länsimaat. Länsimaisten arvojen ja maiden puolustaminen asein on aina väärin, vaikka vastassa olisi ydinasehanke. Länsimaisten ihmisten turvallisuudella ja hengellä ei ole minkäänlaista merkitystä, saati että sitä olisi tarpeen suojella.
– On todella omituista, että vasemmistolaisessa logiikassa Israel on aina paha ja Iran/Hamas/Hizbollah pelkkä kohde. Jos Israelille jätetään ainoaksi vaihtoehdoksi odottaa hyökkäystä, se ei ole puolustuskykyinen valtio, vaan itsemurhakandidaatti, Antikainen huomauttaa.
Jos tämä olisi Suomen ulkopolitiikkaa, meillä olisi ongelma
– Jos Honkasalon linja olisi Suomen virallinen linja, niin viesti olisi selvä. Venäjän liittolainen Iran saisi jatkaa ydinaseohjelmaansa, provokaatiotaan ja hyökkäystään, kunhan Israel ei vain reagoi. Honkasalon linja on täydellinen resepti uudelle sodalle, ei rauhalle.
Antikaisen mielestä on täysin kestämätöntä, että suomalainen kansanedustaja asettuu tukemaan diktatuuria, joka vainoaa kaikkea, mitä länsimaiset arvot edustavat.
– Kaiken tämän hän tekee ihmisoikeuspuheen savuverhon takaa. Jos Honkasalo todella haluaa valita puolensa, hänen tulisi ainakin olla rehellinen ja myöntää, että hän käytännössä epäsuorasti antaa tukensa Iranin ydinasehankkeelle.