Tagi: Veronika Honkasalo

LEHTIKUVA

Ruotsin uusi hallitus on vahvasti lähtenyt kohentamaan maan sisäistä turvallisuutta. Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kysyikin eilen Ruotsin uudelta pääministeriltä Ulf Kristerssonilta näkemystä siitä, miten koko Pohjola voisi ottaa oppia Ruotsin toimista. Kokouksessa nähtiin ja kuultiin myös hämmentävää politikointia, kun vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo kaappasi ilmatilan ja alkoi sättiä Ruotsin uutta hallitusta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Sosiaalisessa mediassa kuplii konflikti siitä, keitä tahoja eduskunnan lakivaliokunnan pitäisi kuulla tai ylipäätään ketä valiokunta edes saisi kuulla eduskuntaan tuodun translain valiokuntakäsittelyvaiheessa. Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri toteaa, että valiokunta ei ota vastaan ulkopuolisia määräyksiä kuultavista tahoista.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Vaikka Suomessa ei ole pulaa työvoimasta, kokoomus ja vihreät ovat valmiita haalimaan Suomeen uutta halpatyövoimaa ulkomailta, selvisi Pörssisäätiön kansanedustajille järjestämässä tulevaisuuskeskustelussa. Perussuomalaiset keskittyisi mieluummin korjaamaan työmarkkinoiden järjestelmätason ongelmia, kuten kannustimia ja vääränlaista koulutuspolitiikkaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Eduskunnan lähetekeskustelussa oli eilen kansalaisaloite, jolla vaaditaan nelivuotisen jatkuvan oleskeluluvan myöntämistä laittomasti Suomessa oleskeleville henkilöille. Perussuomalaiset antoi aloitteelle täystyrmäyksen. Puoluejohtaja Riikka Purra painottaa, että suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa ei tule ohjata suuntaan, jossa laittomasti maassa olevien haluttomuus poistua Suomesta palkitaan oleskeluluvalla.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Rajavartiolain uudistuksesta käytiin tiukkaa keskustelua eduskunnan maanantain täysistunnossa. Vasemmistoliitto, vihreät ja RKP olisivat halunneet palauttaa uudistuksen perustuslakivaliokunnan käsittelyyn. Ehdotus hävisi kuitenkin äänestyksen sekä puhemiesneuvostossa että täysistunnossa, joten rajavartiolain muutos tulee etenemään.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo vaatii hijabin käytön sallimista asepalveluksessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on Honkasalon jättämästä kirjallisesta kysymyksestä suorastaan pöyristynyt. Koposen mielestä asepalveluksessa kenellekään ei tule myöntää erityisvapauksia uskonnosta tai kulttuurista riippumatta.  Lue lisää >

POLIISIHALLITUS/HENKIRIKOSEPÄILYT

Poliisin huoli jopa 150 vaarallisesti käyttäytyvästä nuoresta herätti kiitettävän paljon keskustelua. Toisaalta se näyttää myös herättäneen monissa tarpeen vähätellä ongelmaa tilastokikkailulla ja pyrkimällä kieltämään maahanmuutosta puhumisen maahanmuuttajanuorten tekemien väkivaltarikosten yhteydessä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Sosiaali- ja terveysministeri Krista Kiurun (sdp.) kujanjuoksu on alkanut. Kokoomus ilmoitti perjantain tiedotustilaisuudessa Kiurua koskevasta epäluottamuslauseesta. Vaikka pääministeri Sanna Marin (sdp.) vakuuttelee viran puolesta, että Kiurulla on hallituksen tuki, kertoo hallituskumppaneiden somehiljaisuus tilanteesta paljon.  Lue lisää >

TWITTER

Tokenismia! Whitepassing! Good immigrant! Twitterissä riehuu sanasota, jossa vihervasemmiston pomot keksivät mielivaltaisia syitä sille, miksi pakolaistaustaisen Seida Sohrabin pitäisi tukkia suunsa. Intersektionaalisuus toki lupailee kauniisti ”syrjinnän eri muotojen tunnistamista”. Demareiden mukaan kyse on epätasa-arvon tunnistamisesta ja purkamisesta. Valitettavasti kauniin kuuloinen aate muuttuu nuorten höyrypäiden käsissä brutaaliksi suukapulaksi. Vasemmistonuorten ja vihreiden nuorten puheenjohtajat näyttivät kouriintuntuvalla tavalla...  Lue lisää >