Jos väität, ettet ole äärioikeistolainen, se TODISTAA, että olet äärioikeistolainen. Siinäpä kansanedustaja Veronika Honkasalon (vas.) anti tälle päivälle.
Väestönvaihtoa koskeva keskustelu on vellonut nyt muutaman päivän, ja puheenjohtaja Riikka Purra totesi aiemmin päivällä, ettei PS usko salaliittoihin.
Tavanomainen tapa lukea tulkita tämä toteamus lienee se, että PS ei usko salaliittoihin.
Järkeen ja tieteeseen nojaavassa vasemmistoliitossa kaikki on toisin. Puolueen kansanedustaja Veronika Honkasalo näkee asian päinvastoin – kiistäminen nimenomaan vahvistaa äärioikeistoväitteet todeksi:
Honkasalo kirjoittaa Purralle: ”Äärioikeistolaisen puolueen ytimeen kuuluu olennaisena piirteenä äärioikeistolaisuuden ja salaliittoteorioiden tukemisen täysi kiistäminen. Näin toimivat myös kaikki sisarpuolueenne ja liittolaisenne globaalisti. Eli tällä twiitillä juuri vahvistit sen, mistä on kyse.”
Äärioikeistolaisen puolueen ytimeen kuuluu olennaisena piirteenä äärioikeistolaisuuden ja salaliittoteorioiden tukemisen täysi kiistäminen. Näin toimivat myös kaikki sisarpuolueenne ja liittolaisenne globaalisti. Eli tällä twiitillä juuri vahvistit sen, mistä on kyse.
— Veronika Honkasalo (@veronikahonka) July 2, 2023
Kommentti toki kuvastaa vasemmiston ajatusmaailmaa laajemmaltikin. Liike pitää poliittiset opponentteinaan aina äärijärjestöinä, riippumatta siitä mitä ne tekevät tai sanovat.
Pitkän linjan pirkanmaalainen PS-aktiivi Harri Vuorenpää toteaa: ”Sekopäisin viesti hetkeen.”
Sekopäisin viesti hetkeen.
Ainoa asia mitä tämä vahvistaa on se, että sanot mitä vaan niin se saadaan käännettyä päälaelleen. Mikään ei riitä. 🙄💩 https://t.co/e19zL3n9OF
— Harri Vuorenpää (@Hvuorenp) July 2, 2023
Nimimerkki IlariL oudoksuu Honkasalon logiikkaa:
– En usko salaliittoteoeioihin
– Ahaa! Tunnustat siis, että uskot ja tuet salaliittoteorioita!
– wait, what!?Ja sit ihmetellään miksei Honkasaloa pidetä minään penaalin terävimpänä kynänä https://t.co/nHCqQtp1C8
— IlariL🇺🇦 (@ilari_l) July 2, 2023
PS-kansliasihteeri Erkki Seppänen ehdottaa Honkasalolle lukemiseksi Catch 22 -kehälogiikkaan tutustumista.
Voi pyhä yksinkertaisuus… Lukemista: Joseph Heller, ”Catch 22”. https://t.co/vT5viXPO5J
— Erkki Seppänen (@miliisimusic) July 2, 2023
Catch 22 tarkoittaa tähän tapaukseen sovellettuna sitä, että jos ”syytetty” tunnustaa, hän on syyllinen. Lisäksi jos syytetty kieltää syytökset, hän on silloinkin syyllinen.
SUOMEN UUTISET