

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne Lahden puoluekokouksessa. / LEHTIKUVA
Demokraatti-lehden päätoimittaja poikkeuksellisen avoimena: ”SDP ei ole aidosti työn puolue vaan julkisen työn puolue. Kaikki työ ei ole yhtä arvokasta.”
Demokraatti-lehden päätoimittaja Mikko Salmi ottaa kolumnissaan kantaa ilmeiseen, joskin harvemmin ääneen sanottuun SDP:n kompastuskiveen. Salmen mukaan puolueensa on julkisen työn puolue. Demokraatti on SDP:n pää-äänenkannattaja.
– Jos olemme aivan rehellisiä, me sosialidemokraatit pidämme julkisen sektorin työpaikkoja helposti yksityistä sektoria arvokkaampina. Emme siis ole aidosti työn puolue vaan julkisen työn puolue. Kaikki työ ei ole yhtä arvokasta. Näin kuuluu meidän monien sisäinen ääni, Salmi kirjoittaa.
Salmi puuttuu myös ristiriitaan, että vaikka SDP vakuuttelee olevansa vastuullinen kuntatalouden hoitaja, mutta lääkkeet ovat liian usein joko veronkorotukset tai lainanotto.
– Me sosialidemokraatit vakuutamme olevamme vastuullinen ja luotettava kuntatalouden hoitaja, mutta kun on tullut aika laittaa kunnan tulot ja menot tasapainoon, vastauksemme on liian usein joko veronkorotukset tai lisälaina.
Salmen kirjoitus on herättänyt runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Kirjoitus otettu vastaan erityisen innostuneesti kokoomuksessa.
– Taitaa olla ensimmäinen kerta kun jaan demokraatti-lehden julkaisun… Hyvää pohdintaa, kirjoittaa kokoomuksen kansanedustaja Outi Mäkelä.
– Nyt on Demarin päätoimittaja ymmärtänyt oikeita asioita, säestää Jyrki Kataisen kabinettipäällikkö Juho Romakkaniemi.
– Jos demarit olisivat itselleen näin rehellisiä kuin Mikko Salmi, ei olisi vaikeaakaan olla demari, kommentoi puolestaan pitkän linjan kokoomuspoliitikko Eija-Riitta Korhola.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Työ Juho Romakkaniemi Outi Mäkelä Mikko Salmi Eija-Riitta Korhola Julkinen sektori SDP Jyrki Katainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Riikka Purra: ”Miksi Yle valehtelee?”
Yleisradion toimitus menee välittömästi epäkuntoon kaikesta puheesta, jossa mainitaan väestöpohjan muutokset. Yleisradion mielestä sen toimituksella on toisten ihmisten puolesta oikeus päättää, mitä demografisista muutoksista tilastotietojen perusteella puhuva henkilö tarkoittaa.

Pääkaupunkiseudun ongelmat valuvat maakuntiin – silminnäkijä kertoo Jyväskylän nuorisokahakasta: ”Aivan sairasta touhua, mitä ei uskoisi tapahtuvan Suomessa”
Silminnäkijähavaintojen mukaan maahanmuuttajataustaisten miesten väitetään käyneen nuorten kimppuun Jyväskylän satama-alueella viime viikonloppuna.

Kun kepun Kaikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomeen ei kaivata ”pummeja ja rikollisia” maahanmuuttajia – Yleä ei voinut vähempää kiinnostaa
Yleisradio suhtautuu joustavasti asioiden ja tapahtumien totuudenmukaiseen kuvaukseen, minkä lisäksi Yle soveltaa kaksia eri sääntöjä siihen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista saa puhua: keskustalainen saa Ylen alustoilla lausua sellaista, mikä perussuomalaisen sanomana saa aikaan pöyristymisefektin.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä
Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

Vigelius ja Honkasalo ottavat yhteen karkotuksista: ”Vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi”
Kansanedustajat Joakim Vigelius (ps.) ja Veronika Honkasalo (vas.) kiistelevät suhtautumisesta ulkomaalaisten rikollisten karkotuksiin. Vigeliuksen mukaan "vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi".

Yle hehkutti, kun Marinin hallitus etsi säästöjä mutta lisäsi menoja 900 miljoonalla – nyt talouspolitiikan uutisoinnin sävy on vaihtunut toisenlaiseksi
Yleisradion talousuutisissa ja -kommenteissa ääneen pääsevät usein veronalennusten kriitikot ja sopeutusten vastustajat. Samaan aikaan journalistista kritiikkiä vasemmisto-opposition talouslinjauksia kohtaan Ylellä ei juuri ole.

USA:ssa woke-ideologia on jo menettänyt voimansa – Suomessa kuuluu vielä viimeisiä kuolinkorahduksia
Yhdysvalloissa woke-ideologia on jo menettänyt voimansa. Tämä on pitkälti Trumpin ansiota, koska hän on presidenttikautensa alusta asti pyrkinyt kitkemään woke-hullutuksia ja "positiivista erityiskohtelua" pois valtionhallinnosta ja yliopistoista. Suomessa tiedostavat poliitikot ja toimittajat jaksavat vielä pöyristyä "vääristä" sanoista.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.