

MATTI MATIKAINEN
Eerola: Hallitusneuvotteluissa keskeisiä kysymyksiä ovat ainakin maahanmuuttopolitiikka, asumiskustannusten laskeminen ja pienituloisten verotuksen keventäminen
– Jos hallitukseen mennään, meille tärkeät seikat täytyy kirjata hyvin vahvasti hallitusohjelmaan, Juho Eerola sanoo. Hän ei lähtökohtaisesti sulje mitään puoluetta hallitusyhteistyön ulkopuolelle, kunhan vain ohjelmasta sovitaan tarkasti.
Perussuomalaisten puheenjohtajiston kyselytunnilla kansalaiset olivat lähettäneet puolueen 3. varapuheenjohtajalle Juho Eerolalle kysymyksiä ensi vuoden vaaliputkesta ja tulevista hallituskuvioista. Eerolaa haastatteli perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Riikka Purra.
Edessä on eduskuntavaalit, Euroopan parlamentin vaalit sekä todennäköisesti myös maakuntavaalit. Minkä puolueen kanssa uskoisit pärjääväsi parhaiten hallituksessa ja minkä puolueen kanssa et menisi mihinkään hallitukseen?
– No, liki pitäen kaikki suurimmat puolueethan ovat jo ilmoittaneet etteivät mene perussuomalaisten kanssa hallitukseen. Minun pitäisi tässä tietysti vastavuoroisesti sanoa, että minä en mene niiden kanssa hallitukseen, mutta en ajattele näin. Päinvastoin: minkä tahansa puolueen kanssa voi mennä hallitukseen, jos ohjelmasta sovitaan. Se pitää vain sopia paremmin kuin viime kerralla.
– Viimeksi tuntui vähän siltä, että oli tärkeää mennä hallitukseen. Mutta silloin kun hallitukseen mennään, ne itselle tärkeät seikat täytyy kirjata hyvin vahvasti ja alleviivata hallitusohjelmassa, ettei meitä vedetä kölin alta. Hallitusohjelmassa pitää näkyä oma kädenjälki, että myös äänestäjät kokevat saavansa sitä mitä ovat tilanneet. Nyt äänestäjät ovat ehkä kokeneet niin, että kun he äänestivät perussuomalaisia, asiat menivät ihan päinvastoin.
Jos nyt kävisit hallitusneuvotteluja, mitkä kolme asiaa olisivat tärkeimpiä?
– Maahanmuuttokysymys olisi tärkeä. Se on myös ollut itselleni ehkä tärkein syy liittyä puolueeseen vuonna 2005. Olin tuolloin ollut aiemmin vastaanottokeskuksissa töissä ja huomasin, että maahanmuutto on oikeastaan koko maailman kohtalonkysymys. Nythän sen jo huomaa muutenkin, koska maahanmuutto on ykkösuutisten joukossa missä päin maailmaa tahansa. Hallitusneuvotteluissa ykköskysymys olisi edelleen maahanmuutto tai paremminkin siihen liittyvät epäkohdat ja puutteet.
– Toinen tärkeä asia ovat juuri ja juuri toimeen tulevat ihmiset. Siis he, jotka kyllä käyvät töissä ja saavat maksettua laskunsa, mutta heille ei jää sen jälkeen oikein mitään ylimääräistä käteen. Pienituloisten verotusta olisi siis syytä helpottaa. Se olisi yksi ehdottoman tärkeä asia, jonka nostaisin esille. Tähän liittyy myös asumiskustannusten laskeminen, etenkin pääkaupunkiseudulla, missä myös on paljon työpaikkoja. Asuminen on keinotekoisen kallista Helsingissä, missä asuu paljon ihmisiä tuetun asumisen piirissä. Yhteiskunnan rahoittama asuminen on omiaan nostamaan asumisen kustannuksia ja tämä epäkohta olisi syytä korjata.
– Sitten on pienempiä asioita, jotka kuitenkin saattavat olla joillekin ihmisille hyvin tärkeitä. Esimerkiksi lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain uudistus, josta nyt on tulossa hallituksen esitys. Olen iloinen siitä, että tuo kirjaus tehtiin hallitusohjelmaan silloin, kun perussuomalaiset vielä oli hallituksessa. Kuitenkin nyt, kun olen lukenut kyseistä hallituksen esitystä, niin siihen on jäänyt epäkohtia, jotka pitäisi korjata, esimerkiksi liittyen elatusapumaksujen määrän oikeudenmukaisuuteen.
Kenen pitäisi mielestäsi olla perussuomalaisten kärkiehdokas tulevissa Euroopan parlamentin vaaleissa ja oletko mahdollisesti itse kiinnostunut lähtemään ehdokkaaksi?
– Niin, olin itse ehdokkaana vuonna 2014. Jos oikein muistan, niin olin omalla listallani viidentenä. Jotenkin koen juuri nyt, että ainakaan tällä tietoa en ole lähdössä ehdolle Euroopan parlamentin vaalissa.
– Vierastan hieman sellaista ajatusta, että meillä pitäisi olla joku kärkiehdokas. Mielestäni kaikkien listallemme valittavien ehdokkaiden pitää olla kärkiehdokkaita. Listan pitää myös olla kokonaisuudessaan hyvä niin, että siellä on erilaisia ehdokkaita ja että lista kokonaisuudessaan samalla puhuttelee koko perussuomalaisten äänestäjäkenttää. Äänestäjät saavat sitten päättää. Kyllä se kärki sieltä aina löytyy. Olisi myös hieman epäreilua muita ehdokkaita kohtaan, että me etukäteen nimeäisimme, kuka heistä on kärkiehdokas.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kärkiehdokas Euroopan parlamentin vaalit kynnyskysymys puheenjohtajiston kyselytunti puolueet Hallitusohjelma Juho Eerola
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa: Meille oma kansa tulee ensin

Perussuomalaisilta oma paketti lisätalousarvioon: Halvempaa asumista, osaamista ja kasvua sekä turvallisuutta

Halla-aho: Suomi ei siirry eurooppalaiselle linjalle, ellei perussuomalaiset ole vaalien jälkeen suurin puolue

Halla-aho: Suurissa kaupungeissa maahanmuuttajien tuettu asuminen siirtyy asuntojen vuokriin – kiinteistösijoittajat hyötyvät
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Antikainen: Kaasuputkimies Heinäluoman irvailu sai nolon lopun – venäläissotilaita ryömi kaasuputkissa Ukrainassa
Tiedotusvälineissä on uutisoitu tänään, että Venäjän joukot olisivat yllättäneet ukrainalaiset kaasuputken kautta Kurskin alueella viime viikonloppuna. Venäläisjoukkojen arvellaan ryömineen kaasuputken läpi kaksi päivää ja odottaneen sen sisällä vielä neljä päivää ennen nousemistaan esiin.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”
Demarimeppi, entinen SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on saanut Iltalehdessä osakseen kovaa kritiikkiä 16 vuotta sitten vuonna 2009 eduskunnan täysistunnossa pitämästään puheenvuorosta Nord Stream -keskustelussa samaan aikaan eduskunnassa toimineilta silloisilta kansanedustajilta. Kaasuputkea lobanneen Heinäluoman sarkastiset heitot ”suikkahattuisista, punatähtisistä ja harmaapukuisista” miehistä tämän päivän kontekstissa tuskin hymyilyttävät enää demareitakaan.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Vihreä kupla puhkesi – akkuvalmistaja Northvolt konkurssiin
Eräs Ruotsin taloushistorian suurimmista epäonnistumisista varmistui keskiviikkona, kun akkuvalmistaja Northvolt jätti konkurssihakemuksen Tukholman käräjäoikeudelle. Tuhannet menettävät työnsä ja vihreä siirtymä kokee pahan kolauksen. Konkurssin maksajiksi joutuvat käytännössä kaikki ruotsalaiset, sillä hankkeeseen sijoitetut eläke- ja verorahat katoavat kankkulan kaivoon.

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen sai tänään eduskunnan luottamuksen äänin 94–53. Vihreät esitti viime viikolla Rantaselle epäluottamusta vasemmistoliiton kannattamana. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tyytyväinen, että Rantanen sai eduskunnan luottamuksen. Hän muistuttaa, että kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä useassa maassa samalla, kun media vaikenee asiasta.

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”
Historioitsija ja dosentti Ari Helo antaa tanakkaa kritiikkiä lukion historian oppikirjalle Opus 6 HI6, jonka sisällössä Helo osoittaa olevan selkeitä historiallisen ajattelun puutteita. Kirjassa esimerkiksi länsimainen monikulttuurisuuskäsitys jää tunnistamatta ja historiaa kirjoitetaan eurosokeasti, eli eurooppalaisten näkökulmaa suljetaan pois.

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”
Jyväskylän yliopistosta kantautuu huolestuttavia uutisia. Hiljattain Ylen julkaiseman uutisen perusteella yliopistossa ollaan valmistelemassa tiettyihin koulutusohjelmiin omaa hakuväylää Suomea toisena kielenä opiskeleville. Perussuomalaisten opiskelijajärjestö pitää kannanotossaan suunniteltua positiivista syrjintää korkeakoulujen yhteishaussa älyvapaana toimintana.

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla
Saksan tuleva kristillisdemokraattien ja demarien mustapunahallitus haluaa ottaa satoja miljardeja euroja uutta velkaa romukuntoisen armeijan kohentamiseen ja antaakseen oman panoksensa Euroopan puolustamiseen. Rahalla ei saa kuitenkaan kaikkea. Vaikka yhä useampi saksalainen pelkää Putinia, niin enemmistö ei ole valmis puolustamaan ase kädessä kotimaataan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää