Euroopan keskuspankki – monen muun läntisen maailman keskuspankin tavoin – tuskailee alhaisen inflaation vuoksi. Alhainen inflaatio kasvattaa tarvetta säästää, mikä vähentää kulutusta ja edelleen hyydyttää investointeja. Suoranainen deflaatio vain kasvattaa mainittua kierrettä. EKP on toistaiseksi vastannut tämän tästä samoilla rahapoliittisilla toimilla, jotka ovat johtaneet euromaita tähän kolkkoon kierteeseen.

Tämä inha kierre nakertaa potentiaalista talouskasvua. Viime vuosikymmenellä Yhdysvaltain ja euroalueen rahapolitiikka erkanivat finanssikriisin jälkeen. Finanssikriisi paljasti eurokriisin, minkä vuoksi EKP oli eksistentiaalisessa kriisissä: koko euroalue oli hajota omaan mahdottomuuteensa.

Pankkikriisin hoidossa eroja

Yhdysvallat hoiti pankkikriisinsä, kun taas euroalueella se oli poliittisesti vaikeaa. Pääomavirrat olivat kulkeutuneet pohjoisesta etelään ja talouskriisi yhtäällä olisi merkinnyt pankkikriisiä toisaalla. Kreikan kriisi olikin siten ranskalaisten, saksalaisten ja brittiläisten pankkien kriisi.

Ranskalaisille olisi ollut vaikeaa pääomittaa omat pankkinsa samaan aikaan, kun Kreikan kirjanpidolliset epämääräisyydet tulivat julkiseen tietoon.

Europankkien huonoa tilaa ratkaistu ja se aiheutti alkusykäyksen kahteen asiaan: deflaatioon tai sen vaaraan sekä euroalueen hajoamisriskiin. Lopputuloksena oli Yhdysvaltojen ripeämpi talouskasvu finanssikriisin jälkeen, kun euroalue taisteli olemassaolostaan.

Tiesikö EKP ottamansa riskin seuraukset?

Euromaiden tapellessa keskenään yhteisvastuusta likimain olemattomin tuloksin, puki EKP työhansikkaat käsiinsä. EKP saattoi jo tuolloin tietää negatiivisten korkojen deflatoriset vaikutukset. Japani oli jo pitkään taistellut deflatorisia voimia vastaan alhaisilla koroilla ja arvopaperiostoilla.

Zerohedge-sivusto kirjoittaa yhdysvaltalaispankki Bank of American uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan globalisaation aikakaudella lainakorkojen laskiessa kotitalouksien säästäväisyysaste kasvaa. Tutkimuksen mukaan säästämisaste kasvun taitekohta sijaitsee 10-vuotisen valtiolainan koron ollessa noin neljässä prosentissa.

Nollakorot ovat nostaneet tätä säästämistarvetta euroalueella jo vuosien ajan. Sen oireet näkyvät kysynnän hiipumisena, investointien vähyytenä ja aneemisena talouskasvuna.

EKP on toistuvasti itse arvioinut rahapolitiikkansa hyötyjen peitonneen haitat. Toistuvilla arvopaperiostoilla ei ole ollut merkitystä, sillä investointimielekkyyden puuttuessa EKP:n uunituore raha on päätynyt arvopaperimarkkinoille. Niihin muodostuu kuplia arvostustasojen irtaantuessa reaalimaailmasta.

Euroalueen inflaatiotaso flirttailee keskimäärin deflaatiorajan tuntumassa, ja lukuisassa euromaassa inflaatio on negatiivinen. Koronarajoitukset toki ovat paikoin jopa seisauttaneet talouden rattaat. EKP:n lääke ei BofA:n tutkimuksen valossa toimi.

EKP:n toimintaa joku voi toki puolustaa sillä verukkeella, että se ainakin sai pitkitettyä euron olemassaoloaikaa.

Deflaatio on tuhoisaa

Uuden-Seelannin keskuspankin pitkäaikainen ex-johtaja Donald Brash kertoi vuonna 2001 keskuspankin inflaatiotavoitteen merkityksestä. Hän muistutti keskuspankkienkin voivan erehtyä, kuten 1930-luvun lamaa edeltänyt rahapolitiikka johti deflaatioon.

– Kun keskuspankit erehtyvät antaessaan luomansa rahan arvon heilahdella merkittävästi, kuten vakavassa deflaatiossa tai korkeassa inflaatiossa tai salliessaan pankkijärjestelmänsä epävakauden voivat vahingot olla jättimäisiä. Säästöt voivat tuhoutua. Yritykset voivat tuhoutua. Työpaikat voivat tuhoutua. Elämät voivat tuhoutua. Todellakin, kokonaiset yhteiskunnat voivat tuhoutua, Brash mainitsi puheessaan.

Henri Alakylä