Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Elomaa: Asunto-osakeyhtiöiden henkilöluettelo pakolliseksi

23.05.2018 |15:59

Perussuomalaisten kansanedustaja ja Perussuomalaisten Naisten puheenjohtaja Ritva ”Kike” Elomaa on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa vaaditaan, että jatkossa niin sanonut talonkirjat ovat asunto-osakeyhtiöissä pakollisia ja että kirjat on lähetettävä maistraattiin tiedoksi.

Talonkirja on asunto-osakeyhtiössä pidettävä luettelo asukkaista. Muutoksella halutaan ehkäistä lieveilmiöitä, joissa esimerkiksi luvatta maassa olevat asuvat tuttaviensa luona piilotellen.

– Tällöin yhtiölle tulisi tieto yhtiöön muuttajasta tai muuttajista ja asuntojen oveen ja rappujen asukastauluun merkittäisiin oikeat tiedot asukkaista, Elomaa toteaa.

Varmistetaan asukkaiden henkilöllisyydet

Elomaan mukaan tarkoituksena on varmistua ihmisten henkilöllisyydestä. Tällä on hänen mukaansa tärkeä merkitys asukkaiden turvallisuuden tunteen sekä asumisviihtyvyydenkin kannalta.

– Kyse on myös siitä, että meillä on Suomessa tällä hetkellä tuhansia ihmisiä laittomasti. Heidän paikallistaminen on ensiarvoisen tärkeää. Laiton oleskelu pitää estää kaikin mahdollisin keinoin, Elomaa lisää.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä

04.03.2025 |19:36
3.
Suomen uutiset logo

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta

04.03.2025 |11:51
5.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin

07.03.2025 |08:46
8.
Suomen uutiset logo

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista

05.03.2025 |22:40

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää