

LEHTIKUVA
Elomaa: Sote-sekoilu ei paranna kansalaisten luottamusta politiikkaan
– Sotea on koitettu koota pala palalta kasaan jo pitkän aikaa. Paljon on tehty selvitystyötä ja julkaistu parempia ja huonompia vaikutusarvioita sekä ratkottu hallituspuolueiden välisiä sote-kärhämiä. Kaiken kaikkiaan lainsäädäntötyön eteneminen on ollut kaikkea muuta kuin sulavaa, saati tehokasta, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa.
– No nyt sitten taas tämä viimeisin mutka matkaan. Pääministerimme Juha Sipilä (kesk.) julisti jo aikanaan henkselit paukkuen tulos tai ulos meininkiä. Mitä tulee valtion keskeisimmän ja mittavimman uudistuksen etenemiseen ja johtamiseen, niin eikö nyt olisi aika vetää omat johtopäätökset?
Uudistuksen valmistelu amatöörimäistä
Elomaan mielestä on selvää, että sosiaali- ja terveyspalveluja pitää kehittää. Lähtökohdan on oltava kuitenkin tavallisten ihmisten terveydenhuollon laadussa ja saavuudessa koko maassa, eikä puoluepolitiikkaan nivoutuvien tavoitteiden toteuttaminen veronmaksajien rahojen ja terveyden kustannuksella.
– Lisäksi tämä ei ainakaan paranna yhtään kansalaisten luottamusta politiikkaan ja meihin poliitikkoihin. Uudistuksen johtaminen ja valmistelu on ollut amatöörimäistä. Ei ihme, että myös monien hallituspuolueiden kansanedustajien ja muiden toimijoiden on ollut vaikeaa seistä uudistuksen takana. Rivien rakoilu on oire huonoista linjauksista ja kehnosta johtamisesta, Elomaa sanoo.
Valuviat korjattava ajan kanssa
Elomaa huomauttaa, että sote-uudistuksen vauhti hidastui eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä.
– Olisihan se hienoa, jos uudistus olisi kypsä vailla perustuslakiin ja ennen kaikkea käytännön toimivuuteen sekä kustannusvaikutuksiin liittyviä suuria kysymysmerkkejä. Mutta kun näin ei ole, niin on parempi, että otetaan lisää aikaa ja toivon mukaan valuvikoja saadaan korjattua.
– Tämä uudistus on tärkeä ja koskee kaikkia suomalaisia. Näin ollen nyt on aika laittaa esityksen keskeiset ongelmakohdat kuntoon. Se, kestääkö hallituksen yhteistyö sitä jää nähtäväksi, Elomaa toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Sote-valiokunta laitettiin mottiin – päättää sote-rahoituksesta, mutta ei saanut lausua siitä sanaakaan valtiovarainvaliokunnalle

Meri: ”Jo oli aikakin, että pääministeri heräsi sote-unestaan”

Juvonen: Hallituksen tiedottaminen sote-lakien käsittelystä ristiriitaista – ”Kerrassaan uskomatonta”

Juvonen: Sote-paketti levällään – ”Prioriteetit hukassa ja maakuntajakokin kuin väärällä harpilla piirretty”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelposuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää










