

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset vaativat vastausta pääministeriltä: Miksi te kiristätte ja syytätte valiokuntaa, kun vastuu on hallituksella?
Sosiaali- ja terveysvaliokunta päättyi eilen kaaokseen, kun valiokunta ei päässyt sopimukseen sote-lausunnon valmistumisesta. Vielä aamupäivällä oli kompromissi siitä, että valiokunta kokoontuu yhden viikon muuta eduskuntaa pidempään.
Tauon jälkeen keskustan edustajat kuitenkin alkoivat vaatimaan, että asiaan on palattava uudelleen jo elokuun alussa, jolloin valiokunnan työn on oltava valmis. Muuten uudistus viivästyy.
Keskustan painostus törkeää
Perussuomalaiset edustajat syyttävät keskustaa valiokunnan törkeästä painostamisesta.
– Hallitus ensinnäkin unohti, että sillä on vastuu lainsäädännön ohjauksesta, kun se ei antanut täydentävää hallituksen esitystä soteen. Nyt hallitus sysää sille kuuluvan lainvalmisteluvastuun valiokunnalle. Keskustan kiireruoska tuntuu valiokunnan selkänahassa, perussuomalaisten kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen kommentoi.
– Keskustan painostus on kerrassaan törkeää. He peruisivat virkamiesten lomat valmistelutyötä, jotta he saisivat haluamansa. Lapsellista kiristystä. Viivästyminen on vain ja ainostaan hallituksen vastuulla, koska se on kerta kaikkiaan tehnyt huonoa ja jopa perustuslain vastaista työtä, Juvonen syyttää.
Juvonen vaatii pääministeriltä julkista vastausta kysymykseen, miksi keskusta haluaa runnomalla runnoa uudistuksen jopa asiantuntijoita kuulematta.
Hintalapulla ei ole enää hallitukselle väliä
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri toteaa, että koko perussuomalainen eduskuntaryhmä on jo pitkään ollut järkyttynyt keskustan ja kokoomuksen tavasta pakottaa kansanedustajia sotevalmistelussa. Pakottaminen on hänen mukaansa pahentunut, kun vaalit lähestyvät.
– Vuosisadan uudistuksen sisällöllä, palveluilla ja hintalapulla ei ole enää hallitukselle väliä, kunhan mikä tahansa sotkukasa saadaan valiokunnasta ulos ja läpi. Perussuomalaiset vaativat kansanedustajille ja virkamiehille oikeutta tehdä työnsä ilman jatkuvaa painostamista, Meri vaatii.
– Perussuomalaiset puolustavat suomalaisten palveluita loppuun asti. Emme ole antamassa tuumaakaan tappelematta, kansanedustajat toteavat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perustuslakivaliokunta löysi sote-ehdotuksesta suuria ongelmia – Meri: ”Jää riski siitä, että EU katsoisi systeemimme lainvastaiseksi”

Juvonen: Sote-hoppu loppu – valinnanvapauslain korjaaminen iso urakka ja rahoituslain korjaaminen suuri haaste

Juvonen: Hallituksen tiedottaminen sote-lakien käsittelystä ristiriitaista – ”Kerrassaan uskomatonta”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia
Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.

Valtiovarainministeri Riikka Purran kommentit oppositiojohtajien talouspuheisiin: ”Uskomatonta tuubaa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra luki Ilta-Sanomien jutun, jossa oppositiojohtajat lähettävät juuri budjettiriihen alla Purralle terveisiä ja kehottavat tätä ”pitämään suunsa soukemmalla”. Lue tästä, kuinka Purra vastaa maanantai-iltana terassiltaan ja lähettää omat terveiset Minja Koskelalle, Antti Kaikkoselle sekä kumppaneille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












