
Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.
Katalonialaisen ARA-sanomalehden teettämän kyselyn mukaan vain hieman yli neljännes katalaaneista puoltaisi Espanjan perustuslakia. Vuonna 1978 katalaanien tuki perustuslaille oli yli 90 prosenttia. Espanjan pääministeri Mariano Rajoy on toistuvasti perustellut kyseisellä perustuslailla Katalonian kansanäänestyksen torjumista. Kyselyn toteutti Institut Opinòmetre.
Puolueista Rajoyn luotsaama kansanpuolue PP:n tukijat ovat kaikista myötämielisimpiä perustuslaille. Peräti 76,9 prosenttia PP:tä tukevat katalaanit äänestäisivät perustuslain puolesta tänäänkin. Sen sijaan Katalonian itsenäisyyttä tavoittelevien puolueiden kannattajien keskuudessa tuki on hyvin vähäinen. ERC:n kannattajista 9,4 prosenttia hyväksyisi Espanjan perustuslain. Laitavasemmistolaisen CUP:n tukijoiden keskuudessa perustuslain puolesta liputtaisi vain 5,9 prosenttia.
ARA huomioi, että osa katalaaneista ei ottanut kantaa perustuslakikyselyyn. Perustuslakia kannattavien katalaanien suhteellinen osuus voisi siten olla suurempi, mutta numeraalisesti perustuslain hylkäävät äänet voittaisivat silti.
Espanjan perustuslaki sanoo Espanjan olevan jakamaton, ja että keskushallinnolla on oikeus riisua aluehallinnon valtaoikeudet. Rajoy on puuttunut Katalonian aluehallinnon toimiin. Poliisi pidätti keskiviikkona 12 kansanäänestystä tukevaa johtohahmoa. Lisäksi keskushallinto kontrolloi Katalonian budjettia.
Keskushallinto on puuttunut Katalonian itsenäisyystoimiin pienemmässäkin mittakaavassa. Espanjan poliisi on takavarikoinut vaalimainoksia. Lisäksi se on sulkenut Katalonian kansanäänestyksen verkkosivut. Katalonian aluehallinto on tosin kopioinut verkkosivut ulkomaiselle palvelimelle.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää