

LEHTIKUVA
EU ja vihreä politiikka iskevät autoilijan ja duunarin kukkaroon: ”Vihreät haluavat verottaa maan kyykkyyn pahemmin kuin sosialistit”
Suomi on sitoutunut EU:n tiukimpiin liikennepäästötavoitteisiin ja se uhkaa näkyä autoilun huomattavana kallistumisena.
EU:n komissio julkaisee piakkoin tavoitteensa autojen hiilidioksidipäästöistä. Tavoitteet olisivat lain tasolla ja alun perin odotettiin, että ne ovat erittäin kunnianhimoisia.
Käytännössä tämä tarkoittaisi, että Euroopan suurten maiden autoteollisuus joutuisi jatkossa pakon edessä kehittämään pienipäästöisempiä autoja eli hybridejä sekä sähköautoja.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan autoteollisuuden edunvalvojat olisivat kuitenkin vaikuttaneet lopputulokseen, ja komissio olisi keventämässä tavoitteitaan merkittävästi. Tämä voi olla myös realistisempi vaihtoehto, mutta Suomen kannalta tavoitteiden höllennys olisi vaikeaa, sillä Suomi on sitoutunut EU:n tiukimpiin liikennepäästötavoitteisiin.
Polttoaineiden hinta nousee
Suomen tulisi puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä, ja jos EU nyt keventää tavoitteitaan, Suomi joutuu kansallisilla päätöksillä puuttumaan päästöihin päästäkseen lupauksiinsa.
Tähän mennessä Suomi on luottanut siihen, että autotehtaat tuottavat todella pienipäästöisiä autoja ja päästöt pienenevät automaattisesti ajan myötä. Jos näin ei käy, käytännössä se tarkoittaisi esimerkiksi polttoaineiden hintojen merkittävää kasvua.
Suomen sopimukset vastuuttomia
Perussuomalaiset arvostelevat Suomen linjaa.
– Jo ennestään Suomeen kohdistuvat päästövähennykset olivat kohtuuttomia erityisesti liikenteen osalta. Vastuuministerit ovat nukkuneet kai neuvotteluissa. Nyt hyväuskoiset suomalaiset poliitikot jymäytettiin uskomaan, että Saksa ja Ranska todella tinkisivät autoteollisuutensa eduista. Kuka maksaa? Tavallinen suomalainen autoilija, kansanedustaja Jani Mäkelä ihmettelee.
– Monella ei ole varaa uuteen autoon, vaikka romutuspalkkio triplattaisiin. Anne Bernerin tuloluokassa nyt vain ollaan absoluuttisen irti tästä todellisuudesta, Mäkelä jatkaa
Vihreiltä kestämättömiä ehdotuksia
Vihreiden eduskuntaryhmä julkaisi eilen vaihtoehtonsa vuoden 2018 valtion budjetiksi. Vaihtoehdossa leikataan dieselin verotukea ja kilometrikorvauksia sekä rajataan työmatkavähennystä. Perussuomalaiset pitävät esityksiä kestämättöminä.
– Vihreät haluavat korkeampaa työn verotusta, matkustamisen verotusta, teollisuuden verotusta ja niin edelleen. Olen sanaton. Vihreät haluavat verottaa maan kyykkyyn pahemmin kuin sosialistit, kansanedustaja Jari Ronkainen tylyttää.
Teollisuus ja työpaikat häipyvät
Perussuomalaisten mukaan Suomen huolimaton neuvottelutaktiikka kansainvälisissä sopimuksissa ja vihreä verotukseen perustuva ympäristövaikuttaminen vievät teollisuuden ja työpaikat muualle.
– Me haluamme, että teollisuus säilyy täällä, jossa ympäristöstä välitetään. Vihreä politiikka tuhoaa suomalaisen teollisuuden vieden sen sinne, missä luonto ei merkitse mitään.
– Päälle vihreät lätkäisevät satojen miljoonien veronkorotuksia duunarille. Tämän kun yhdistää EU:n toimintaan ja vastuuttomasti Brysseliin annettuihin lupauksiin, olemme syvällä suossa, Ronkainen lisää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäkelä: Hallitus nöyristelee EU:n edessä

Ronkainen: Liikenne- ja ilmastopolitiikan ratkaisuja ei pidä maksattaa kansalaisilla

Meri huomauttaa hallituksen VR-aikeista: Hintakilpailun väitetyt edut otetaan duunarin palkasta

Mäkelä: Toimiva liikenne koko yhteiskunnan perusedellytys -”Yhteistä omaisuutta ollaan yksityistämässä saalistajien taskuun”

Vihreä talous sakkaa Kanadan Ontariossa – Yhdysvalloissa teolliset työpaikat lisääntyvät

PS: Voiko hallitus luvata, että rahat tieverkkoon löytyvät ja ettei satelliittiseurantaan perustuvaa tiemaksua valmistella?
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.

Rydman kyselytunnilla: Leipäjonot täyttyvät ulkomaalaisista opiskelijahuijauksen uhreista – kiitos edellisen hallituksen
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman totesi eduskunnan kyselytunnilla, että tämän päivän Suomessa leipäjonot täyttyvät ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista, jotka on houkuteltu Suomeen täysin epärealistisilla odotuksilla. Kiitos tästä kuuluu täysin edelliselle hallitukselle, joka mahdollisti tämän opiskelijahuijauksen.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii itärajan avaamista – Seppänen: Yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttolinja on todellisuudesta irtautunut
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on ehdottanut itärajan avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttoa koskevaa linjaa todellisuudesta irtautuneena.















