

LEHTIKUVA
PS: Voiko hallitus luvata, että rahat tieverkkoon löytyvät ja ettei satelliittiseurantaan perustuvaa tiemaksua valmistella?
Perussuomalaiset vaativat kyselytunnilla lisäpanostuksia tiestön kunnon kohentamiseksi ja tieverkon laajentamiseksi. Perussuomalaisten mielestä pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen maassa hyväkuntoinen tieverkosto on keskeinen perusedellytys kansalaisten tasa-arvoiselle kohtelulle.
– Tieverkko, joka on osa kansallisomaisuuttamme, on rapautumassa. Korjausvelka on valtava ja vaikka autoilusta kerätään vuodessa kahdeksan miljardia euroa veroja, silti teiden kunnossapitoon ei palauteta kahtakaan, kansanedustaja Jani Mäkelä muistutti.
Tiet vaarallisessa kunnossa
Mäkelän mukaan tiet ovat suorastaan vaarallisessa kunnossa hätäpaikkauksineen ja kautta maan olisi tarvetta kunnossapidon lisäksi myös valtateiden sekä rautatieväylien uusiin investointeihin.
– Mitä hallitus aikoo tehdä, että liikenteestä kerätyt rahat myös käytetään liikenteen hyväksi? Mäkelä kysyi.
Perussuomalaiset kokee myös, että tieverkon parantaminen on satsaus työllisyyteen.
– Työ ja työntekijä eivät välttämättä aina kohtaa, mutta hyvin huollettu tieverkosto on olennainen työssäkäynnin edellytys. Perussuomalaiset pistäisivät tiet kuntoon ja alentaisivat polttoaineverotusta.
Ministeri ei kommentoinut tienkäyttömaksuja
Mäkelä nosti kysymyksessään esille myös liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) suunnittelemat seurantaan perustuvat tienkäyttömaksut.
– Voiko hallitus luvata, että rahat tieverkkoon löytyvät ja ettei satelliittiseurantaan perustuvaa tiemaksua valmistella?
Berner myönsi, että merkittävä korjaus- ja investointivelka on olemassa.
– Parlamentaarisessa työryhmässä on sovittu, että 300 miljoonaa euroa vuodessa budjetoidaan lisää tieverkon ylläpitoon vuosittain.
Kysymykseen satelliittiseurannasta ministeri jätti vastaamatta.
Mihin katosivat satojen miljoonien tierahat?
Mäkelä ihmetteli, mikseivät kyseiset miljoonat ole jo budjetissa.
– Mihin katosivat ne sadat miljoonat tierahoja, jotka parlamentaarisessa tieverkkotyöryhmässä on yhdessä todettu välttämättömiksi?
– Mitä virkaa työryhmällä on, jos sen ajatukset viivataan yli budjetista? Mäkelä tivasi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Monellakaan ei ole varaa uuteen autoon – ”Ministereiden tuloluokassa ollaan täysin irti tästä todellisuudesta”

Juuso vaatii teiden tehostettua valvontaa ja parempaa talvikunnossapitoa
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää