Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

EU:n tautienehkäisykeskuksen raportti: Suurin osa tapauksista paranee

03.03.2020 |13:59

EU:n jäsenvaltioissa on tähän päivään mennessä todettu 2 100 koronavirustartuntaa. EU:n tautienehkäisykeskus on määritellyt koronaviruksen leviämisen riskiluokituksen unionin alueella nyt kohtalaiseksi tai korkeaksi.

Useimmissa tapauksissa, joita ilmoitettiin EU:ssa, ETA-maissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, on havaittu epidemiologisia yhteyksiä. EU:n tautienehkäisykeskuksen mukaan on kuitenkin yhä enemmän tapauksia, joilla ei ole määriteltyä tartuntaketjua.

Tähän päivään mennessä tehtyjen sairaustapausanalyysien näyttö on, että COVID-19-tartunta aiheuttaa lievän sairauden (keuhko-oireita tai lievän keuhkokuumeen). Suurin osa tapauksista paranee. Vakavimmat sairastumiset ja kuolemat ovat tapahtueet vanhusten ja muiden kroonisia sairauksia sairastavien keskuudessa.

EU:n tautienehkäisykeskuksen tilanneraportin voi katsoa täältä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
4.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
8.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33
9.
Suomen uutiset logo

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun

29.08.2026 |11:15

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää