Iranin korkeinta johtoa sairastunut koronaan – ylimmän johtajan neuvonantaja kuoli

02.03.2020 |13:59

Fox News uutisoi, että Iranin ylimmän johtajan, ajatollah Ali Khameneinin neuvonantaja on kuollut uuteen koronavirukseen. Myös maan muuta korkeinta johtoa on sairastunut.

Iranin terveysministeriö kirjasi 523 uutta tapausta viimeisen 24 tunnin aikana, jolloin maan tiedossa oleva tartuntoja kokonaismäärä oli 1 501. Ensimmäinen tautitapaus todettiin alle kaksi viikkoa sitten.

Mohammad Mirmohammadi, 71, oli “Expediency Council member”. Hän neuvoi Khameneiä ja ratkaisi riidat hänen ja parlamentin välillä. COVID-19 on jo saastuttanut Iranin varapuheenjohtajan ja varaterveysministerin.

Hylkäsi Yhdysvaltojen avun

Neuvonantajan kuolema tapahtui sen jälkeen, kun maa hylkäsi Yhdysvaltojen ulkoministerin Mike Pompeon avun. Pompeo ilmoitti viime viikolla, että Yhdysvallat on huolestunut Iranin koronavirustilanteesta ja sanoi, että maa saattaa peitellä viruksen leviämisesta saatuja tietoja.

Iranin kuolleisuusaste virukseen on noin 5,5 prosenttia, kun taas Kiinassa yleinen kuolleisuusaste on noin kaksi prosenttia. Ero prosenttiosuuksissa on johtanut siihen, että Iranissa tartuntojen lukumäärä on suurempi, kuin mitä maa on virallisesti ilmoittanut.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
4.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
8.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59
9.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää