

MATTI MATIKAINEN
Eurovaaliehdokas Partanen: EU:lle ei saa antaa verotusoikeutta
Kajaanilainen kaupunginvaltuutettu ja eurovaaliehdokas Minna Partanen vastustaa voimakkaasti EU:n liittovaltiokehitystä, joka vie Suomelta koko ajan enemmän valtaa muiden käsiin maatamme koskevissa asioissa.
Perussuomalaisten eurovaaliehdokas Minna Partanen osallistui äskettäin vaalipaneeliin, jossa kaikki muutkin panelistit vakuuttivat olevansa EU:n liittovaltiokehitystä vastaan, vaikka heidän edustamansa puolueet europarlamentissa istuvatkin liittovaltiomyönteisissä ryhmissä.
– Sanoinkin paneelissa, että on ihmeellistä, miten te olette tässä asiassa samoilla linjoilla perussuomalaisten kanssa. Kuitenkin perussuomalaiset on Suomessa ainoa suuri puolue, joka on ollut aina johdonmukaisesti EU:n liittovaltiokehitystä vastaan, Partanen heittää.
Eurokriittiset ryhmät yhteen
Jotta liittovaltiokehitystä EU:ssa voidaan torjua, pitää europarlamenttiin saada riittävän suuri ryhmä kansallismielisiä ja eurokriittisiä edustajia eri maista. Tällä hetkellä ovat käynnissä neuvottelut uuden eurokriittisen ryhmän muodostamisesta.
Päätöksenteossa pitää lähteä siitä, että kaikki EU-maat saavat tehdä yhteistyötä niiden maiden kanssa kuin haluavat.
– Viime aikoina on ollut paljon esillä EU:n verotusoikeus. Tämä on yksi esimerkki sellaisesta asiasta, jonka toteutuminen pitää pyrkiä estämään. EU-vero olisi siksi haitallinen, koska verotusperiaatteet eri maissa poikkeavat hyvin paljon toisistaan. Sitten ei olisi enää paljon varaa neuvotella jäsenmaksujen suuruudesta, jos ne kerättäisiin kansalaisilta suoraan verojen muodossa, Partanen pohtii.
Schengen-sopimus neuvoteltava uusiksi
Schengen-rajasopimus pitäisi neuvotella uudelleen siten, että kukin jäsenmaa voisi aloittaa rajatarkastukset silloin, kun itse katsovat sen tarpeelliseksi.
Esimerkiksi vuoden 2015 maahanmuuttokriisi saatiin kuriin kansallisilla toimilla EU:n ollessa tilanteessa voimaton. Silloin moni EU-maa otti käyttöönsä sisärajatarkastukset Schengen-sopimuksen vastaisesti – ja hyvä olikin että ottivat, sillä vain siten maahanmuuttajien vyöry saatiin kuriin.
– Minun kokemukseni mukaan ihmisellä, jolla on passi ja puhtaat jauhot pussissa, ei ole vaikeuksia näyttää sitä ja kertoa kysyttäessä matkansa tarkoitusta, eli turismi ei siitä kärsisi. Schengen-sopimus pitäisi avata uudelleen, jotta jokaisella EU-maalla olisi valta päättää itse myös omista rajoistaan, sanoo Partanen.
Jäsenmaksut alkavat muistuttaa tulonsiirtoja
EU:n jäsenmaksut on sidottu bruttokansantuotteeseen, ja maksuneuvotteluissa Suomi on aina ollut aika suuri häviäjä. Toisaalta viime aikoina on EU:ssa puhuttu paljon tukien leikkaamisesta harvaanasutuilta seuduilta, joka Suomessa koskisi varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomen alueita.
Myös jäsenmaksukysymyksessä pitäisi olla neuvottelukeinoja.
– Suomi on ollut koko 2000-luvun EU:n nettomaksajien joukossa, eli jäsenmaksut alkavat muistuttaa suoria tulonsiirtoja yksiltä mailta toisille. Jos mitään keinoa löytyisi jäsenmaksujen pienentämiseksi siten, että emme olisi enää EU:n nettomaksaja, alettaisiin olla jo oikeassa suunnassa, Partanen toteaa.
Vähemmän direktiivejä ja asetuksia
Tällä hetkellä EU:ssa eniten valtaa käyttää EU-komissio, joka ei ole demokraattisesti valittu toimielin. Suomi tarvitsee vähemmän direktiivejä ja vähemmän suoria asetuksia.
Direktiivien ongelmallisuutta lisää sekin, että jotkut maat, kuten Suomi, noudattavat kaikkia sääntöjä pilkulleen ja jopa keksivät itse itselleen lisää näyttääkseen, miten esimerkillisiä mallioppilaita ovat, kun taas monet suuret jäsenmaat laiminlyövät niiden noudattamisen täysin.
– EU on aikanaan perustettu talouden ja turvallisuuden takia, mutta viime vuosina on menty siihen suuntaan, että sieltä tulevat myös Suomen lait ja asetukset yhä enenevässä määrin. Pitäisikö EU:ssa ottaa askel taaksepäin ja palata siihen, että nostetaan turvallisuus ja sisämarkkinat pääasiaksi ja jätetään jäsenmaita sitova byrokratia vähemmälle? Partanen kysyy.
Jopa 80 prosenttia lainsäädännöstä tulee jo Brysselistä
Joidenkin arvioiden mukaan jopa 80 prosenttia Suomen laeista ja asetuksista tulee jo Brysselistä. Siinä pelissä toiset pärjäävät ja toiset eivät. Suomi ei valitettavasti ole pärjännyt.
– Toinen suuri vallankäyttäjä EU:ssa ovat lobbarit ja heidän takanaan on rahaa. Jopa aamiaismuroille on EU:ssa omat lobbarinsa. Siitä voi päätellä, millainen hullunmylly siellä on, kun kaikki haluavat ajaa siellä omaa asiaansa, joka on sitten Suomen budjetista pois, Partanen sanoo.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
- direktiivit liittovaltiokehitys Minna Partanen lainsäädäntö jäsenmaat Rajavalvonta Byrokratia Eurovaalit EU maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eurovaaliehdokas Kinnunen: Kova Brexit nyt – ja kova Fixit nyt!

Suomalaisten ja muiden eurooppalaisten huolet samansuuntaisia: Huolina on maahanmuutto, terrorismi ja taloustilanne

Uusi pelinavaus: Vähintään neljännes EU-budjetista ilmastonmuutoksen torjuntaan

Eurovaaliehdokas Nieminen: ”Kansalliset sisärajat saatava omaan hallintaan”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Kun faktantarkistus muuttui työkaluksi: Yle muokkaa totuutta itselleen sopivaan muotoon
Yleisradion politisoitunut ”faktantarkistus” ei kaadu siihen, mitä Yle tarkistuksissaan löytää, vaan siihen, mitä se etukäteen päättää olla etsimättä. Sama kaava näkyy useimmissa tapauksissa, kun Yle ryhtyy tarkistamaan faktoja: hakukriteerit on rajattu kapeaksi ja konteksti on sangen valikoiva.

Kun eliitti rikastuu enemmistön kustannuksella – yhteismaan ongelma selittää nykyaikaa
Massamaahanmuutto, tuulimyllypuistot ja Lapin turistiralli ovat kaikki ilmiöitä, joilla varakas vähemmistö lyö rahoiksi. Tavallisen veronmaksajan tehtäväksi jää seurausten sietäminen.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.













