
Monet kulttuuri-instituutiot ja yritykset ovat viime vuosina tarkistaneet käytäntöjään, mainontaansa ja tuotemerkkejään välttyäkseen rasismiin liittyviltä mainehaitoilta. / LEHTIKUVA
EVAn tutkimus: Suomalaiset ottavat rasismin vakavasti, mutta ongelman laajuudesta ei olla lainkaan yksimielisiä
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn 31.8. julkaistussa arvo- ja asennetutkimuksessa tiedusteltiin suomalaisten käsityksiä rasismista syksyllä 2023. Tutkimuksen tulokset kertovat suomalaisten ottavan rasismin vakavasti, mutta ongelman laajuudesta suomalaiset eivät ole lainkaan yksimielisiä.
EVAn tuoreen arvo- ja asennetutkimuksen mukaan 40 prosenttia suomalaisista pitää rasismia suurena ongelmana yhteiskunnassamme, mutta 55 prosenttia arvioi rasismin olevan vähäinen ongelma. EVA on seurannut suomalaisten suhtautumista rasismiin jo vuodesta 1990.
90 prosentin mielestä henkilön syrjiminen tämän etnisen taustan takia on rasistista. Tällaista syrjintää on esimerkiksi henkilön sivuuttaminen työnhaussa vähemmistöetnisyyteen viittaavan nimen vuoksi, minkä valtaenemmistö, 81 prosenttia vastaajista, katsoo olevan rasistista. Yhtä moni, 81 prosenttia kyselyyn vastaajista, pitää rasistisena halventavaa kielenkäyttöä etnisistä ryhmistä ja niiden jäsenistä.
Lähes yhdeksän kymmenestä, 87 prosenttia, pitää vähintään melko tärkeänä, ettei Suomessa sallita rasismia. 51 prosenttia puolestaan arvioi Suomen olevan maana ainakin jossain määrin rasistinen, mutta käytännössä melkein puolet, 49 prosenttia, ei pidä Suomea juurikaan rasistisena maana.
Motiivi ratkaisee
Ainoastaan 14 prosenttia pitää rasistisena vanhan, nykyisin rasistisena pidetyn kirjallisuuden tai muun taiteen esilletuomista. Selvä enemmistö, 63 prosenttia, ei pidä tätä rasistisena. Tutkimuksen raportti toteaa, että kyseessä on yksi harvoista kyselyssä mukana olleista asioista, jonka ei-rasistisuudesta eri väestöryhmät ovat osapuilleen samaa mieltä.
Kaiken kaikkiaan suomalaiset vaikuttavat tuntevan itsensä epämukavaksi asetelmassa, jossa jokin teko tai asia koetaan rasistisena, vaikka toimijan motiivit eivät ole olleet rasistisia. Tällaisia tilanteita ovat myös niin sanotut mikroaggressiot. Ne ovat yleensä vilpittömiä kysymyksiä tai kohteliaisuuksia, jotka vastaanottaja voi kuitenkin kokea syrjivinä.
Suomalaisista vain 21 prosenttia arvioi rasistiseksi kysymisen ulkomaalaistaustaiselta näyttävältä, mistä maasta tämä on kotoisin. 64 prosenttia ei pidä tätä rasistisena.
Tuotemerkkien nimien vaihtamista ei ymmärretä
Monet kulttuuri-instituutiot ja yritykset ovat viime vuosina tarkistaneet käytäntöjään, mainontaansa ja tuotemerkkejään välttyäkseen rasismiin liittyviltä mainehaitoilta. Suomalaisille tällaisten toimien tarpeellisuus ei kuitenkaan ole täysin selvää.
Vastaajista 30 prosenttia pitää rasistisina sellaisia tuotemerkkejä kuluttajatuotteissa, jotka voivat halventaa etnisiin vähemmistöihin kuuluvia, mutta lähes puolet vastaajista, 48 prosenttia, ei näe niitä rasistisina.
Vain viidesosa pitää rasistisena asetelmaa, jossa valkoinen näyttelijä esittää toiseen etniseen ryhmään kuuluvaa, mutta enemmistö (59 prosenttia) ei näe siinä pulmaa. Tähän kategoriaan kuuluu niin sanottu blackface-ilmiö, jossa valkoihoinen näyttelijä on värjännyt naamansa tummaksi.
Heli-Maria Wiik
Lue myös
Tutkimus: Suomi sijoittuu maailman kärkijoukkoon niiden maiden ryhmässä, jossa rasismia on kaikkein vähiten
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tuotemerkit Blackface mikroaggressiot arvo- ja asennetutkimus Elinkeinoelämän valtuuskunta etninen tausta taide Rasismi Kirjallisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Aktivistien tilipäivä – väärillä väitteillä ratsastava Black Lives Matter takoi puolessa vuodessa 10 miljardia dollaria

”Kun tunne saa vallan, ei todellisuudella ole enää merkitystä” – kansanedustaja Vilhelm Junnilalta vastine kuluneen kesän mediasyytöksiin

Bergbom: Hallituksen maahanmuuttopolitiikka noudattaa yleispohjoismaista linjaa – ”Se ei ole rasismia, se ei sisällä muukalaisvihaa”

Helsingin Sanomien mainostama rasismikohu olikin vain räppärin julkisuustemppu

Hirttoköysi olikin lavastus – amerikkalaisnäyttelijä järjesti itseensä kohdistuneen ”viharikoksen”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Maahanmuuttokriittinen huippumuusikko jäi sensuurin hampaisiin – brittiradio ei soita hittisinkkua
Legendaarinen brittimuusikko Morrissey tunnetaan rakastettujen laulujensa lisäksi massamaahanmuuton ja woken vastustajana. Morrissey on nyt esittänyt epäilyksiä, että hänen uusinta menestyssingleään ei soiteta radiossa poliittisen sensuurin takia.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.

Rikos ei enää kannata – kultakellot ja setelitukut lähtevät huumeparoneilta valtiolle
Jatkossa rikollinen voi menettää selittämättömän omaisuutensa, jos esitutkinnassa tunnistettu omaisuus on todennäköisesti peräisin rikollisesta toiminnasta.

Saksan AfD-puolue tavoittelee Sachsen-Anhaltin osavaltiovaaleissa ehdotonta enemmistöä – muut puolueet, kirkko ja ay-liike käyvät yhdessä Antifan kanssa rajua vastakampanjaa
Saksan vaihtoehtopuolueen AfD:n Sachsen-Anhaltin vaalien kärkiehdokkaan Ulrich Siegmundin mukaan ehdottoman enemmistön saaneen puolueen on kyettävä näyttämään jo sadan ensimmäisen hallituspäivänsä aikana konkreettisella tavalla, mihin suuntaan se on matkalla. Vastaansa AfD on saanut kirkot, ammattiyhdistysliikkeen, Antifan ja suuren joukon kampanjoita. Puolueen menestys heijastuu vahvalla tavalla koko Saksan politiikkaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










