Entinen Kelan pääjohtaja ja sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä otti MTV Uutisten haastattelussa kantaa käynnissä oleviin järjestöleikkauksiin.
Hyssälän mukaan kyse ei ole uhkasta vaan mahdollisuudesta karsia päällekkäistä kenttää. Samalla alalla toimii hänen mukaansa usein 4-5 järjestöä ja lukuisia säätiöitä, jotka tekevät käytännössä samaa työtä.
Hyssälä peräänkuuluttaa yhdistymisiä. Säästöjä syntyisi hänen mukaansa tiloista, henkilöstöstä, it-laitteista ja hallinnosta. Lopputuloksena olisi nykyistä vahvempia järjestöjä, jotka pystyisivät hoitamaan asioita laaja-alaisemmin.
Kattojärjestöille Hyssälä ei nähnyt enää tarvetta, sillä poliittinen vaikuttaminen kuuluu hänen mukaansa vaaleilla valituille aluepäättäjille hyvinvointialueilla.
— Kattojärjestöjä ei tarvita ollenkaan. Sellaisen aika voi olla ohitse.
”Hirvittäviä rahasummia”
Erityisen suorasanainen Hyssälä on järjestöjen varallisuudesta.
— Meillä on järjestöjä, joilla on miljoonaomaisuudet. Monet isot järjestöt saavat kaksi miljoonaa vuodessa, kaksikymmentä miljoonaa kymmenessä vuodessa. Ne ovat hirvittäviä rahasummia, hän sanoi.
Hyssälän mukaan järjestöjen on yritysten tavoin kannettava vastuunsa taloudellisesti vaikeina aikoina.
— Samoin kuin yritysten niin järjestöjen täytyy käyttää huonoina aikoina omaa omaisuutta, ei voi silloin olla valtion rahaa vaatimassa.
Hyssälän puheenvuoro asettuu vastapainoksi vasemmiston ja vasemmistomedian esittämille kauhukuville, joissa järjestöleikkaukset kehystetään pelkkänä uhkana.
Hyssälällä on aiheeseen poikkeuksellisen vahva tuntemus. Entisenä sosiaali- ja terveysministerinä ja Kelan pääjohtajana Hyssälä tuntee sekä sotekentän rahoitusrakenteet että suomalaisen järjestökentän.
Hyssälä on myös hammaslääketieteen tohtori. Politiikkaa ennen hän työskenteli yksityishammaslääkärinä sekä kansanterveystieteen opettajana ja tutkijana.