Artikkeli kuva

Hakkarainen EU-ehdokkuudestaan: Haluan kerätä puolueelle ääniä

27.03.2013 |14:03

Keski- suomalainen kansanedustaja Teuvo Hakkarainen haluaa europarlamentaarikoksi. Hakkarainen uskoo, että hänellä on paremmat vaikuttamismahdollisuudet poliittisiin päätöksiin meppinä Brysselissä kuin kansanedustajana Helsingissä. Hakkaraisella on myös toinen motiivi euroehdokkuuteensa.

– Haluan kerätä perussuomalaisille mahdollisimman paljon ääniä.

Ennen varsinaista ehdokkuutta matkassa on vielä monta mutkaa. Viime eurovaaleissa perussuomalaisten listoille mieli 60 ehdokasta ja nyt halukkaiden määrä vain kasvaa. Ehdokkaiksi valittiin vuoden 2009 EU-vaaleissa 10 perussuomalaista, joista vain Timo Soini nousi parlamenttiin. Toisen kymmenen paikkaa listalla täyttivät kristillisdemokraatit, joiden kanssa PS oli vaaliliitossa.

Eurovaaliehdokkuutta tavoittelevalla kansanedustaja Hakkaraisella on selvä kanta vaaliliittoihin.

– Ei vaaliliittoja, Hakkarainen tyrmää.

Puolueen puheenjohtaja Timo Soini on asettanut tavoitteeksi sen, että puolueella on ainakin yksi ehdokas jokaisesta vaalipiiristä. Tämä tarkoittanee sitä, että suurimmista vaalipiireistä, kuten Helsingistä ja Uudeltamaalta, ehdokkaita tulee 2-4 ja muista yksi.

Eurovaalit järjestetään runsaan vuoden kuluttua ja parlamenttiin valitaan Suomesta 13 edustajaa.


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
4.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
7.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää