KOLUMNI Olen ollut nyt joitakin kuukausia mukana Euroopan parlamentin päätöksenteossa ja on ikävää joutua toteamaan, että pahimmat pelkoni ovat osoittautuneet todeksi.

Parlamentin ympäristövaliokunta (ENVI), jossa olen täysjäsen, on ehtinyt käsitellä jo kymmeniä asioita. Jokaisen asian takana saattaa olla kymmenien ja satojen sivujen asiakirja. Syvällinen perehtyminen on nopeallekin oppijalle aikaa vievää.

Keskustelua on käyty niin lentopäästöistä, metsistä, maataloudessa käytettävistä kemiallisista yhdisteistä, vain joitakin asioita mainitakseni. Suomen ministerit Krista Mikkonen ja Krista Kiuru kävivät myös lukemassa virallisen Suomen nuotit puheenjohtajuuskaudelle. Ne toistivat virallista liturgiaa ja olisivat voineet olla minkä tahansa vihervasemmistolaisen aktivistijärjestön ohjelmasta.

Osallistuin New Yorkissa myös ilmastoaiheiseen kokoukseen yhtenä valiokuntani edustajista. Kuten tuolloin mainitsin, kyseessä olivat kumipäiden kokoontumisajot, voittajia taisivat olla bisneslippuja myyvät lentoyhtiöt ja hotellit. ”Nykin” paras tuliainen olikin ehkäpä Trump-lippis.

Olen omissa puheenvuoroissani korostanut, että Suomen erityisolosuhteet tulisi ottaa kaikessa huomioon. Olemme pohjoinen maa, jossa lämmittäminen on välttämätöntä ja etäisyydet pitkiä. On tosiasia, että suomalaisten bensaverotusta kiristämällä eli käytännössä yrittäjiä ja perheitä kiusaamalla ei saavuteta yhtään mitään. Lisätuloja saadaan, mutta niin saataisiin tiukentamalla haittamaahanmuuton kontrollia ja tekemällä erittäin voimakkaita leikkauksia lähinnä panamahattuisia konsultteja ja kaukomaiden itsevaltiaita hyödyttävään kehitysapuun.

Ympäristöasioissa on havaittavissa mielikuvapolitiikan tulo maalaisjärjen tilalle – hysteria myy. Uusimpana esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Unicafen päätös luopua suomalaisesta naudanlihasta tai halu sisällyttää kaikkeen läpileikkaavasti jokin ilmastoaihe. Vihreitä ja niitä, jotka tästä hyötyvät, voi vain onnitella. On saatu aikaan laajojen joukkojen liikehdintää, joka tukee tiettyä maailmanloppua ennustavaa poliittista narratiivia.

On selvää, että saasteet ja saastuminen eivät ole hyviä asioita. Niitä pitääkin rajoittaa. Suomella on jo erittäin kunnianhimoinen päästövähennystavoite – paljon tiukempi kuin esimerkiksi Puolalla. Ilmastopolitiikasta onkin tullut yksi keino edistää EU-liittovaltiokehitystä. Sen perusteella esitetään veroja, uusia säännöksiä ja metsiemme käyttöä sitovia ratkaisuja.

Olikin mielenkiintoista lukea (Iltalehti 16.10.2019), että Suomi on ilmeisesti käynyt salaa neuvotteluja EU-komission kanssa LULUCF-asetuksen lievemmästä tulkinnasta Suomelle. Eikö ole erikoista, että Suomi joutuu neuvottelemaan ulkomaalaisten virkamiesten kanssa hattu kourassa siitä, miten se metsiään ja maitaan käyttää?

Yhteenvetona voi todeta, että Brysselin EU-pamput osaavat hyvin taitavasti löytää oikean verhoilun tavoitteilleen. Nyt on keksitty ilmasto, huomenna ehkä taas jotain muuta. Suurena tavoitteena, jota kaikki muut puolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta ovat edistämässä, on EU-liittovaltio ja kansallisvaltioiden alasajo.

Juuri siksi meitä perussuomalaisia tarvitaan taistelemaan Suomen itsemääräämisoikeuden puolesta.

Teuvo Hakkarainen
europarlamentaarikko