

PS ARKISTO
Hakkaraisen tyly tuomio YK:n ilmastokokouksesta: ”Kumipäiden kokoontumisajot vailla konkretiaa”
Euroopan parlamentin jäsen Teuvo Hakkarainenon osallistunut maanantaista lähtien YK:n ilmastokokoukseen New Yorkissa. Kokouksen sisältö ei saa kiitosta viitasaarelaiselta poliitikolta.
– Valtava määrä kumipäitä toistelee täällä ulkoa opeteltua ilmastoliturgiaa vailla mitään konkretiaa, tylyttää Teuvo Hakkarainen.
Suomi ja EU eivät voi tehdä muutosta yksin
Oman roolinsa ilmastokokouksen osanottajana Hakkarainen sanoo olevan valistaa suomalaisia harjoitetun ilmastopolitiikan järjettömyydestä. Hän on käyttänyt aktiivisesti puheenvuoroja kritisoidakseen naiivia ajatusta siitä, että EU ja erityisesti pieni Suomi voisivat yksin tehdä muutoksen.
– Ilmastokokouksessa on paljon puhetta, mutta kukaan osanottajista ei lopulta ole valmis sellaiseen elämäntavan muutokseen, jolla olisi merkitystä kokonaisuudessa, toteaa Hakkarainen.
Tukea Trumpin uudelleenvalinnalle
Euroopan parlamentissa kansallismielistä Identiteetti ja demokratia -ryhmää edustava Hakkarainen sanoo Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin olevan YK:n ilmastokokouksen haukutuin henkilö.
Itse Hakkarainen sanoo vierailleensa maanantaina Trump Towerissa tuenosoituksena Trumpin uudelleenvalinnalle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- New York YK:n ilmastokokous ilmastohysteria Donald Trump Suomi perussuomalaiset Teuvo Hakkarainen EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset eivät hyväksy polttoaineverojen korotuksia: ”Säästäkää toimimattomasta kehitysavusta ja perukaa veronkorotus”

Putkonen: Rinteen ilmastoneuvonantajat täysin yössä – Kiina saastuttaa entistä enemmän, mutta saa silti Sitralta ja Greenpeacelta kehuja

Immonen: Politikointi kouluissa ja päiväkodeissa lopettava – ”Opettajat pelottelevat lapsia ja nuoria järjestelmällisesti ilmastokatastrofilla”

Perussuomalaiset: Rauman paperiduunarit ensimmäiset Rinteen ilmastopolitiikan uhrit

Ranne: Ilmastopolitiikka vie suomalaisilta työt ja rahat

Immonen: Ministeriltä ala-arvoinen vastaus kysymykseen lasten ja nuorten hyväksikäytöstä ilmastopolitikoinnissa

Suomi asettanut itselleen liian kunnianhimoiset ilmastotavoitteet – Reijonen: ”Miksei ensin selvitetty hintaa ja kustannuksia?”

Professori Mikki Hiiri on huolissaan ilmastohätätilasta – tutkijoiden vetoomuksessa outoja allekirjoittajia
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Huumoria Yleisradion tapaan: luontotoimittaja ehdottaa persujen siirtoa Afrikkaan nauttimaan mieleisestään maisemasta
Ylen toimittaja leukailee verkostoitumispalvelu Linkedinissä, että jospa kaikki perussuomalaiset siirrettäisiin pysyvästi Afrikan köyhille alueille. Ehdotus saa somessa arvoisensa vastaanoton.

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin
Eläkkeet muodostavat noin neljänneksen julkisen talouden noin 160 miljardin euron kokonaismenoista eli noin 40 miljardia euroa. Valtion työntekijöiden eläkkeet maksetaan valtion talousarviosta. Julkisen talouden alijäämän vuoksi julkisia menoja on pakko karsia, siksi eläkejärjestelmänkin tulee osallistua talkoisiin, kirjoittaa tekniikan tohtori, kansantaloustieteilijä ja valtiovarainministerin talouspoliittinen erityisavustaja Jussi Lindgren.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













