Hakkarainen: Suomi haluaa päättää itse omasta petopolitiikastaan

Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen (perussuomalaiset/ID-ryhmä) jätti Euroopan komission vastattavaksi kirjallisen kysymyksen EU:n luontodirektiivin ohjeistuksesta suurpetopolitiikassa.

Suomessa suurpetokannat ovat kasvussa. Tällä vuosituhannella esimerkiksi karhujen määrä on noussut alle tuhannesta yksilöstä noin kahteen tuhanteen. Susia arvellaan olevan tänä vuonna noin kymmenen prosenttia enemmän kuin vuonna 2018.

Yhä lähemmäksi ihmisasutusta tulevat sudet ja karhut aiheuttavat pelkoa ja vahinkoa ihmisille sekä koti- ja tuotantoeläimille.

– Luontodirektiivin tulkinta on johtanut liian tiukkaan sääntelyyn ja uudet tulkintaohjeet saattavat tiukentaa sitä entisestään, erityisesti karhun, ilveksen ja suden osalta, sanoo Teuvo Hakkarainen.

Joustaako komission linjaus?

Hän kysyykin, merkitseekö komission ehdotus luontodirektiivin uudesta ohjeistuksesta sitä, etteivät jäsenvaltiot enää voisi myöntää suurpetojen kannanhoidolliseen metsästykseen erillisiä poikkeuslupia tai vuosittaisia kiintiölupia. Ja onko komission linjaus ja sen uusi ohjeistus suurpedoista täysin jäsenvaltioita sitova, myös juridisesti eli mahdollisissa kaatolupiin liittyvissä oikeudenkäynneissä?

– Joustaako komission linjaus kunkin jäsenvaltion tilanteen mukaan ottaen huomioon suurpetojen muuttuvat kannat ja reviirit, eli voiko jäsenvaltio jatkossakin myöntää kaatamiseen kiintiö- ja erillislupia? Hakkarainen kysyy.

Hän toteaa, että luontodirektiivin suojeluluokituksia tulisi muuttaa niin, että suurpedot olisivat kevyemmän sääntelyn piirissä, mutta tämän toteutuminen näyttää epätodennäköiseltä:

– Komission sääntely näyttää päinvastoin kiristyvän ja on syytä selvittää, miten tiukasti se sitoo jäsenmaiden suurpetopolitiikkaa, toteaa Hakkarainen.

Merimetsot koko Euroopan harmina

Hakkarainen jätti kirjallinen kysymyksen myös merimetson siirtämisestä metsästyslain soveltamisen piiriin.

Merimetsot aiheuttavat huolta ja harmia ympäri Eurooppaa. Kantojen nopea kasvu on aiheuttanut monenlaisia ongelmia. Niiden ravinto koostuu enimmäkseen silakasta, särkikaloista ja ahvenista, ja siten ne verottavat kalastajien saaliita. Ne pesivät suurissa, tuhansien ja jopa kymmenien tuhansien yksilöiden yhdyskunnissa, jolloin ulostetta kertyy huomattavasti.

Voimakkaan emäksinen uloste tappaa puustoa ja kasvillisuutta, haisee yhdyskunnasta jopa satojen metrien päähän ja likaa vesistöä, uimarantoja, luotoja, saaria sekä rakennuksia. Siten merimetsoista voi olla taloudellista haittaa myös vapaa-ajan asuntojen omistajille.

Ongelma siirtyy paikasta toiseen

Lintudirektiivi suojelee merimetsoa. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin myöntää lupia kannan rajoittamiseen tähtääviin toimiin. Häirintä toimii vain väliaikaisesti, sillä se siirtää ongelman paikasta toiseen. Suojelumetsästys ja munien öljyäminen ovat tehokkaimpia keinoja.

Suomessa lupien saaminen on kuitenkin hankalampaa ja hitaampaa kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa.

Hakkarainen toteaa, että tehokkain tapa päästä eroon paikoin hyvinkin piinaavasta ongelmasta olisi se, että merimetsoa metsästettäisiin.

– Siksi kysynkin komissiolta, voidaanko merimetso siirtää lintudirektiivin liitteeseen II, jolloin se kuuluisi metsästyslain soveltamisen piiriin?

Tiedotus olisi tarpeen

Hakkarainen penää komissiolta myös tehokasta tiedottamista:

– Jos direktiivin liite II pysytetään ennallaan, voiko komissio tiedottaa ja ohjeistaa tehokkaammin sellaisia jäsenmaita, kuten direktiiviä tiukasti tulkitsevaa Suomea, että direktiivi sallii joustoa ja ne päätökset ovat jäsenvaltion käsissä, vaikkakin direktiivin sallimissa rajoissa?