

LEHTIKUVA
Halla-aho: ”Oikeus hakea turvapaikkaa” muuttuu pelleilyksi, jos turvapaikkaa hakeva henkilö voi itse valita kohdemaansa
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ottaa keskusteluun siitä, mihin merihädästä pelastetut ihmiset pitäisi kuljettaa.
Kansainvälisen lain mukaan merihädästä pelastetut voidaan viedä lähtösatamaan tai lähimpään turvalliseen satamaan.
– Libyan edustalta poimittujen kuskaamista Eurooppaan perustellaan sillä, että lähtösatama – eli Libya – ei ole turvallinen. Tässä voi olla perää. Mutta miksi mereltä pelastettuja ei viedä esimerkiksi Tunisiaan? Halla-aho kysyy.
Miksi vastuu kuuluu Euroopalle?
Halla-aho huomauttaa, että Tunisia on lähempänä, se on turvallinen maa, ja se on saman kansainvälisen sopimusjärjestelmän piirissä kuin Euroopan unioni ja sen jäsenmaat.
– Miksi vastuu kaikista maailman turvapaikanhakijoista kuuluisi juuri Euroopalle? Juu, tiedän, että kaikki maailman turvapaikanhakijat eivät tule Eurooppaan, mutta millä perusteella esimerkiksi Bangladeshista tai Nigeriasta tulevat ihmiset olisivat Euroopan ongelma, vaikka lähempänä olisi vaikka kuinka monta maata, joita sitovat aivan samat ihmisoikeus- ja pakolaissopimukset?
– ”Oikeus hakea turvapaikkaa” muuttuu pelleilyksi, jos sitä tulkitaan niin, että henkilö voi itse valita, mistä hän turvapaikkaa hakee, ja tästä valinnasta seuraa kyseisen maan vastuu käsitellä hakemus.
Hakemusta ei pidä ottaa vastaan
Halla-ahon mielestä ”ensimmäisen turvallisen maan” -periaatetta pitäisi noudattaa tiukasti.
– Turvapaikkahakemusta ei pitäisi ottaa vastaan, jos on ilmeistä, että sitä tyrkyttävä henkilö ei ole hakenut suojelua lähimmästä turvallisesta maasta, hän painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ville Tavio: ”Eritrea ei käy sotaa – Miksi yli 95 % hakijoista saa turvapaikan?”

Meri: Ministeri ei aio tehdä mitään hillitäkseen turvapaikkahakemusten valituskierroksia ja perusteluiden muuttamista

Halla-aho: ”Suomi ei voi taata kuolemattomuutta Irakissa asuville ihmisille”

Italian sisäministeri Salvini kiitti Libyaa meripelastuksista
Viikon suosituimmat

Purra ottaisi Tanskan mallin käyttöön Suomessa: Maahanmuuttajille työvelvoite sosiaaliturvan ehtona
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Rikollisjengit laittoivat lapsen asialle Vantaalla – kerrostalon asukkaat evakuoitiin polttopulloiskussa
Vantaan Korsossa syttyi 17. joulukuuta kerrostalossa räjähdysmäinen tulipalo, jonka todellinen syy on paljastunut tipoittain. Kyseessä oli polttopulloisku. Rikos liittyi ilmeisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Epäilty 15-vuotias tekijä on vangittu jo kuukausi sitten.

Vasemmiston euroedustaja Montero toivoo maahanmuuttajien ”pyyhkäisevän pois” äärioikeistolaiset ja rasistit – Musk syyttää Monteroa kansanmurhan edistämisestä
Vasemmistolainen europarlamentaarikko Irene Montero käytti puheessaan väestönvaihto-ilmaisua. Hän toivoi, että maahanmuuttajat voisivat korvata äärioikeiston ja rasistit sekä saada Espanjassa kansalaisuuden ja äänioikeuden.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Sisäministeri Rantanen: Maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä täytyy jatkaa – ”Meillä on tehty 30 vuotta hyysäribisnestä, jonka purkaminen vaatii paljon työtä”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa jatkaa maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä sekä kansallisesti että EU-tasolla. Rantasen mukaan Suomella ei ole syytä ylläpitää löyhempiä maahanmuuttosääntöjä kuin muillakaan Euroopan mailla. Hänen mielestään mallia voisi ottaa Tanskan linjauksista.

Halla-aho: Suomen puolueiden Venäjä-suhteissa olisi yhä perkaamisen varaa
Venäjä pyrkii vaikuttamaan laaja-alaisesti Suomeen. Eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahon mukaan Suomessa ei tänä päivänä erityisemmin enää hyssytellä Venäjän vaikuttamispyrkimyksiä, mutta taustalla vaikuttaa sekin, että Venäjä ei ole onnistunut kovin hyvin.

Antifan aktivisti tuomittiin kahdeksan vuoden vankeuteen osallisuudesta ”vasarajengin” pahoinpitelyihin Budapestissa – vasemmistomepit: ”Demokraattinen velvollisuus”
Antifan aktivisti tuomittiin Unkarissa kahdeksan vuoden vankeuteen osallisuudesta Budapestissa kolme vuotta sitten tehtyihin poliittisiin joukkopahoinpitelyihin. Europarlamentin vasemmistoryhmä - johon myös Li Andersson kuuluu - on esittänyt tukensa tuomitulle "ei-binaariselle antifasistille". Vasemmiston meppien mielestä kyseessä oli antifasistinen toiminta, joka "ei ole terrorismia vaan demokraattinen velvollisuus".















