

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (RKP) puhuu eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 28. huhtikuuta 2022.
Hallitus laittaa siirtolaisten oikeudet suomalaisten oikeuksien edelle – Purra: “Kyllä on kieroa peliä”
Tiesittekö, että turvapaikanhakuoikeutta ei tulla keskeyttämään nyt eikä myöhemminkään? Näin on kertonut Suomen sisäministeriö.
Kyllä, luit aivan oikein.
Turvapaikkahakemusten käsittelyä ei siis voitaisi keskeyttää, vaan korkeintaan keskittää. Mutta samaan aikaan hallitus on valmis puuttumaan, tuosta noin vain, suomalaisten omistusoikeuteen ja omaisuudensuojaan. Hallitus on esittämässä asuntoja ja ajoneuvoja otettavaksi turvapaikanhakijoille kriisitilanteessa.
Luit oikein tämänkin. Eli: Suomen hallitus ei aio suojata suomalaisia. Ei edes silloin, kun uhkana on hybridioperaatio.
Perussuomalaisten Riikka Purra painotti hallitukselle, että Suomella on oikeus laittaa oma kansallinen turvallisuus edelle, ohi turvapaikanhakijoiden oikeuksien.
– Te ette ole valmiita laittamaan suomalaisten oikeuksia muiden edelle, Purra jyrähti.
Katso Riikka Purran haastattelu (juttu jatkuu videoikkunan alla):
Ministerit ylenkatsovat tavallisia suomalaisia
Eduskunnan kyselytunnilla nähtiin irvokas näytelmä, jossa perussuomalaiset kyselivät rajaturvallisuuden perään, mutta ministerit soimasivatkin perussuomalaisia.
– Mielellänne hämminkiä aiheutatte, puuskutti valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.).
Vielä pidemmälle meni oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) vihjailuillaan.
– Perussuomalaiset eivät näe kokonaistilannetta. Teiltä myös vuodetaan asiakirjoja julkisuuteen.
Oikeusministerin omituinen vihjailu lienee tulkittavissa harhautusyritykseksi.
Mitä ihmettä nämä ministerit juttelevat?
Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran mielestä väitteet ovat ”kertakaikkisen karmeita, käsittämättömän väärin ja hyvin suurta ylenkatsetta.”
– Tämä on hallitukselle tyypillistä retoriikkaa, Purra sanoo ja viittaa ministereihin, joiden mielestä keskeisin ongelma ei nyt olisikaan Venäjä, siirtolaisase ja lainsäädäntömme puutteet, vaan… yllätys: perussuomalaiset.
Perussuomalaisten välikysymys oli kaukaa viisas
Ydinongelma ei kuitenkaan ole viestintuoja (siis perussuomalaiset) ja asioista puhuminen, vaan se, mitä tosiasiassa tapahtuu.
– Venäjä kyllä tuntee meidän lainsäädäntömme ja tietää haavoittuvuutemme. Me haluamme, että hallitus tekee asialle jotakin, Purra sanoo ja muistuttaa Perussuomalaisten välikysymyksestä viime vuoden marraskuulta, jolloin Valko-Venäjä käytti siirtolaisasetta.
Tuolloin oppositio jätti yhteisen välikysymyksen hybridiuhkista, sillä Suomi oli varautunut huonosti siirtolaisten käyttämiseen painostuskeinona. Oppositio halusi, että lainsäädäntöön kirjataan pikaisesti hätätilapykälät, joilla turvapaikan hakemisen voi keskeyttää ja Suomen rajat sulkea, jos rajan takana on paljon siirtolaisia.
Katso myös Riikka Purran ja Mauri Peltokankaan haastattelu marraskuulta 2021 (juttu jatkuu videoikkunan alla):
Hallituksella ollut puoli vuotta aikaa säätää pykälät kuntoon
Välikysymyksen yhteydessä hallitus sanoi havahtuneensa hybridisodan uhkaan. Nyt havahtumisesta on kulunut jo puoli vuotta ja Venäjä hyökännyt Ukrainaan.
Edelleenkään Itärajan tilannetta vain ei ole saatu kuntoon. Eikä saada, sillä luvassa ei ole lainsäädäntöä, jolla pystyttäisiin torjumaan hybridiuhkaa, kuten aiemmin on pystytty muissa suvereeneissa valtioissa kuten Kreikassa, Liettuassa ja Puolassa.
Sen sijaan oikeusministeriö diskuteerailee EU-komission kanssa ja valtiovarainministeri Saarikko toistelee napakkaan tyyliinsä, että kaikki on kunnossa, älkää peljätkö.
– Kyllä on kieroa peliä, Purra tiivistää.
MARIA ASUNTA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jos Venäjä jälleen vyöryttää turvapaikanhakijoiden massoja rajalle, siihen ei auta Nato-jäsenyyskään – Purra: ”Toivon todella, että hallitus saa aikaiseksi tilanteen korjaavaa lainsäädäntöä”

Hallintovaliokunta yksimielinen – Purra: Kansainvälisen suojelun hakemista on kyettävä rajoittamaan

Erikoinen näytelmä eduskunnassa: Perussuomalaiset vaati varautumista Venäjän kostotoimiin ja kysyi rajaturvallisuudesta – ministeri syytti hybridivaikuttamisesta
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää