VTT Heikki Koskenkylä kirjoittaa arvionsa EU-liittovaltiohaukka Guy Verhofstadtin tuoreesta kirjasta. Verhofstadt haluaisi tehdä EU:sta Euroopan Yhdysvallat, jossa muun muassa Suomen parlamentin tehtävät siirrettäisiin EU:lle.
Vuoden alussa ilmestyi merkittävä kirja, joka käsittelee Euroopan unionin tulevaisuutta. Kirja on entistäkin ajankohtaisempi Emmanuel Macronin noustua Ranskan presidentiksi. Tekijä on tunnettu poliitikko Guy Verhofstadt ja teoksen nimi on ”Europe’s last chance, why the European states must form a more perfect union”.
Verhofstadt toimi Belgian pääministerinä vuosina 1999-2008. Vuodesta 2009 hän on ollut Euroopan parlamentin jäsen ja samalla Alde-ryhmän puheenjohtaja. Aldeen kuuluvat liberaalit ja keskustalaiset puolueet eli myös Suomen keskustapuolue.
Kirjasta on käyty kansainvälisessä mediassa paljon keskustelua ja Macronin vaalivoiton jälkeen keskustelu on jatkunut. Macron on osin samoilla linjoilla kuin Verhofstadt. Suomessa ei vastaavanlaista avointa keskustelua ole juuri lainkaan. Ainoastaan perussuomalaiset yrittävät pitää debattia pystyssä kuten viime aikoina pj-ehdokkaat Jussi Halla-Aho ja Sampo Terho. Muut puolueet seuraavat passiivisesti Saksan tai komission linjaa.
Saksa on vähitellen taipunut yhteisvastuun varovaisen kasvattamisen linjalle, mutta Macron menee vielä pidemmälle. Macron on kannattanut yhteistä talletussuojaa, yhteistä suhdannetasausrahastoa ja työttömyyskorvausrahastoa, yhteistä verotusta ja jopa yhteisiä velkakirjoja eli eurobondeja. Saksan sosiaalidemokraattien liittokansleriehdokas Martin Schultz on ollut täysin Macronin linjoilla. Schultz on yksi ns. viiden puheenjohtajan raportin tekijöistä. Raportti julkaistiin vuonna 2015, ja siinä esitettiin pitkälle vietyä poliittista ja taloudellista unionia.
Verhofstadt menee vielä edellä mainittuja pitemmälle. Hän haluaa tehdä Euroopan unionista Euroopan Yhdysvallat. Tässä federaatiossa parlamentilla olisi normaalit eduskunnan valtuudet ja tehtävät. Tällä hetkellä Euroopan parlamentilla ei tällaisia valtuuksia ole. Euroopan federaatio valittaisiin suhteellisella vaalitavalla. Aikaa myöten voitaisiin äänestää myös muiden maiden ehdokkaita. Parlamentilla olisi vastuu yhteisestä budjetista, yhteisestä verotuksesta ja yhteisistä lainoista.
EU:n budjetti on nyt vain yksi prosenttia EU:n yhteenlasketusta BKT:stä. Yhdysvalloissa liittovaltion budjetti on 25 prosenttia BKT:stä. Uuden federaation tulisi liikkua pitkällä aikavälillä USA:n tasoa kohti. Euroopan federaation hallitus olisi vastuussa parlamentille. Nykyinen komissio lopetettaisiin. Siinä on ollut peräti 28 komissaaria, mutta uudessa hallituksessa olisi vähemmän ministereitä. Lisäksi olisi senaatti, jolla olisi veto-oikeus parlamentin päätöksiin. Senaatissa olisi vain 1-2 jäsentä maata kohden.
Verhofstadt ehdottaa, että yhteiset verot saataisiin osana kansallista arvonlisäveroa (ALV). ALV:n taso ei muuttuisi vaan osa siitä korvamerkittäisiin federaatiolle. Myös muita yhteisiä veroja tulisi aikaa myöten kuten esimerkiksi rahoitusmarkkinavero ja ympäristöverot (green taxes).
Verhofstadt tiedostaa hyvin, että tässä mallissa on suuri moraalikadon vaara. Sitä torjuttaisiin konvergenssisäädöstöllä (convergence code), jonka laatisi hallitus ja parlamentti hyväksyisi. Koodissa olisi tiukat rajat erilaisille rakenneuudistuksille, jotka liittyvät työmarkkinoihin, sosiaaliturvaan, budjetteihin, yritystukiin jne. Jäsenmaiden tulisi toimia koodin määrittelemissä rajoissa.
Lisäksi Verhofstadt ehdottaa Euroopan unionin yhteisen armeijan perustamista, joka toimisi yhteistyössä Naton kanssa. Maahanmuuttopolitiikkaan hän haluaisi tiukat yhteiset säännöt koskien sekä työperäistä maahanmuuttoa että pakolaisia. Hyvin keskeinen on Verhofstadtin ehdotus kahden tason (two-tier) jäsenyydestä. Täysi jäsenyys tarkoittaisi, että kaikki yhteiset säännöt ja ratkaisut pitää hyväksyä eikä mitään opt-out-vaihtoehtoja ole. Liitännäisjäsenyys tarkoittaa vain uuden federaation sisämarkkinoille pääsyä, jolloin tällaiset jäsenmaat eivät ota euroa käyttöön eivätkä ole mukana federaation parlamentissa eikä hallituksessa. Euroalueen kokoonpano saattaisi tällöin muuttua.
Verhofstadtin ehdotus on kaikkein pisimälle viety liittovaltion malli, joka korvaisi nykyisen EU:n ja euroalueen eli EMU:n. Ehdotus on varsin huolella mietitty ja sisältää kiinnostavia yksityiskohtia. Keskeinen kysymys onkin, miksi Verhofstadt on päätynyt näin dramaattiseen malliin. Syynä on kolme tekijää, jotka ovat:
1. Verhofstadt ihailee lähes rajattomasti ja osin naivilla tavalla Yhdysvaltojen systeemiä ja menestystä. Hän pitää Yhdysvaltojen järjestelmää ihannemallina.
2. Ilman näin pitkälle vietyä integraatiota Euroopan unioni ei menesty alati kiristyvässä globaalissa taloudellisessa ja poliittisessa kilpailussa, koska nykyinen EU:n ja euroalueen hallinnollinen järjestelmä on täysin tehoton. Järjestelmä ei kykene tekemään nopeita ja suuria ratkaisuja vaan päätyy aina vaatimattomiin kompromisseihin ja myöntää usein opt-out-lupia.
3. Euroopan unioni on kohdannut parin viime vuoden aikana useita vakavia uhkakuvia ja shokkeja. Ne eivät ole kadonneet vaan tilanne saattaa vaikeutua uudelleen. EU on ollut varsin voimaton ja tehoton näihin shokkeihin reagoinnissa. Shokkeja ja uhkakuvia ovat olleet:
– Taloudellinen kriisi vuoden 2010 jälkeen (alkaen Kreikasta), pitkä taantuma, korkea työttömyys, valtava nuorisotyöttömyys, usean jäsenmaan ylivelkaantuminen, pankkikriisin huono hoito Yhdysvaltoihin verrattuna ja rakenneuudistusten hitaus.
– Pakolaistulva syksyllä 2015, jossa EU:n yhteistä linjaa oli vaikeata saavuttaa. Pakolaisten tulo on jälleen kiihtynyt Pohjois-Afrikan suunnalta Libyan kautta ja vielä suurempi pakolaisaalto tulee jatkossa Afrikasta ja Lähi-idästä ja jopa Aasiasta.
– Putinin luomat uhkakuvat. Hän tavoittelee Venäjälle uutta suurvallan roolia eikä piittaa kansainvälisistä sopimuksista.
– Erdoganin lähes diktatorinen asema Turkissa. Hän haastaa ja kritisoi EU:ta jatkuvasti.
– Brexit oli suuri shokki EU:lle. Uusia eroamisia ei haluta. Ne voidaan estää kun saadaan Euroopan uusi federaatio menestymään.
– Trumpin valinta presidentiksi. Trump toivoo EU:n hajoavan ja euron loppuvan. Naton rooli on epäselvä jatkossa. Eurooppa tarvitsee oman armeijan, jonka avulla voi hoitaa lähialueiden kriisejä.
– Terroristien iskut EU-alueella. EU-alueelle tarvitaan yhteinen ja voimakas turvallisuusviranomainen, joka voi käyttää apuna yhteistä armeijaa.
Verhofstadtin kriisianalyysi on täysin oikea. Samanlaista on esittänyt Saksan johtava aikakauslehti der Spiegel jo usean kuukauden ajan. Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmä on tehoton ja joillakin aloilla integraation syventämisen tarve on ilmeinen. Tämä koskee erityisesti puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa, maahanmuuttopolitiikkaa sekä ympäristö- ja energiapolitiikkaa.
Taloudellisen integraation alueella Verhofstadtin ehdotus on kyseenalainen. Hän ehdottaa siis täydellistä fiskaalista ja talouspoliittista unionia. Siihen sisältyy valtava moraalikadon (moral hazard) ongelma ja todennäköisesti taloudellisesti heikot maat päätyvät helposti vapaamatkustajan rooliin. Tulonsiirroista tulee helposti pysyviä. Ehdotettu ns. konvergenssisäännöstö ei tätä pysty estämään.
Ylipäänsä Verhofstadt kehuu Yhdysvaltojen taloudellista menestystä liikaa. Kirjan luvussa 11 ”The decline of European industry”, annetaan virheellinen kuva USA:n teollisuuden menestyksestä EU:hun verrattuna. Tilanne on jopa päinvastoin kuin Verhofstadt väittää. Euroopan unionissa teollisuuden osuus BKT:stä on jopa 19 prosenttia. Saksassa osuus on 23 prosenttia. USA:ssa osuus on vain 12 prosenttia. Teollisuus on taantunut pahasti USA:ssa ja juuri tähän Trump iski vaalikampanjassaan. Toinen merkittävä ero on vaihtotaseen tilanteessa. Euroalueella on valtava $350 miljardin ylijäämä, joka on selvästi suurempi kuin Kiinalla. USA:lla on valtava alijäämä $450 miljardia. Tämä heijastaa euroalueen ja EU:n parempaa kilpailukykyä. EU:lla onkin paljon vahvempi teollinen perusta kuin Yhdysvalloilla. Euromaiden erot kilpailukyvyssä ovat kuitenkin suuret.
Ratkaiseva ”virhe” Verhofstadtin analyysissä on se, että hän ihannoidessaan Yhdysvaltojen mallia ei korosta sitä, että liittovaltio ei pelasta osavaltioita velkakriiseissä. Kalifornia ja Florida ovat itse joutuneet ratkaisemaan velkakriisinsä. Verhofstadtin olisi pitänyt sanoa avoimesti, että EU on lähtenyt kriisien hoidossa aivan toiselle tielle eli pelastamaan jäsenmaita kahdenvälisin luotoin ja Euroopan vakausmekanismin (EVM) avulla. Niistä pitäisi luopua jos todella mentäisiin Yhdysvaltojen malliin. Lisäksi Verhofstadtin eurobondit olisivat yhteisiä koko Euroopan federaatiolle. Yhdysvalloissa on liittovaltiolla omat velat, jotka käytetään liittovaltion menoihin. Osavaltioilla on omat velat.
Teoriassa Verhofstadtin malli voisi toimia. Käytännössä se kohtaisi valtavia ongelmia. Tässä mallissa ei oteta huomioon EU-maiden suurta heterogeenisuutta ja moraalikadon vaaraa. Jäsenmaat menettäisivät suuren osan itsenäisyyttään. Vaarana on, että unionista eroamisia tulee lisää. EU:n perussopimukset pitäisi uusia kokonaan, mikä on erittäin vaikeaa. Kirja on silti hyödyllistä luettavaa, koska siinä paalutetaan yksi äärimmäinen kehittämisvaihtoehto Euroopan unionille. Teos on hyvin ajankohtainen Macronin tullessa Ranskan presidentiksi. Saksan ja Ranskan yhteistyö tiivistynee uudelleen. Molemmissa maissa on kannatusta jäsenmaiden välisen yhteisvastuun lisäämiselle, mutta Ranskassa enemmän. Suomen nykyisen hallitusohjelman mukaan yhteisvastuita ei saa tulla lisää. Nyt niitä kuitenkin on ilmeisesti tulossa vielä nykyisen hallituksemme aikana. On korkea aika ryhtyä käymään Suomessakin avointa ja laajaa keskustelua EU:n kehittämisvaihtoehdoista.
TEKSTI: HEIKKI KOSKENKYLÄ
Heikki Koskenkylä on lähes 40 vuotta Suomen Pankissa työskennellyt rahoitusmarkkina-asiantuntija. Hän jäi eläkkeelle rahoitusmarkkinaosaston päällikön paikalta, ja toimii nykyisin Linse Consultingissa liikkeenjohdon konsulttina.