

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Helsingin Perussuomalaisten valtuustoryhmän mielestä yhdenvertaisuuslaki ei toimi
Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli 26.3. kokouksessaan valtuutetun aloitetta, jossa vaadittiin yli 65-vuotiaiden vammaisten palveluiden järjestämistä vammaispalveluna eikä vanhuspalveluina, silloin kun vammaisuus on ollut ihmisellä jo ennen 65 ikävuotta.
Lautakunnan mukaan yhdenvertaisuuslaki estää sen, että yli 65-vuotiaat vammaiset voisivat saada vammaispalveluna päivätoimintaa. Se olisi lautakunnan näkemyksen mukaan syrjivää muita yli 65-vuotiaita ei-vammattomia kohtaan.
Vammaisuus ei ole etuus
Päivätoiminta vammaispalveluna on asiakkaalle subjektiivinen oikeus ja maksutonta, samoin kuin matkat sinne. Kun päivätoimintaa järjestetään vanhuspalveluina, on palvelu harkinnanvaraista ja maksullista.
Perussuomalaisen valtuustoryhmän mielestä vammaisuus ei ole etuus eikä se poistu vuosien myötä. Valtuustoryhmä haluaa myös muistuttaa, että usein vammaiset ovat hyvin pienituloisia eläkeläisiä ja näin ollen palveluiden maksullisuus on vammaisten elämään merkittävä asia.
– Mikään laki ei estäisi kuntaa tekemästä asukkailleen parempia palveluja kuin laki alimmillaan vaatii, toteaa valtuustoryhmän puheenjohtaja Mika Raatikainen.
– Mikäli yhdenvertaisuuslaki estää suomalaisille paremmat palvelut takaavan järkevän toiminnan, on lakia muutettava.
Yhdenvertaisuusshoppailua
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Mari Rantanen ihmettelee, että sama laki yhdenvertaisuudesta ei estänyt esimerkiksi laittomasti maassa olevien lain yli menevät palveluja.
– On suorastaan absurdia, että laittomasti maassa oleville tarjotaan lain ylittävät palvelut maksuttomana, samoin kuin HSL:n matkakortit, mutta laki yhdenvertaisuudesta ei takaa samaa kaupungin asukkaille ylipäänsä, Rantanen ihmettelee.
Helsingin Perussuomalaisten valtuustoryhmän mielestä yhdenvertaisuuslakia olisi tulkittava siten, että se ei mahdollista yhdenvertaisuusshoppailua poliittisissa kysymyksissä. Muussa tapauksessa laki tulisi päivittää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yhdenvertaisuuslaki valtuustoryhmä vammaiset palvelut laittomasti maassa olevat Mari Rantanen Mika Raatikainen perussuomalaiset Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuvat seksuaalirikokset törkeyden huippu – kirjattava erikseen rikoslakiin

Helsingin PS-valtuustoryhmä vaatii toimia heikentyneen turvallisuustilanteen takia: ”Päätös laittomasti kaupungissa olevien turvapaikanhakijoiden laajennetuista terveys- ja sosiaalipalveluista purettava”

PS ei hyväksynyt Helsingin budjetin sulle-mulle-sosialismia, Vapaavuori sähähti – ”Meillä on sopimisen kulttuuri, olen pettynyt”

Tynkkynen: Millä konkreettisilla toimilla hallitus aikoo parantaa vammaisten työllistymismahdollisuuksia?
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














