

MATTI MATIKAINEN
Huhtasaari teki parhaan tuloksensa Satakunnassa: “Vaalitulos antaa hyvän pohjan seuraaviin eduskuntavaaleihin”
Varakansanedustaja Jari Koskela Satakunnan Perussuomalaisten piirihallituksesta ei voi olla muuta kuin tyytyväinen presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren ja perussuomalaisten vaalimenestykseen Satakunnassa, joka 10,1 prosentin kokonaiskannatuksellaan oli jälleen kerran Suomen ykkönen.
Erityisen hyvin äänestys meni Pohjois-Satakunnassa, Koskelan omalla alueella. Pohjoissatakuntalainen Pomarkku menestyi parhaiten 15,8 prosentin ja pirkanmaalainen Kihniö toiseksi parhaiten 14,1 prosentin kannatuksella, mutta seuraavaksi kovimmat lukemat löytyivätkin taas Pohjois-Satakunnasta, Kankaanpäästä ja Siikaisista (13,0 prosenttia) ja Honkajoelta (12,4 prosenttia). Porissakin Laura ylsi 11,1 prosentin kannatuslukuihin.
– Lukuja kannattaa tulkita siinä suhteessa, että Sauli Niinistön tilanne oli tavattoman poikkeuksellinen. Koskaan ennen Suomen historiassa ei presidenttiehdokas ole mennyt läpi ensimmäisellä kierroksella. Laura pöyhi mennen tullen joukon pitkän linjan ammattipoliitikkoja Pekka Haavistoa lukuun ottamatta. Ensikertalaiselle tulos on poikkeuksellisen hyvä, josta pitää ehdottomasti kiittää myös äänestäjiä, Koskela sanoo.
Kansan syvien tuntojen tulkitsija
Huhtasaari on pärjännyt valtakunnan mittakaavassa hyvin aiemmissakin vaaleissa. Satakunnassa hän on pidetty ehdokas, jolla on kotikonnuillaan vankka kannatus. Satakunnasta Huhtasaari sai 10 000 ääntä jo eduskuntavaaleissa.
– Laura erottui positiivisesti ja toi nuorekkuutta presidentinvaaleihin. Kaikissa vaalikoneissakin hän oli ykkönen ja sillä tavalla kansan syvien rivien tuntojen tulkitsija, vaikka se ei täysin äänestystulokseen saakka realisoitunutkaan. Lauran prosenttiosuus oli silti suurempi kuin kummankin vasemmistopuolueen yhteensä ja keskusta ja Paavo Väyrynenkin jäivät takamatkalle. Että kyllä siinä mielessä pitää olla tulokseen tyytyväinen, Koskela toteaa.
Satakunnassa puhalletaan yhteen hiileen
Satakunnan piiri toimi vaalikampanjan aikana hyvin ja kenttä oli tapahtumissa aktiivisesti mukana. Huhtasaari kiersi Satakuntaa ja omiakin vaalitilaisuuksia järjestettiin.
– Kuten Laura itsekin sanoi, presidentinvaali oli aika kova harjoitus viime kesän tapahtumien jälkeen. Täällä Satakunnassa jakautuminen ei ole juuri vaikuttanut ja tuntuu siltä, ettei sinisiin lähtijöitä paljon ollutkaan. Aika yhtenäisenä olemme pysyneet ja puhallamme vahvasti yhteen hiileen, sanoo Koskela.
Presidentinvaalit ovat pitkälti henkilövaalit, ja Huhtasaari puhutteli äänestäjiä omalla karismallaan ja esiintymisellään, mutta myös oman puolueen ja taustaorganisaation työllä on tärkeä merkitys. Tärkein merkitys on kuitenkin äänestäjillä, jotka vaalien tuloksen ratkaisevat.
– Lauraa äänestettiin melko tasaisesti kaikkialla Suomessa, ja vaalitulos antaa hyvän pohjan seuraaviin eduskuntavaaleihin, Koskela pohtii.
Nuorekas piristysruiske vanhojen valtiomiesten keskellä
Laura Huhtasaari on valovoimainen persoona, jonka nuorekas ja positiivinen esiintymistapa yhdistettynä hänen esiin nostamiinsa arvoihin ja ohjelmaan ovat vedonneet äänestäjiin.
– Laura oli oikein hyvä piristysruiske siellä vanhempien valtiomiesten joukossa ja toi tätä päivää mukaan vaalikampanjaan. Naisiakin oli ehdokkaana useampi, ja oli hienoa, että Laura oli siinäkin joukossa ykkönen. Toivottavasti hänen kannatuksensa kasvu vain jatkuu, niin henkilökohtaisesti kuin myös puolueenkin hyväksi, Koskela toivoo.
Politiikka on joukkuepeliä, ja vaikka raha ei vaaleissa ratkaisekaan, korostui talkootyön merkitys perussuomalaisten vaalikampanjassa aivan erityisesti ja myös realisoitui loistavan vaalituloksen muodossa.
– Kun on hyvä ehdokas, on myös kenttäväellä valtava innostus lähteä tekemään talkoita, Koskela sanoo.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Perusnainen sai pronssia myös Uudellamaalla – “Puheet äijäpuolueesta historiaa”

Laura Huhtasaaren kolmas sija presidentinvaalissa on perussuomalaisten kaikkien aikojen paras sijoitus

Toimi Kankaanniemi: Laura Huhtasaari kokosi perussuomalaiset yhteen siellä, missä rivit olivat eniten hajalla

Keski-Suomen vaalipäällikkö Pekka Kataja: Laura-ilmiö on täyttä totta – ”Mitään vastaavaa en ole koskaan ennen nähnyt”

PS-kansanedustajat: Laura teki jäätävän tuloksen

PS-aktiivi Pentti Kettunen SMP:läisistä: ”He eivät varmasti lähde mihinkään puolueesta”
Viikon suosituimmat

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”
Liikenne- ja viestintäministeri, diplomi-insinööri Lulu Ranne keskustelee tuoreessa Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa suomalaisesta mediasta ja erityisesti Yleisradion asemasta. Ohjelman vieraina ovat lakimies ja kilpailuoikeuden asiantuntija Mikko Alkio sekä johdon konsultti, Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Ohjelmassa selviää muun muassa, miten monitahoinen hallinnollinen rakenne Yleisradion ympärille onkaan rakentunut, mikä osaltaan on hidasteena Ylen toimintaan ja rahoitukseen kohdistuvien muutoksien tekemiselle.

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla
Ilmastokeskustelu muistuttaa tänään monin tavoin 1600-luvulla käytyjä väittelyitä ja käsityksemme ilmastonmuutoksesta peilaavat yllättävällä tavalla ikivanhoja ajatuksellisia rintamalinjoja. Yhdet vaativat kulutuksen vähentämistä, toiset uskovat vihreään teknologiaan ja kolmannet kieltävät kokonaan ihmisen vaikutuksen ilmastoon.

Saksan tuleva hallitus haluaa kieltää valehtelun ja viedä kansankiihottajilta oikeuden asettua ehdokkaaksi vaaleissa
Saksan kristillisdemokraattien ja demarien hallituskoalitio aikoo säätää desinformaation levittämisen rangaistavaksi teoksi. Valeuutisten levittämistä tehostavien verkkorobottien käyttö kielletään. Mediaa valvomaan se haluaa oman koneistonsa. Kritiikissä kysytään, aikooko mustapunahallitus perustaa myös totuusministeriön.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.

Ministeri Ranne: Asfaltti tuoksuu taas tänä kesänä – ”Tiehankkeet työllistävät nimenomaan suomalaisia”
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo, että teitä korjataan taas ennätystahtiin perussuomalaisten vahtivuorolla.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.
