

KUVAKAAPPAUS/YLE
Huhtasaari vaatii maahanmuuton pelisääntöjä uusiksi: ”Väkivalta- ja seksuaalirikollisille automaattikarkotus, laittomasti maassa olevat otettava säilöön”
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari vastasi Ylen tv-tentissä kysymyksiin maahanmuutosta. Haastattelua häiritsivät muutamat Ylen toimittajan tahalliset väärinymmärrykset, joita Huhtasaari joutui vastauksissaan oikaisemaan.
Kansanedustaja Laura Huhtasaarelta kysyttiin tänään Ylen aamu-tv:n haastattelussa, mikä on perussuomalaisten näkemys kaikkien suomalaisten hyvinvoinnista. Huhtasaari vastasi, että hyvinvoinnin turvaamiseen tarvitaan rahaa, joten päättäjien on ensinnä tehtävä valintoja, mihin rahaa käytetään.
– Maahanmuutto liittyy tähän kaikkeen. Pauli Vahtera julkaisi äskettäin tutkimuksen, jonka mukaan maahanmuutto maksaa vuosittain jopa 3,2 miljardia euroa. Se summa on sitten pois terveydenhuollosta, työllisyyden tukemisesta ja muista peruspalveluista.
– Jos me haluamme parantaa huoltosuhdetta ja hyvinvointia, silloin meidän on tehtävä sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, jonka vaikutukset ovat positiiviset tai neutraalit eivätkä negatiiviset, Huhtasaari totesi ja lisäsi, että perussuomalaisten mielestä itsenäinen valtio saa päättää kuka tänne tulee ja millä ehdoilla.
“Kukaan ei ole pystynyt kiistämään”
Ylen toimittaja mainitsi, että perussuomalaiset käyttävät lukua 3,2 miljardia euroa kuvaamaan maahanmuuton vuosittaisia kustannuksia, ja että muitakin lukuja on esitetty.
– Sitä 3,2 miljardin lukua ei ole pystynyt kukaan kiistämään, koska laskelmassa luvut on eritelty tarkasti. Selvityksen tehnyt Vahtera on asiantuntija, Huhtasaari sanoi.
Maahanmuuttopolitiikkaan mallia Sveitsistä
Perussuomalaiset vastustaa haittamaahanmuuttoa. Ylen toimittaja kuitenkin kysyi Huhtasaarelta, ketkä ovat perussuomalaisten mielestä huonompia ihmisiä, eli toimittaja sisällytti kysymykseen itse keksimänsä väitteen, jolloin Huhtasaari joutui korjaamaan toimittajan näkemystä vastauksessaan.
– Ei kyse ole siitä, että joku olisi toista huonompi ihminen. Kysymys on vain siitä, että millaiset maahanmuuton pelisäännöt meillä on. Mallia voi ottaa vaikka Sveitsistä, joka on tehnyt sellaista politiikkaa, millä he ovat voineet vaikuttaa siihen, että maahanmuutto on siellä onnistunut.
– Esimerkiksi väkivalta- ja seksuaalirikollisille pitäisi olla automaattikarkotus. Lisäksi meidän pitäisi ottaa säilöön ne ihmiset, joilla ei ole laillista oikeutta olla Suomessa.
Ylen toimittaja höpisi vankileiristä
Perussuomalaiset kannattaa laittomasti maassa oleskelevien säilöönottoa. Säilöstä ei olisi enää pääsyä Suomeen, vaan ainoastaan pois Suomesta. Näin siitä syystä, että laittomasti maassa oleskelevien säilöönotto vähentäisi suomalaisiin kohdistuvia turvallisuusriskejä ja rikollisuutta.
Ylen toimittaja kuitenkin käsitti jälleen tarkoituksellisesti väärin ja ryhtyi väittämään Huhtasaaren puheen päälle, että perussuomalaisten esittämä laittomasti maassa oleskelevien säilöönotto muka tarkoittaisikin suljetun Guantanamo-tyylisen laitoksen perustamisesta Suomeen.
Ylen toimittajan rinnastus Kuubassa sijaitsevaan Guantanamo Bayn vankileiriin on tarkoituksellisesti virheellinen. Guantanamoon on sijoitettu terroristiepäiltyjä, joilla ei ole laitoksesta poispääsyä mihinkään suuntaan.
Epäsuoraa vaalivaikuttamista
Tahallinen väärinymmärrys ja Guantanamo-väite voidaan nähdä vain eräänä monista Ylen keinoista, joilla Yle juuri nyt pyrkii haluamallaan tavalla vaikuttamaan äänestäjiin ja siten eduskuntavaalien tulokseen.
Ylen toimittaja myös jätti mainitsematta sen tosiasian, että useiden kyselytutkimusten mukaan suuri osa suomalaisista on perussuomalaisten linjoilla, eli siis sitä mieltä, että laittomasti maassa olevat henkilöt pitäisi ottaa säilöön.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- karkotukset haittamaahanmuutto laittomasti maassa olevat Säilöönotto Maahanmuuton kustannukset Yle Laura Huhtasaari perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Vetovoimatekijät ovat edelleen olemassa, vaikka epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seuraukset on nähty

Perussuomalaiset: Vanhukset heitteillä, nuoret syrjäytyvät, hallitus lappaa rahaa haittamaahanmuuttoon

Perussuomalaisten Tavio: Laittomasti maassa olevat ulos

Immonen: Italian tiukka maahanmuuttopolitiikka toimii – elintasopakolaisten tulo loppunut

Huhtasaari valoi realismia ministeri Tuppuraiselle: “Emme voi kutsua miljoonia afrikkalaisia maanosaamme”

Rantanen säilöönotettujen vapauttamisesta: ”Ulkomaalaisia vapautetaan samalla kuin suomalaisten vapauksia rajoitetaan”

Tanskassa syntynyt somali tuomittiin karkotettavaksi Somaliaan

Mäkelä: Pikakäännytykset käyttöön – ”Kansainvälisen suojelun järjestelmää ei ole luotu välineeksi sotilaskarkuruudelle”
Viikon suosituimmat

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Teemu Keskisarja: Nälkä-Suomi säästyi kehitysavun kiroukselta, supisuomalaiset ihmiset ottivat vastuun omasta elämästään (video)

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ihmetteli Riikka Purran ja muiden perussuomalaisten myönteisiä kommentteja puheesta, jonka Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Vance piti Münchenissa. Erilaisena ja yllättävänäkin Vancen puhetta pitävä perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää puheessa olennaisena asiana sitä, että Vance toi esiin Euroopan arvorappion. Monen on vaikea tunnustaa, että on menty väärään suuntaan.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa
Marttaliitto on tiedottanut hiljattain, että se on sitoutunut tarjoamaan omissa tilaisuuksissaan vain kasvisruokaa vuosien 2025 ja 2026 aikana. Liiton mukaan sitoumus kasvisruokaan on yksi konkreettinen teko liiton toiminnan hiilijalanjäljen ja muiden ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä sitoumus tarkoittaa käytännössä suomalaisen monipuolisen ruokakulttuurin ja perinteisten ruokailutottumusten syrjäyttämistä ideologisista syistä.