

Päivän ensimmäinen ryhmä turvapaikanhakijoita saapuu Tornion järjestelykeskukseen 25. syyskuuta 2015. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset: Vetovoimatekijät ovat edelleen olemassa, vaikka epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seuraukset on nähty
Eduskunta käsittelee tänään vuoden 2019 lisätalousarviota. Perussuomalaiset ovat valtiovarainvaliokunnassa jättäneet siihen vastalauseen, jossa he haluavat muun muassa karsia maahanmuuton kuluja sekä panostaa vanhustenhoitoon.
Valtiovarainvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet Ville Vähämäki sekä Toimi Kankaanniemi muistuttavat lisäksi, että parantuneesta työllisyysasteesta huolimatta edelleen työmarkkinoilla on kohtaanto-ongelma.
Lisäksi ongelmana ovat kotitalouksien korkea velkaantumisaste sekä asumisen ja liikkumisen suhteettoman korkeat kustannukset.
Haittamaahanmuuton seuraukset näkyvät
Turvapaikkakriisistä aiheutuvien menojen taso jatkuu korkeana siitä huolimatta, että vastaanottotoiminnan piirissä olevien henkilöiden lukumäärä on laskenut merkittävästi vuodesta 2015.
Hallituksen turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassa 12/2015 edellytettiin lukuisia toimenpiteitä, jotka toteutettuina olisivat vähentäneet Suomen vetovoimatekijöitä sekä siten Suomeen kohdistuvaa turvapaikanhakijavirtaa.
– Keskeisiltä osin vetovoimatekijöitä ei kuitenkaan ole vähennetty, ja hallitsemattoman, epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seuraukset on nähty nyt käytännössä, kun turvapaikanhakijat ovat syyllistyneet lukuisiin, suomalaisiin lapsiin ja naisiin kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin, Vähämäki huomauttaa.
Kielteisen päätöksen saaneet ulos maasta
Perussuomalaiset vaatii vastalauseessaan, että hallitus ryhtyy aktiivisiin toimenpiteisiin hallitsemattomasta maahanmuuttopolitiikasta aiheutuvan, erityisesti naisiin ja lapsiin kohdistuvan turvallisuusongelman ratkaisemiseksi ja tehostaa erityisesti lasten raiskausten ehkäisemistoimenpiteitä.
– Turvapaikanhakijoita, joiden henkilöllisyydestä tai muustakaan taustasta ei ole tietoa, ei tule päästää suomalaiseen yhteiskuntaan. Lisäksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet on poistettava maasta viipymättä. Rikoksiin syyllistyneet karkotettavat on otettava säilöön karkottamisen onnistumisen varmistamiseksi, Vähämäki luettelee.
Vanhustenhoidon ongelmat on korjattava
Perussuomalaiset puuttuu vastalauseellaan myös vanhustenhoidon hoitajamitoitukseen. Vanhustenhoidon hoitajamitoitus on heidän mukaansa ollut riittämätön jo vuosikausia, eikä ongelmiin ole puututtu, vaikka ne ovat olleet laajalti tiedossa.
– Vasta hetki sitten, kun yksityisten hoivapalveluyritysten toiminnan erittäin räikeät väärinkäytökset ovat tulleet julkisuuteen, hallitus havahtui ongelman olemassaoloon. Ongelmiin ei ole reagoitu, vaikka ne ovat olleet pitkään selvästi tiedossa.
– Perussuomalaiset on vaatinut jo kahtena peräkkäisenä vuonna vaihtoehtobudjetissaan hoitajamitoituksen vahvistamista lain tasolle, mutta se ei ole hallitukselle kelvannut, Kankaanniemi muistuttaa.
Hallituksen toimet täysin riittämättömiä
Perussuomalaisten mukaan hallituksen lisätalousarviossa esittämät toimet ovat epäonnistuneita sekä sisällöltään että mittasuhteiltaan.
– Vajaan puolentoista miljoonan euron panostus, joka painottuu valvontaresurssien lisäämiseen, on täysin riittämätön eikä puutu keskeiseen ongelmaan, eli kuntien riittämättömiin resursseihin.
– Perussuomalaiset vaatii, että hoitajamitoitus säädetään lain tasolle ja valvontaviranomaisille annetaan riittävät resurssit sekä myös konkreettiset keinot havaittuihin ongelmiin ja väärinkäytöksiin puuttumiseksi. Törkeisiin laiminlyönteihin syyllistyneiden hoivapalveluyritysten vastuuhenkilöt on saatettava vastuuseen teoistaan, Kankaanniemi painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lapset ja naiset hoitajamitoitus haittamaahanmuutto seksuaalirikokset palvelut Turvapaikanhakijat Turvallisuus Toimi Kankaanniemi perussuomalaiset Ville Vähämäki vanhukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Vetovoimatekijät alas – laittomasti maassa olevat rekisteröitävä ja saatava pois maasta

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Maahanmuuton kulut jopa 3,2 miljardia vuodessa – jo murto-osalla saisi hoitajamitoituksen kuntoon

Huhtasaari vaatii maahanmuuton pelisääntöjä uusiksi: ”Väkivalta- ja seksuaalirikollisille automaattikarkotus, laittomasti maassa olevat otettava säilöön”

Suomalaiset huolissaan arjen asioista ja turvallisuudesta – perussuomalaisiin siirtyy nyt kannattajia kaikista puolueista

Vasemmistoliiton ex-ministeri Saramo vertasi Suomeen pyrkiviä humanitaarisia maahanmuuttajia Nobel-voittajiin – Tavio tyrmäsi: ”En usko, että on montaa nettoveronmaksajaa”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














