

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Maahanmuuton kulut jopa 3,2 miljardia vuodessa – jo murto-osalla saisi hoitajamitoituksen kuntoon
Perussuomalaiset nostivat esille suullisella kyselytunnilla maahanmuuton kulut. Talousasiantuntija, KHT Pauli Vahtera on laskenut maahanmuuton vuosittaisiksi kuluiksi noin 3,2 miljardia euroa.
Haittamaahanmuutto lopettava kokonaan
Perussuomalaiset leikkaisi näistä kuluista rankalla kädellä ja pitkän ajan tavoitteena puolueella on lopettaa Suomelle haitallinen maahanmuutto kokonaan.
– Perussuomalaiset haluaa asettaa oman kansan haitallisen maahanmuuton edelle. Suomalaisilla on varaa hyvinvointivaltioon vain, jos Suomi ei toimi koko maailman sosiaalitoimistona, perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola huomautti.
Miksi hallitus leikkaa vain suomalaisilta?
Eerola vertaili valtion menoja. Hän huomautti, että murto-osalla maahanmuuton kuluista leikkaamalla saisi esimerkiksi hoitajamitoituksen kuntoon.
– Vertailun vuoksi sanottakoon, että hoitajamitoituksen saisi kuntoon noin 250 miljoonalla eurolla. Se löytyisi, kun leikkaisi edes alle 10 % maahanmuuton kuluista! Eerola totesi.
– Miksi te, hyvä hallitus, leikkaatte kestävyysvajeen nimissä suomalaisilta – jopa vanhuksilta ja sairailta –, mutta ette haittamaahanmuutosta?
Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) totesi, että humanitääristen maahanmuuttajien kohdalla ei lasketa taloudellista hyötyä vaan muita asioita. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) lisäsi, että hän pitää Vahteran laskelmia ylimitoitettuina ja huomautti, ettei Suomi pärjää ilman työperäistä maahanmuuttoa.
Huonon politiikan hirveät jäljet
Perussuomalaiset huomautti, että maahanmuuton kustannukset eivät ole vain taloudellisia.
– Haittamaahanmuutto jättää hirveän jälkensä myös turvallisuuteen ja hyvinvointiin. Seksuaalirikollisuus lisääntyy, islamistinen terrori-isku Suomessa on jo nähty, tuhansia oleskelee maassa luvatta.
– Hallituksen mukaan Suomen pitäisi ottaa takaisin jopa Isis-taistelijoita, jos he ovat Suomen kansalaisia. Eikö olisi tärkeämpää pyrkiä saamaan täällä olevat Isis-taistelijat takaisin Irakiin ja Syyriaan, eikä tuoda niitä lisää? Eerola kysyi.
Sisäministeri Mykkänen tunnusti tiettyjen väestöryhmien yliedustuksen tietyissä rikoksissa ja totesi, että hallitus tarttuu ongelmaan uudella toimenpideohjelmalla. Hän lisäsi, että Isis-taistelijoista kukaan ei palaa valvomatta ja kaikki heistä joutuvat rikosvastuuseen Suomessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Isis-taistelijat hoitajamitoitus humanitaarinen maahanmuutto haittamaahanmuutto palvelut Kai Mykkänen Maahanmuuton kustannukset leikkaukset perussuomalaiset Juho Eerola vanhukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho herättelee äänestäjiä: ”Politiikassa eletään nyt takinkääntöviikkoja – vain perussuomalaisten linja on selkeä ja pysyvä”

Mäkelä: Punavihreän opposition avaukset närkästyttävät äänestäjiä – ”Ihmisillä huoli välttämättömien elinkustannusten noususta”

Euroopan laajin tutkimus maahanmuuton kustannuksista – Suomen Perusta herättelee päättäjiä karuilla luvuilla

Tutkimus: Suomeen muuttava somali tai irakilainen käy kalliiksi veronmaksajalle – jopa miljoona euroa per maahanmuuttaja

Ministeri Mykkäsen linjaus pakolaiskiintiön nostamisesta tarkoittaisi jättilaskua veronmaksajille – jo yhden vuoden tulijoista hintalappu olisi 10 miljardia euroa

Varapuhemies Eerola: Kehitysapua vastaanottavat maat tulee saada noudattamaan korkeintaan kahden lapsen politiikkaa

Ikärasismia vai lääketieteellistä harkintaa: Pääsevätkö ikäihmiset riittävän helposti tekonivelleikkauksiin?

Kuntaliitto: Vieraskielisen väestön määrä yli kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä

Valtio opettaa maahanmuuttajille polkupyöräilyä – tietysti julkisella rahalla
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













