

MATTI MATIKAINEN
Mäkelä: Punavihreän opposition avaukset närkästyttävät äänestäjiä – ”Ihmisillä huoli välttämättömien elinkustannusten noususta”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelän mukaan äänestäjiä on näkynyt runsaasti perussuomalaisten teltoilla ja muissa tapahtumissa, mikä ennakoi aktiivisuutta myös varsinaisena vaalipäivänä.
– Kaikissa vaaleissa nousee aina esille uusia teemoja. Tällä kertaa kiinnostavat ainakin vanhustenhuoltoon ja yksityisautoiluun liittyvät asiat. Sitten on kestoteemoja, kuten maahanmuutto, joka kiinnostaa ja puhuttelee ihmisiä vuodesta toiseen. Myös yleisesti välttämättömien elinkustannusten mahdollinen nouseminen huolestuttaa monia.
Viherverot suututtavat
Vaikka hallituspolitiikkaan ollaan laajasti tyytymättömiä, myös punavihreän opposition avaukset närkästyttävät äänestäjiä.
– Suunnitellut korotukset muun muassa lihatuotteiden ja polttoaineen verotukseen eivät näyttäisi innostavan porukkaa. Tälläkin kertaa on kuitenkin tarjolla hyviä, perussuomalaisia vaihtoehtoja punavihreään kurituspolitiikkaan, Mäkelä painottaa.
Hallituksen olisi pitänyt erota jo 2017
Hallitus erosi tiistaina surullisenkuuluisan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun epäonnistuttua ties kuinka monennen kerran. Mäkelän mielestä kyseessä oli pelkkä vaalitemppu.
– Hallitus kaatoi nyt itse itsensä, sopivasti ennen vaaleja. Tämän hallituksen olisi kuitenkin pitänyt erota jo kesällä 2017.
Äänestäjien käsitys muuttunut
Perussuomalaisten gallup-kannatus on kääntynyt hurjaan nousuun eduskuntavaalien alla. Viimeisimmässä Ylen mittauksessa perussuomalaisten kannatus nousi kaikista puolueista eniten, jopa 13,3 prosentin kannatukseen.
Mäkelän mukaan gallup-suosio rakentuu useista eri tekijöistä.
– Nouseva kannatus saa tietysti aikaan uutta kannatusta. Äänestäjien käsitys perussuomalaisista on muuttunut positiivisemmaksi, ja yhä useampi jo sanoo äänestävänsä meitä. Sitä kautta tulee myös uusia äänestäjiä.
Hyvä tulos Kaakkois-Suomeen
Kolmatta kertaa eduskuntaan pyrkivä Mäkelä on ehdolla Kaakkois-Suomen vaalipiirissä.
– Kun tämä kannatuksen kehitys jatkuu, on hyvin mahdollista, että omasta vaalipiiristäni eduskuntaan nousee jopa neljä perussuomalaista kansanedustajaa, Mäkelä uskoo.
Suomen Uutiset tapasi kansanedustajaehdokkaan sunnuntaina Imatralla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- polttoaineiden hinta liikkuminen vihervasemmisto elinkustannukset Puoluekannatus Jani Mäkelä vanhustenhoito perussuomalaiset Asuminen verotus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäkelä: Polttoaineiden hintoja on laskettava

Perussuomalaisten talousohjelma julki : ”Keskeistä on asumisen, energian ja liikenteen verotuksen leikkaaminen – nämä verot kohdistuvat pahimmin pieni- ja keskituloisiin”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Maahanmuuton kulut jopa 3,2 miljardia vuodessa – jo murto-osalla saisi hoitajamitoituksen kuntoon

Putkonen: Demareiden kestävän kehityksen arvonlisävero vie duunareilta lauantaimakkaran suusta
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










