Tagi: Isis-taistelijat

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen sanoo hallituksen siunanneen Pekka Haaviston al-Hol-operaation salailun, kähminnän ja epäasiallisen käytöksen ministeriössä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitus teki eilen linjauksensa al-Holin leirillä olevien lasten osalta, mutta kokonaisuus on edelleen selvittämättä. Pääministeri Marinin lausunto jätti myös paljon tulkinnanvaraa. Edes hallituspuolueiden edustajat eivät pysty olemaan samaa mieltä pääministeri Marinin lausunnosta, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomen Psykologiliitto lähetti maanantaiaamuna STT:n kautta tiedotteen, jonka viesti on hyytävä. Liitto sanoo tiedotteessaan, että ”lapsen erottaminen vanhemmistaan ilman vakavia perusteita on vahingollista ja lyhytnäköistä. Lasten tarpeet ja kehityspsykologinen näkökulma ovat liiton mukaan unohtuneet, kun al-Holin leirillä olevien lasten ja naisten kohtaloa puidaan julkisuudessa.”  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Yhdysvaltain liittovaltion tuomari päätti viime viikolla, että Alabamassa syntynyt nainen ei ole enää Yhdysvaltain kansalainen. Syynä se, että nainen oli matkustanut Syyriaan liittyäkseen Isis-terroristijärjestön riveihin. Niinpä naisella ja hänen Syyriassa syntyneellä lapsellaan ei ole näillä näkymin paluuta Amerikan Yhdysvaltoihin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Turkki aloitti maanantaina uhkauksensa mukaisesti Isis-vankien lähettämisen kotimaihinsa. Ensimmäisenä aamulla varhain lähti amerikkalaistaistelija, jonka määränpääksi tosin koitui todennäköisesti jokin USA:n kuulustelukeskuksista. Pohjoismaista oman ensimmäisen vangitun Isis-kansalaisensa joutui vastaanottamaan Tanska.  Lue lisää >

Perussuomalaisten kolmannen kauden kansanedustaja Tom Packalén katsoo, että Turkin aie lähettää Isis-terroristeja Eurooppaan on uhka Naton yhtenäisyydelle ja eurooppalaisten turvallisuudelle. Packalénin mukaan Turkin tempaus lähentelee sotatoimea sen liittolaismaita ja muuta Eurooppaa vastaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Turkin johto katsoo Rauhan kevät -operaation saavuttaneen tavoitteensa Syyriassa ja nyt on aika siirtää taistelut toiselle areenalle. Presidentti Recep Tayyip Erdogania avustava neuvosto haluaa lisätä ”pehmeää vaikuttamista strategisissa viestintäkanavissa”.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Kansanedustaja Juha Mäenpää ennustaa keskustalle hankalia aikoja vihervasemmistohallituksessa. – Jos vihreät haluavat pelastaa maailman vähentämällä lihansyöntiä, se tuskin miellyttää keskustan perinteisiä kannattajia. Siellä on paljon maanviljelijöitä, jotka elävät lihan ja maidon tuotannosta.  Lue lisää >

ISIS-terroristijärjestön raunioista haluavat Suomeen he, jotka taistelivat katkeraan loppuun asti, ja joilla ei ole mitään muuta paikkaa minne mennä. Vierastaistelijat ja heidän perheensä muodostavat erityisen terrorismiuhan verkostojensa, sota-alueilta saatujen kokemusten ja koulutuksen vuoksi, kertoo Iltalehti selvityksessään. Jihadismin vaaliminen voi jatkua kotilieden ääressä, ja siksi palaajat ovat riski.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset kysyivät suullisella kyselytunnilla tänään, aikooko hallitus auttaa naispuolisia Suomen kansalaisuuden omaavia Isis-terroristeja palaamaan Suomeen.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Pääministeri Antti Rinne esittää, että Syyriassa al-Holin leirillä olevia suomalaisia on perustuslain takia lähtökohtaisesti autettava.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra huomauttaa, ettei Suomella ole minkäänlaisia velvollisuuksia terroristiseen toimintaan ja hirmuhallinnon tukemiseen osallistuneita naisia kohtaan.  Lue lisää >