

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perjantairukoukseen luotiliiveissä: Isis-veteraanit rikollisjengien raaistuneen väkivallan takana
Rikollisjengien tekemien ampumisten ja räjäytysten takana saattaa tutkijan mukaan olla luonnollinen selitys. Ruotsiin palanneet Isis-terroristit ovat jatkaneet valitsemallaan tiellä jengien jäseninä. Selvitystä vaatisi myös jengirikollisten yhteydet uskonnollisiin ääriliikkeisiin.
Sadat ruotsalaiset matkasivat vuosina 2012–2016 Syyriaan taistellakseen Isis-terroristijärjestön riveissä. Monet reissusta hengissä selvinneistä ja Ruotsiin palanneista ovat päätyneet rikollisjengeihin.
Monilla jo lähtiessä rikostausta
Tutkijan mukaan jengirikollisuus antaa mahdollisuuden jatkaa väkivallan käyttöä ja vastarintaa yhteiskuntaa kohtaan. Osalla jengirikollisista on edelleen yhteyksiä jihadistipiireihin, jotka ovat alkaneet hyväksyä joukkoonsa kaksoisidentiteetin omaavia henkilöitä.
– Monella oli jo Syyriaan lähtiessään rikollista taustaa. Kun kalifaatti sitten romahti, niin osa purki pettymystään palaamalla jengiympyröihin, joissa väkivaltaa arvostetaan, toteaa valtiotieteilijä Marco Nilsson SVT:n uutisissa.
– Kuulemani mukaan henkilöt ovat olleet perjantairukouksissakin luotiliiveissä. Eli jengisymbolit ovat mukana uskonnollisessa yhteydessä, tutkija pohtii.
Kiinnostavaa olisi tässä yhteydessä myös tietää, osallistuvatko jengirikolliset jihadistien rahoitukseen.
Rikollisjengit entistä väkivaltaisempia
Isis-veteraanien osuutta jengien yhä tappavampaan väkivaltaan ei ole toistaiseksi tieteellisesti tutkittu ja kyse on tutkijan arvioista. Selvää näyttäisi olevan ainoastaan se, että asioilla on yhteys.
– Jokainen jengeihin mukaan tuleva väkivaltaisen taustan omaava henkilö vie kehitystä yhä väkivaltaisempaan suuntaan, Nilsson arvelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Marco Nilsson jengisymboli perjantairukoukset yhteiskuntavastaisuus kaksoisidentiteetti Isis-terroristijärjestö luotiliivi räjäytykset jengirikolliset jihadistit ampumiset Isis-palaajat kalifaatti Isis-taistelijat rikollisjengit Ääriliikkeet Syyria Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin jengisota levisi maan rajojen ulkopuolelle – Foxtrot-rikollisryhmän oletettu jäsen ammuttiin hengiltä Sarajevossa

16-vuotias kuoli veitseniskuihin Ranskassa – viranomaiset vaikenevat tekijöiden motiiveista

Presidenttiehdokas Halla-aho: Jos me Suomessa teemme kaiken samoin kuin Ruotsissa, myös lopputulos tulee olemaan samanlainen

Sisäministeri Mari Rantaselta tyly viesti katujengiuraa suunnitteleville nuorille: ”Kadut eivät kuulu jengeille, joten tänne on turha tulla hillumaan – Suomessa on tehokas poliisi”

Ruotsin keskuspankin johtaja varoittaa: jengirikollisuus ja yhteiskunnan pirstaloituminen ovat jo uhka kansantaloudelle

Kampin ampumavälikohtaus: Enbuske haastatteli ampujan kanssa samaan hissiin joutunutta naista

Laittoman maahanmuuton kasvu näkyy Saksan rikostilastoissa – yhä useampi tekijä on ulkomaalainen
Viikon suosituimmat

Vihreät valittelee taksimatkoistaan – Antikainen: ”Uskokaa jo, ettei rajoittamaton maahanmuutto toimi”
Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra on kertonut julkisuudessa joutuneensa useaan otteeseen epäasiallisen kohtelun kohteeksi taksissa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan viimeinkin Diarra on havahtunut siihen, mistä perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia, eli hallitsemattoman maahanmuuton ongelmiin.

Helsingin kaduilla ihannoidaan Hamasin väkivaltaa – Antikainen: Tämä on jo turvallisuusriski
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää viime perjantaina Helsingissä nähtyä Palestiina-mielenosoitusta vakavana hälytysmerkkinä. Mielenosoituksessa kannettiin isoa punaista banderollia, jossa luki “Eläköön aseellinen vastarinta”, ja sen rinnalla heilutettiin palestiinalaislippuja Helsingin ydinkeskustassa.

Wall Street Journal: Transsukupuolisuuden taustalla ”sosiaalinen tartunta” – muunsukupuolisiksi identifioituvien nuorten määrä romahti kahdessa vuodessa
Arvovaltainen Wall Street Journal kertoo tutkimuksista, joiden valossa transsukupuoliseksi identifioitumisen taustalla on "sosiaalinen tartunta". Vuonna 2020 amerikkalaistutkija Colin Wrightin ura päättyi yhteen twiittiin, jossa hän kuvaili sukupuolidysforian räjähdysmäistä yleistymistä tällaiseksi tartunnaksi. Kriitikot leimasivat Wrightin transfobiseksi, ja cancel-kulttuurin ilmapiiri tuhosi hänen akateemisen uransa. Uudet tutkimustulokset näyttäisivät kuitenkin tukevan Wrightin alkuperäistä arviota.

Bill Gates käänsi kelkkansa: Ilmastonmuutos ei tuhoakaan ihmiskuntaa
Jo pitkään ilmastonmuutoksen seurauksista varoittanut monimiljardööri Bill Gates on kääntänyt kelkkansa ilmastonmuutoksen suhteen. Nyt hän on sitä mieltä, että ilmastonmuutos ei tulekaan johtamaan koko ihmiskunnan tuhoutumiseen. Gates pitää silti ilmaston lämpenemistä vakavana ongelmana köyhien maiden asukkaille, joten hän kehottaa keskittymään ilmastotoimissa ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen.

Kukaan ei kannattanut Kaisa Garedewin muutosesitystä – nyt Keski-Suomen hyvinvointijohtajalle maksetaan muhkea 140 000 euron eroraha
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew esitti vuonna 2022 Keski-Suomen aluehallituksen jäsenenä, että hyvinvointialueen johtajan eroraha olisi kuuden kuukauden sijaan kolme kuukautta tai porrastettu. Esitys raukesi kannattamattomana.

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa
Pakolais-, siirtolais-, maahanmuutto-, monikulttuuri- ja kotouttamistoiminta takaa järjestöille vuositasolla suhteellisen helposti satojen tuhansien, jopa miljoonien eurojen avustustulot veronmaksajien rahoista. Yksi näistä toimijoista on Suomen Pakolaisapu ry, jonka henkilöstöä toimii myös Suomen ulkopuolella.

Helsingin yliopiston suojissa toimiva anarkistiryhmä häiriköi valtiovarainministeri Purran kotia – erityisavustaja Matias Turkkila muistuttaa turvallisen tilan periaatteista
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) piirissä toimiva anarkistinen A-ryhmä on äskettäin käynyt levittämässä valtiovarainministeri Riikka Purran kodin läheisyyteen banderollin, jossa ryhmä haistattelee Purralle. Banderolli on muutenkin sävyltään uhkaava.

Antikainen vaatii Helsingin yliopiston ylioppilaskuntaa katkaisemaan tuen anarkistiryhmälle: ”Tämä on suoraa väkivallalla vihjailua poliittisia päättäjiä kohtaan”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) lopettaa välittömästi rahoituksen ja muun tuen anarkistiselle A-ryhmälle, joka on osallistunut hallituksen ministereihin kohdistuvaan uhkailuun.

Migri kiristää linjaa – satojen työntekijöiden oleskeluluvat kaatuivat jälkivalvonnassa
Maahanmuuttovirasto on peruuttanut tänä vuonna jo 468 työperusteista oleskelulupaa automaattisen jälkivalvonnan seurauksena.

Purra datakeskuksista: Sähkönkulutus on valtava – veronmaksaja ei voi loputtomasti tukea jättiyhtiöiden kasvavaa sähkönkulutusta
Jos hyvin käy, datakeskusinvestoinnit täydentävät Suomen elinkeinorakennetta. Maamme on vakautensa ja viileän ilmastonsa ansiosta edullinen alusta datakeskuksille. Pessimistisemmissä skenaarioissa puolestaan datakeskusten lisäarvo jää isäntämaalle varsin rajalliseksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää













