

MATTI MATIKAINEN
Antikainen: Miksi Rinne haluaa auttaa rikollisia pakoilemaan oikeutta?
Pääministeri Antti Rinne esittää, että Syyriassa al-Holin leirillä olevia suomalaisia on perustuslain takia lähtökohtaisesti autettava.
Antti Rinteen mukaan jokaisella suomalaisella, mukaan lukien aikuisilla ihmisillä, joita epäillään terroristisesta toiminnasta, on oikeus saapua Suomeen.
Rikokset käsiteltävä ensin paikan päällä
HS:n haastatteleman terrorismitutkija Juha Saarisen mukaan kyse on henkilöistä, jotka ovat kytkeytyneet brutaaliseen ja väkivaltaiseen terroristiseen järjestöön.
– Pidän omituisena ajatusta, jossa ulkomailla tehdyistä rikoksista epäilty pitäisi hakea kotimaahan ennen rikoksen käsittelyä oikeudessa. Sen lisäksi, että pääministeri on valmis riskeeraamaan suomalaisten turvallisuuden, hän on käytännössä valmis sekaantumaan toisen maan oikeusjärjestelmään. Miksi Suomen pääministeri haluaa auttaa rikollisia pakenemaan tuomiota siinä maassa, jossa rikokset on tehty? perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee.
Ylimääräisiä kustannuksia veronmaksajille
Antikainen muistuttaa, että Suomessa on jo kokemusta siitä, kuinka vaikeaa ja kallista ulkomailla sotarikoksiin syyllistyneen tuomitseminen voi olla.
Vuonna 2012 Helsingin hovioikeus tuomitsi joukkotuhonnasta elinkautiseen vankeuteen turvapaikanhakijana Suomeen saapuneen ruandalaismiehen. Suomi kieltäytyi luovuttamasta miestä tuomittavaksi kotimaahansa ja tapaus käsiteltiin Suomessa.
Oikeusprosessin hinta poliisille, oikeushallinnolle ja vankeinhoidolle oli yhteensä noin viisi miljoonaa euroa. Osana oikeuskäsittelyä Porvoon käräjäoikeus matkusti Afrikkaan kahdesti.
Irak ja Syyria päättäköön epäiltyjen kohtalosta
Antikainen varoittaa, että jos rikoksista epäillyt tuodaan Suomeen, oikeudenkäyntien kustannukset tulevat nousemaan miljooniin euroihin.
– Olisi paljon parempi, että oikeutta käytäisiin siellä, missä teot on tehty, erityisesti, jos tekijät ovat yhä siellä. On järjetöntä tuoda epäillyt Suomeen, kun se tarkoittaa sitä, että suomalaiset rikostutkijat ja tuomarit joutuvat matkustamaan kalifaatin alueelle selvittelemään tekoja.
– On sekä kustannusten näkökulmasta että todisteiden ja todistajien saatavuuden kannalta parempi, että Irakissa ja Syyriassa tehdyistä rikoksista tuomiot annetaan irakilaisissa ja syyrialaisissa tuomioistuimissa. Rinteen hallituksen ei pidä estää oikeuden toteutumista ja samalla maksimoida kustannuksia suomalaisille veronmaksajille, Antikainen vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Isis-taistelijat oikeudenkäynti veronmaksajat kustannukset tuomiot Irak Sanna Antikainen Antti Rinne Syyria Terrorismi perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Vierastaistelijoiden paluu perheineen Suomeen on estettävä

Rantanen Isis-äitien ja -lasten noutamisesta Syyriasta: ”Miksi ulkomailla sairastunut suomalainen ei saa apua?”

Halla-aho Isis-naisten hakuinnosta: ”Säkkiin pukeutunut, kurkunleikkausideologiaa kannattava uussuomalainen on parasta, mitä tosisuvaitsevainen voi kuvitella”

PS-Nuoret: Ei islamistiperheitä Suomeen

Antikainen: ”Pääministeri Rinne, kumpi on tärkeämpää, turvallisuus vai avoimet rajat?”

Sairaanhoitaja-kansanedustaja Antikainen vaatii hallitukselta vastausta: ”Onko tavoitteena paikata ennen vaaleja luvattua hoitajamitoitusta Postin palveluilla?”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










