

LEHTIKUVA
Antikainen: ”Pääministeri Rinne, kumpi on tärkeämpää, turvallisuus vai avoimet rajat?”
Rinteen hallituksen ohjelma Suomen EU-puheenjohtajakaudelle julkaistiin eilen. Oppositiopuolueet pääsivät tutustumaan ohjelmaan vasta kaksi tuntia ennen täysistunnon alkua.
Kuten odotettua, ohjelma on täynnä toistensa kanssa ristiriitaisia, näennäisesti hyvältä kuulostavia tavoitteita.
– Ohjelmassa puhutaan yhteisistä arvoista ja oikeusvaltioperiaatteista, kansalaisten kokonaisturvallisuuden takaamisesta sekä rauhan ja vakauden edistämisestä. Nämä kaikki jalot tavoitteet kuitenkin tehdään tyhjäksi sillä, että ulkorajojen valvonta ei toimi, ja Schengen-alueelle päästetyt turvapaikanhakijat voivat kadota mihin tahansa alueen 26 maasta, eikä kukaan tiedä, missä he ovat, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee.
Suomi valmis vastaanottamaan toistenkin tulijat
Vaikka Schengen-alueen maista Itävalta, Ranska, Saksa, Tanska, Ruotsi ja Norja ovat palauttaneet rajatarkastukset väliaikaisesti käyttöön, Suomi on ollut erittäin haluton toimimaan.
– Väliaikaisia rajatarkastuksia ei otettu käyttöön missään kohtaa turvapaikanhakijakriisin aikana, vaikka Suomeen tuli vuonna 2015 yli 32 000 turvapaikanhakijaa ja Suomi kantoi kriisistä Euroopan maista suhteellisesti kolmanneksi suurimman taakan, Antikainen toteaa.
– Dublin-järjestelmä ei toiminut, mutta tästä huolimatta Suomi oli taakanjaon nimissä valmis ottamaan vielä lisää turvapaikanhakijoita niistä maista, jotka eivät itse noudattaneet sääntöjä.
Laadukas prosessi – kenen kannalta?
Hallituksen ohjelmassa puhutaan rajojen hallinnasta ja laadukkaasta turvapaikkaprosessista.
– Iso kysymys kuitenkin on, kenen kannalta prosessin halutaan olevan laadukas: tulijoiden itsensä, joiden kannalta laadukkuus tarkoittaa mahdollisimman helppoa maahanpääsyä, vaiko vastaanottavien yhteiskuntien jäsenten, joiden kannalta laadukkuus tarkoittaa sitä, ettei maahan päästetä ihmisiä, jotka vaarantavat muiden turvallisuuden.
– Minulle on jäänyt epäselväksi, kumpi Rinteen hallitukselle on tärkeämpi arvo, suomalaisten turvallisuus vai avoimet rajat, Antikainen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- avoimet ovet EU-puheenjohtajakausi rajatarkastukset Sanna Antikainen Schengen Turvapaikanhakijat Turvallisuus perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho Isis-naisten hakuinnosta: ”Säkkiin pukeutunut, kurkunleikkausideologiaa kannattava uussuomalainen on parasta, mitä tosisuvaitsevainen voi kuvitella”

Niikko Isis-leireillä olevien suomalaisten noutamisesta: Pääministeri leikkii tulella – ”Tällaisia ihmisiä ei pidä aktiivisesti auttaa palaamaan Suomeen”

Antikainen: Miksi Rinne haluaa auttaa rikollisia pakoilemaan oikeutta?

Perussuomalaiset: ”Käytetäänkö veronmaksajien rahaa siihen, että verenhimoisen islamilaisen kultin kannattajat saadaan takaisin Suomeen?”

Antikainen esittää lasten sotatoimialueelle viemisen kriminalisointia

Tanska rakentaa elektronisen muurin Ruotsin vastaiselle rajalle
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














