Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset: Hallituksen ohjelma EU:n puheenjohtajakaudelle on kansallisen edun vastainen

26.06.2019 |15:45

Suomen EU-puheenjohtajakausi alkaa. Eduskunta keskusteli Suomen puheenjohtajakauden ohjelmasta, joka julkaistiin tänään.

Perussuomalaiset pitää ohjelmaa hyvin puutteellisena sekä liittovaltiokehitystä kiihdyttävänä ja moittii sitä, ettei ohjelmassa ei varauduta kunnolla ongelmiin kuten siirtolaiskriisin uusiutumiseen.

– Suomen EU-politiikka on aina ennenkin ollut naivia ja edunvalvontaa vailla. Tässä ohjelmassa on tiputettu pois se vähäkin järki, mitä siihen löydettiin parlamentaarisessa yhteistyössä viime kaudella. Edunvalvonta on siivottu marginaaliin, perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä moitti.

– Ilmastopolitiikka, joka tähän on laitettu ykkösteemaksi, ei millään tavalla palvele Suomen kansallista etua. Tässä on nostettu myös arvoja esille, muttei sitä, että Euroopassa on monta hienoa kulttuuria ja kansallisvaltiota, joita ei pidä tuhota monikulttuurisuudella ja globalismilla.

”Eurooppa ei ole yhtä kuin EU”

Kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo kehui ohjelmaa ja sanoi, että kokoomus on Suomen eurooppamyönteisin puolue.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kuitenkin huomautti, ettei Eurooppa ole synonyymi EU:lle.

– Eurooppa on maanosa, joka koostuu kansakunnista. EU on hallintojärjestelmä. Toivottavasti puheenjohtaja Orpo sisäistää tämän, Tavio kuittasi.

– EU ei valitettavasti enää edusta Eurooppaa vaan vain itseään, harvainvaltaa ja korporatismia. Tarvitsemme enemmän itsenäisiä kansallisvaltioita – jäsenvaltioiden itsenäisyyttä. Suomen kansallisvaltio on paras tapa suojella suomalaista elämäntapaa, turvallisuutta ja arvoja.

Siirtolaiskriisiin varautumiseen ei keinoja

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko kaipasi ohjelmassa korostuvan ilmastopolitiikan rinnalle keskittymistä muihinkin ongelmiin.

– Uuden siirtolaiskriisin uhka on jatkuva. Miten aiotaan toimia, jotta vuoden 2015 kaltainen siirtolaisaalto ei uusiudu Euroopassa ja Suomessa? Hallitushan on omassa ohjelmassaan vain lisäämässä laillisia reittejä! Niikko hämmästeli.

Perussuomalaiset on jo aiemmin moittinut hallitusta siitä, että se tekee laittomasta siirtolaisuudesta laillista erilaisilla toimenpiteillä kuten jakamalla työlupia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
5.
Suomen uutiset logo

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia

10.08.2026 |21:19
6.
Suomen uutiset logo

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle

13.08.2026 |17:48
9.
Suomen uutiset logo

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille

11.08.2026 |10:38

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää