
Ruotsissa keksittiin luova ratkaisu paluuongelmaan: ISIS-vaimoista ja veteraaneista opettajia ala-asteelle
Muslimikoulu Göteborgissa on ollut koko kevään valtakunnallisessa vastatuulessa. Turvallisuuspoliisi vei mukanaan koulun toimitusjohtajan ja ainakin neljä koulun opettajista on todettu Syyrian sodan veteraaneiksi. Seitsemän muutakin koulun työntekijää on ollut epäiltynä yhteyksistä islamistiseen aatemaailmaan.
Toukokuun puolivälissä Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo pidätti Göteborgin tiedekoulun toimitusjohtaja Abdel-Nasser El Nadin mahdollista maasta karkotusta varten. Hän oli jo kuudes kevään mittaan pidätetyistä ääri-islamisteista, jotka on otettu säilöön uhkana valtion turvallisuudelle.
– Arvomme ovat selkeitä ja niiden mukaan mennään, kuittaa koulun uusi johtaja kohun oppilaitoksen ympärillä.
Valtion tuki avokätistä
Abdel-Nasser El Nadi on ollut keskeinen henkilö Göteborgin ja Länsi-Ruotsin islamistisissa piireissä. Hän on ollut vastuussa vapaakoulun taloudesta, mutta ei kuitenkaan ole osallistunut päivittäiseen opetustyöhön. Suomen Uutiset kertoi El Nadin pidätyksen taustoista toukokuussa.
Viranomaiset tutkivat nyt sitä, miten on mahdollista, että veronmaksajien rahoja on käytetty koulun tukemiseen kymmenen vuoden ajan. Pelkästään vuodesta 2013 eteenpäin tähän yhteen kouluun on pumpattu 223,7 miljoonaa kruunua (21 miljoonaa euroa) valtion rahaa.
Ruotsissa on runsaat 800 itsenäistä ala- ja yläasteen vapaakoulua, jotka ovat osa oppivelvollisuusjärjestelmää ja siten valtionavun piirissä.
Opettajilla yhteyksiä kalifaattiin
Expressen ja tutkivan journalismin Doku-ryhmä ovat tutkineet Muslimikoulun opettajien taustoja. Opettajilla on ollut eriasteisia yhteyksiä ISIS-kalifaattiin.
Tutkivat journalistit saivat selville muun muassa 33-vuotiaan naisopettajan menneisyyden ISIS-järjestön naistalossa. Naisen aviomies tuomittiin sittemmin elinkautiseen vankeuteen Syyriassa samaan aikaan, kun pikkurouva paukutti aapista ruotsalaispilttien päähän Göteborgissa. Aviomies tuomittiin, koska hän esiintyi videolla, jossa kahdelta ISIS-järjestön vangilta leikattiin kurkut auki.
Kun 60-vuotiaan lastenhoitajan tytär astui vuonna 2015 avioon Syyriassa, päätti äitimuori puolestaan lähteä tyttären perään ja he elelivät ISIS-järjestön kalifaatissa. Sittemmin iski kaipuu kotimaahan ja lastenhoitaja-äiti palasi Ruotsiin, suoraan Vapaakoulun leipiin. Siinä sivussa hän heitti keikkaa Göteborgin kunnallisissa esikouluissa.
Kolmikymppinen kansankynttilä taas pyöri piireissä, joista lähdettiin joukolla Syyriaan ISIS-järjestön leipiin. Niinpä nuorimies päätti lähteä muun porukan perässä kalifaattiin. Omien sanojensa mukaan hän kuljetti avustuksia sodan uhreille. Kun ISIS sitten valloitti Mosulin kaupungin, nuorukaisen runosuoni puhkesi kukkaan. Voiton kunniaksi hän loi sanallisen taideteoksen, jossa kerrotaan vallan vaihtumisesta ja leijonan poimimista voiton hedelmistä. Maassa pyörivät runollisesti päät vailla hartioita ja vanha systeemi hajoaa kuin viraton viinapullo.
– Olen pahoillani, jos joku on pahoittanut mielensä runosta ja otan siihen itsekin etäisyyttä, toteaa 32-vuotias koulun työntekijä tänään.
”Arvomme ovat kristallinkirkkaita”
Vapaakoulun uudella johtajalla on selkeä näkemys koulun asemasta ja sen henkilökunnalle asetetuista vaatimuksista. Koulussa noudatetaan nyt Ruotsin lainsäädäntöä ja tämä koskee erityisesti henkilökuntaa.
– Arvomme ovat kristallinkirkkaita. Jos niitä ei pysty toteuttamaan käytännössä, on mahdotonta työskennellä koulussamme, johtaja Sven-Erik Berg sanoo.
Hänen mukaansa aiemmin esille tulleet seikat henkilökunnan toimista ovat täysin yhteensopimattomia koulun periaatteiden kanssa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraatit haluavat Malmön kouluihin valvontakamerat – listalla myös huivikielto

Ruotsin kokoomuskin haluaa selvityksen huivikiellosta – ruotsidemokraattien esitys otti heti tulta
Viikon suosituimmat

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEAn kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Muslimit joukkovoimalla ruotsidemokraatteja ja oikeistohallitusta vastaan – Ruotsin moskeijoissa veisataan vasemmiston virsiä
Ruotsin moskeijoissa kaikuu nyt sosialidemokraattinen kutsuhuuto. Samaan aikaan muslimien nokkamiehet kehottavat somessa äänestäjiä karttamaan ruotsidemokraatteja ja ylipäänsä oikeiston Tidö-puolueita. Näin uskonto on valjastettu vasemmiston vaalityöhön.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.

Polttoaineiden hinnat kuohuttavat – PS:n Vigelius ja SDP:n Lindén sanasodassa
Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi eniten tankattu bensiini 95 maksoi elokuussa keskimäärin 2,1 euroa litralta ja dieselin keskihinta oli elokuussa peräti 2,3 euroa litralta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää












