

LEHTIKUVA
Psykologiliiton mukaan al-Holin lapsia ei saa erottaa äideistään – Purra: Järkyttävä viesti
Suomen Psykologiliitto lähetti maanantaiaamuna STT:n kautta tiedotteen, jonka viesti on hyytävä. Liitto sanoo tiedotteessaan, että ”lapsen erottaminen vanhemmistaan ilman vakavia perusteita on vahingollista ja lyhytnäköistä. Lasten tarpeet ja kehityspsykologinen näkökulma ovat liiton mukaan unohtuneet, kun al-Holin leirillä olevien lasten ja naisten kohtaloa puidaan julkisuudessa.”
Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra kertoo joutuneensa tarkistamaan, että sähköpostiin tullut tiedote on aito.
– Valitettavasti se oli aito. Maamme johtava psykologien liitto on ihan oikeasti tätä mieltä. Se puolustelee näiden hirviömäisten äitien tekoja.
– Liitto siis sanoo, että lapsen on syytä pysyä sellaisen vanhemman kanssa, joka on vienyt tämän Isis-terroristijärjestön toiminta-alueelle ja altistanut kaikelle sille pahalle, mitä tuohon kulttiin kuuluu. Aktiivinen tuen antaminen kaulankatkomisideologialle, jossa vääräuskoisia murhataan, edistetään kalifaattia ja shariaa, halveksitaan naisia ja raiskataan lapsia ei Psykologiliiton mukaan tarjoa riittävän vakavia perusteita erottaa näitä lapsia vanhemmistaan, Purra kauhistelee.
Isis-vaimot ovat hirviöitä, eivät äitejä
Liiton mukaan ”lapsen erottaminen vanhemmistaan aiheuttaa lapselle aina stressiä. Vaikka leirillä olevat lapset siirrettäisiin hyviin oloihin, uudet hoitavat aikuiset eivät tue lasta samalla tavalla kuin oma äiti.”
– En ole pitkään aikaan kuullut mitään näin sairasta. Siis että tuo äiti, joka on syypää siihen, että lapset ylipäätänsä ovat tuossa tilanteessa, tukee Psykologiliiton mukaan lasta parhaiten.
Isisin uhreja, muun muassa jesideja al-Holin leirillä auttava lääkäri Nemam Ghafouri on sanonut, että hän ei ole nähnyt yhtään Isis-taistelijan vaimoa, joka katuisi kalifaattiin lähtöään. Ghafourin mielestä he ovat hirviöitä, eivät äitejä. He toivovat Isisin kalifaatin jatkuvan heidän lastensa kautta.
Lapsia otetaan huostaan pienemmistäkin rikkeistä
Ghafouri kertoi Ylelle kesäkuussa, ettei ole löytänyt al-Holilta ainoatakaan naista, joka katuisi lähtöään tai toimintaansa.
– Nämä naiset ovat vaaraksi omille lapsilleen. Tiedän, että monet ihmiset sanovat, että lapselle parasta on olla äidin kanssa, mutta anteeksi vain… Kaikilla äideillä ei ole oikeutta olla äitejä, Ghafouri sanoi.
Purran mukaan Psykologiliiton viesti on järkyttävä.
– Tässä maassa otetaan lapsia huostaan ja sijoitetaan paljon pienemmistäkin rikkeistä. Nyt puhutaan Isis-terrorismia tukevista äideistä, jotka ovat pahimmalla mahdollisella tavalla altistaneet lapsensa vaaraan ja todennäköisesti tuhonneet monen lapsen elämän.
– Miten kukaan voi sanoa, että lasten pitäisi olla tällaisten äitien kanssa? Miten mielen ammattilaiset voivat sanoa niin? Purra ihmettelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- huostaanotto Suomen Psykologiliitto al-Hol Isis-lapset Isis-vaimot Isis-taistelijat Riikka Purra Suomi Terrorismi perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Hallituksen salailua Isis-perheiden tuomiseksi Suomeen ei voi hyväksyä

Haaviston Isis-operaatio etenee – Purra: Vihreän rintaman toiminta häikäilemätöntä, suomalaisten turvallisuus jää kakkoseksi

Perussuomalaiset: Hallituksella on vakaa aikomus ja suunnitelma – “Isis-naiset ovat tulossa”

Halla-aho Isis-palautuksista: konkreettinen uhka suomalaisten hengelle ja terveydelle

YK-tutkimus varoittaa Isis-palaajista: “omissa piireissään erittäin korkea status ja uskottavuus” – radikalisoivat vastaanottajamaiden ääriryhmiä

Ulkoministeri Pekka Haavisto tiedotustilaisuudessa: ”Ainakin lapset on saatava leiriltä turvaan kohtuullisen ajan kuluessa”

Ministerit hokevat toistuvasti lapsen oikeuksista ja lapsen edun tärkeydestä – Meri: Lapsen etu ei voi oikeuttaa siihen, että samalla kuljetettaisiin terroristeja Suomeen

Ruotsalaiset muslimitytöt: “En voisi ikinä deittailla ei-muslimin kanssa”
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.