

LEHTIKUVA
Antikainen: Miksi Suomi päästää kalifaatista palanneet terrorismin tukijat kuin koirat veräjästä?
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee, miksi Isis-kalifaatista palanneet terrorismin tukijat palautetaan Suomeen veronmaksajien rahoilla ja heidän toimintansa kalifaatissa ilmeisesti painetaan villaisella toisin kuin muissa Euroopan maissa.
Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner kertoi Twitterissä lauantaina 22.10.2022 Syyrian al-Holin leiriltä palautettujen suomalaisten naisten ja lasten palautuskustannusten olevan noin 400 000 euroa tähän mennessä.
Tannerin mukaan palautuskustannukset henkilöä kohti ovat joitain satoja tai tuhansia euroja, ja jokainen Suomeen palautettu henkilö on maksanut summan takaisin. Verkkouutisten tietojen mukaan Suomeen on toistaiseksi palautettu 9 aikuista ja 25 lasta. Leirillä on edelleen Suomen kansalaisia, jotka ovat kieltäytyneet Suomeen paluusta.
Paluu Suomeen veronmaksajien piikkiin
Konsulipäällikkö Tanner kertoo al-Holista palautettujen maksaneen takaisin palautuksesta koituneet kulut, mutta heiltä ei ole peritty lähellekään kaikkia kuluja.
– Todellisuudessa leiriltä palautetut ovat päässeet Suomeen pilkkahinnalla, ja loput kulut menevät suomalaisten veronmaksajien piikkiin. He ovat itse päättäneet muuttaa terroristiseen ’kalifaattiin’ ja kääntäneet selkänsä Suomelle, mutta silti heidät haetaan takaisin veronmaksajien laskuun, kun olot leirillä eivät enää miellyttäneet, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa.
– Tosiasia on, että nämä naiset lähtivät vapaaehtoisesti terroristiorganisaation ’kalifaattiin’, ja moni heistä myös perusti perheen Isis-taistelijan kanssa. Jostain syystä jihadistien turvallisesta kotiinpaluusta on tehty hallituksessa ihmisoikeuskysymys. Jos tavallinen suomalainen joutuu pulaan ulkomailla eikä hänellä ole kattavaa matkavakuutusta, hän joutuu maksamaan kotiinpaluunsa kustannukset itse tai konsulinkyydillä paluun kustannukset joutuu maksamaan jälkikäteen itse.
Hallituksen toiminta täysin kaoottista
Al-Holin leiri on ollut julkisuudessa useaan otteeseen muun muassa leirillä olleiden henkilöiden palautuksiin liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Palautusten järjestäminen aiheutti laajaa sisäistä kuohuntaa ulkoministeriössä ja kulminoitui ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) virkarikostutkintaan. Syytteitä ei lopulta nostettu, mutta Haavisto sai moitteet toiminnastaan perustuslakivaliokunnalta.
– Hallituksen toiminta al-Holin leiriin liittyvissä asioissa on ollut täysin kaoottista. Palautuksia Suomeen on toteutettu niin salamyhkäisesti, että eri uutislähteet eivät edes näytä pääsevän yhteisymmärrykseen palautettujen henkilöiden määrästä.
Yhtäkään Isis-terroristia ei saada tuomiolle
Sen lisäksi, että palautuksiin liittyy paljon salailua ja epämääräisyyksiä, myös palanneiden henkilöiden toiminta kalifaatissa on painettu villaisella.
– Muissa Euroopan maissa kalifaatista paenneita jihadisteja on syytetty ja tuomittu julmista teoistaan, mutta on ilmeistä, että yhtään Isis-terroristia ei saada tuomiolle vihervasemmistohallituksen johtamassa Suomessa, Antikainen moittii.
– Olen jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen ministerille vastattavaksi. Yksi kysymys koskee esimerkiksi sitä, onko al-Holin palautusten osalta toimittu samalla tavalla kuin aikaisemmissa tapauksissa, joissa Suomen kansalaisia on myös kriisitilanteessa jouduttu evakuoimaan, Antikainen päättää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- terrorismin tukeminen veronmaksajien rahat vihervasemmistohallitus terroristit Jussi Tanner jihadistit Al-Holin leiri kalifaatti Isis-taistelijat palautukset terroristijärjestöt Pekka Haavisto Sanna Antikainen ISIS Ihmisoikeudet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Al-Holin leirillä olevien lasten omaiset haluavat nyt korvauksia Suomelta – YK:n lapsen oikeuksien komitealta hämmentävä ratkaisu

Isis-perheiden noutamisesta veronmaksajille kertyvä lasku paisuu: Kulut jo lähes 400 000 euroa – tiedot rahojen käyttökohteista saattavat jäädä salaisiksi jopa vuosikymmenien ajaksi

Isis-naisia lapsineen tulossa taas Suomeen – kurdihallinto pitää hallussaan vain raastupaan joutuvat terroristit

Ulkoministeriö haki ”kotiin” Isis-äidin joka ei ole ikinä aiemmin edes käynyt Suomessa

Iran varoittaa Ranskaa Charlie Hebdon julkaisemista ajatollahin pilakuvista: ”Tämä ei jää ilman tehokasta vastausta”

Kiistaa tappamisen oikeutuksesta – talibanjohtaja syyttää brittiprinssiä sotarikoksista

Suomen terrorismilainsäädännössä on edelleen aukkoja – lakivaliokunnan perussuomalaiset vaativat tilanteeseen korjausta: ”Muussa tapauksessa Suomesta muodostuu terroristien turvasatama Euroopassa”

Irakilainen ihmisoikeustaistelija Nadia Murad Münchenin turvallisuuskonferensissa: “Enemmän on suojeltu Isisiin osallistuneiden oikeuksia”

Ulkoministeri Haaviston pitkä tervehtiminen Iranin ulkoministerin kanssa YK:n ihmisoikeusneuvostossa herätti närkästystä maailmalla
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














