

LEHTIKUVA
Irakilainen ihmisoikeustaistelija Nadia Murad Münchenin turvallisuuskonferensissa: “Enemmän on suojeltu Isisiin osallistuneiden oikeuksia”
Nadia Muradin konferenssissa käyttämä puheenvuoro ”Against Lawlessness: Ensuring Accountability” -tilaisuudessa käsitteli muiden muassa vapaana olevia Isis-taistelijoita. Muradin mukaan länsi on enemminkin suojellut raiskauksia aseenaan käyttäneiden Isis-taistelijoiden oikeuksia ja unohtanut jesidivähemmistöön kohdistuneet ihmisoikeusrikokset.
– Tuhannet Isisin jäsenet ovat yhä vapaalla jalalla esimerkiksi Syyriassa ja Irakissa. Kidutuksesta ja raiskauksista selvinneet jesidit eivät ole vieläkään turvassa, Nadia Murad sanoo.
Suomessa ei ole nostettu syytteitä
Hänen mukaansa Irak on tuominnut Isisin jäsenet vain terrorismista eikä raiskausrikoksista tai kansanmurhasta. Esimerkiksi Saksa on tunnustanut Isisin jesideihin vuonna 2014 kohdistaman kansanmurhan.
Jesidit joutuivat myös Isis-naisten väkivallan ja kidutuksen kohteiksi, minkä vuoksi Muradin kritiikki osuu erityisesti Suomeen. Täällä Isis-naisia on kotiutettu ulkoministeriön erikoisoperaatioilla al-Holin leiriltä. Syytteitä heitä vastaan ei ole nostettu.
Murad itsekin Isisin väkivallan uhri
Murad tunnetaan jesidivähemmistön edustajana ja ihmisoikeustaistelijana. Hän sai työstään Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2018.
Hän kuuluu niihin jesideihin, jotka viime vuosikymmenellä joutuivat järjestelmällisen väkivallan ja vakavien ihmisoikeusrikosten uhreiksi. Heitä esimerkiksi joukkoraiskattiin ja pidettiin seksiorjina.
Murad oli vain 19-vuotias vuonna 2014, kun Isis kidnappasi hänet sekä tuhansia muita jesidejä kotikylistään Pohjois-Irakin alueelta. Moni heistä oli tuolloin vielä pieni lapsi.
Münchenin turvallisuuskonferenssi järjestettiin 17-19.2. Saksassa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- turvallisuuskonferenssi ihmisoikeusrikkomukset München Nadia Murad kidutukset terroristit kansanmurha Al-Holin leiri Isis-naiset Jesidit Raiskaukset Irak ISIS Syyria
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Al-Holin leirillä olevien lasten omaiset haluavat nyt korvauksia Suomelta – YK:n lapsen oikeuksien komitealta hämmentävä ratkaisu

Antikainen: Miksi Suomi päästää kalifaatista palanneet terrorismin tukijat kuin koirat veräjästä?

Isis-naisia lapsineen tulossa taas Suomeen – kurdihallinto pitää hallussaan vain raastupaan joutuvat terroristit

Ulkoministeriö haki ”kotiin” Isis-äidin joka ei ole ikinä aiemmin edes käynyt Suomessa

Islamistinen vihapuhuja oikeuteen terroristiryhmään kuulumisesta epäiltynä Britanniassa

Ruotsissa Isis-nainen epäiltynä kansanmurhasta – poliisi jatkoi tutkimuksia ensimmäisen tuomion jälkeen
Viikon suosituimmat

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Matkailu- ja ravintola-alan pomo hinkuu lisää ulkomaalaista halpatyövoimaa – perussuomalaisilta täystyrmäys
Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi katsoo, että Suomi tarvitsee yhä enemmän ulkomaista työvoimaa. Perussuomalaiset torppaavat näkemyksen ja korostavat, että Suomessa on jo runsaasti työnhakijoita, jotka tulisi työllistää ennen uusien tulijoiden rekrytointia. Myös monet ravintola-alan työntekijät kyseenalaistavat halpatyövoiman maahantuonnin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











