

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tunteet kuumina USA:ssa: Isis-vaimo jätti terroristijärjestön – tuomari vei silti Yhdysvaltain kansalaisuuden
Yhdysvaltain liittovaltion tuomari päätti viime viikolla, että Alabamassa syntynyt nainen ei ole enää Yhdysvaltain kansalainen. Syynä se, että nainen oli matkustanut Syyriaan liittyäkseen Isis-terroristijärjestön riveihin. Niinpä naisella ja hänen Syyriassa syntyneellä lapsellaan ei ole näillä näkymin paluuta Amerikan Yhdysvaltoihin.
Tapauksesta on noussut kova kohu Yhdysvalloissa ja tuomaria on painostettu ankarasti olemaan päästämättä Isis-vaimoa takaisin Yhdysvaltoihin. Tuomari Reggie Waltonin mukaan tuhannet raivoisat viestit eivät ole vaikuttaneet hänen ratkaisuunsa. Itse presidentti Donald Trump on ohjeistanut ulkoministeri Mike Pompeota olemaan päästämättä naista takaisin Yhdysvaltoihin.
Isis-vaimo pakeni pakolaisleiriin
Hoda Muthana elää Fox-uutiskanavan mukaan tällä hetkellä leskenä kaksivuotiaan lapsensa kanssa pakolaisleirissä, jonne he pelastautuivat äidin katkaistua Isis-yhteytensä. Lapsen isä on surmansa saanut Isis-taistelija. Nainen oli välien rikkouduttua saanut tappouhkauksia Isis-taistelijoilta ja katsoi parhaaksi paeta. Kertomus perustuu naisen omiin puheisiin.
Muthana lähti collegesta ja kotoaan Alabamasta Syyriaan vuonna 2014. Hän oli radikalisoitunut seurattuaan Isis-järjestön verkkopropagandaa. Muthana kehotti somessa itsekin muslimeja hyökkäyksiin Yhdysvaltoja vastaan. Presidentti Barack Obama olisi hänen mukaansa pitänyt salamurhata.
USA:ssa syntyneet saavat kansalaisuuden
Muthana on hankalassa tilanteessa, koska hänen isänsä, entinen Yemenin diplomaatti ei voi auttaa naista taloudellisesti. Muuten isä saa syytteen terrorismin tukemisesta. Tuomarin näkemyksen mukaan isä on tosin edelleenkin diplomaatti.
Niinpä Hoda Muthana ei ole – tuomarin mukaan – Yhdysvaltain kansalainen, koska diplomaattien lapset eivät saa maan kansalaisuutta, vaikka olisivatkin sattuneet syntymään siellä. Selvennykseksi sanottakoon, että periaatteessa kaikki Yhdysvalloissa syntyneet saavat automaattisesti maan kansalaisuuden.
Katuja haluaisi palata
Hoda Muthana on pyytänyt anteeksi tekojaan ja sanonut haluavansa palata Yhdysvaltoihin, vaikkakin joutuisi oikeuden eteen. Hänen passinsa on peruutettu vuonna 2016 presidentti Obaman kaudella.
Muthanan asianajaja Christina Jump ilmoitti, että he eivät tyydy tuomarin kielteiseen ratkaisuun vaan vievät asian eteenpäin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ex-sisäministeri esittää: Itävallan kansalaisuus pois Isis-vaimoilta

Turkki aloitti Isis-vankien kotiutukset

Tanskan vasemmistohallitus haluaa kansalaisuuden pois ISIS-palaajlta – Purra: Miksei Suomi voi tehdä samoin?

Rantanen kysyy hallitukselta: Joko al-Holin leiriltä on palannut kansalaisia Suomeen?

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









