

LEHTIKUVA
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on nimetty Nobelin ensi vuoden rauhanpalkinnon saajaksi. Palkinto perustuu Trumpin ja hänen hallinnon välittämään sopuun Israelin ja Arabiemiraattien välille.
Israel ja Arabiemiraatit juhlistavat historiallista sopua syyskuun puolessa välissä. Presidentti Donald Trump isännöi juhlallisuuksia. Israel ja Arabiemiraatit luovat tuolloin diplomaattiset yhteydet.
Israel on lupautunut sovun saamiseksi hyllyttää suunnitelmansa Länsirannan alueiden liittämisen Israeliin.
Palkintoja jaettu vähemmästäkin
Norjan edistyspuolueen kansanedustaja Christian Tybring-Gjedde ehdotti Trumpia rauhanpalkinnon saajaksi tämän historiallisen sovun vuoksi.
– Oletettavaa on, että muut Lähi-idän maat seuraavat Arabiemiraattien jalanjälkiä ja silloin tämä sopimus voi olla käänteentekevä ja viedä Lähi-idän kohti yhteistyötä ja menestystä, Tybring-Gjedde sanoo Sky Newsin mukaan.
Tybring-Gjedde kertoo, ettei hän ole niinkään Trumpin kannattaja. Hän sanoo palkinnon heltineen paljon pienemmilläkin ansioilla.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yhdysvaltain presidentinvaalien äänestäjiä huolettavat talous ja terveys – uusi murhe nousi viiden huolestuttavimman asian joukkoon

Antifa-asemies tappoi Trumpin kannattajan Portlandissa – väkijoukko hurrasi, media syytti uhria ja valkopesi henkirikoksen

Turun demarivaltuutettu vihjailee Facebookissa Donald Trumpin myrkyttämisestä syanidilla – puoluesihteeri vähättelee: ”Somessa tapahtuu niin paljon”

Yhdysvallat aikoo luokitella Antifan terroristijärjestöksi – voivatko Suomen Vasemmistoliiton johtohahmot enää vierailla maassa?

Vasemmisto perusti Seattleen poliisivapaan alueen, ja sekoiluksihan se meni – kolme ampumistapausta riitti, nyt poliisia huudellaan takaisin

Ennätyselvyttävälle Trumpille sataa kiitosta ja kuraa – kannatus silti Obaman vuoden 2012 lukemissa

Yhdysvalloissa velloo Obamagate

Huhtasaari tukee Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelmaa

Tunteet kuumina USA:ssa: Isis-vaimo jätti terroristijärjestön – tuomari vei silti Yhdysvaltain kansalaisuuden
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.
Uusimmat

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?

Vaalivallankumous sai Unkarin talouden nousukiitoon
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










