

Olli Immonen kyselytunnilla. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Vanhukset heitteillä, nuoret syrjäytyvät, hallitus lappaa rahaa haittamaahanmuuttoon
Perussuomalaiset syyttivät tänään eduskunnan suullisella kyselytunnilla hallitusta valtion varojen tuhlailusta ja siitä, että se kohdentaa vähätkin varat haittamaahanmuuttoon. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen totesi, että suomalaiset vanhukset ovat heitteillä, nuorten syrjäytyminen on jo kansantauti ja suomalaisen hyvinvointivaltion aiemmin tarjoama turvallisuus ja inhimillisyys kansalaisia kohtaan ovat murentuneet.
– On käsittämätöntä, että hallitus ei kykene huolehtimaan edes omista kansalaisistamme, kuten vanhuksista, mutta silti maamme rajat ovat jatkuvasti auki uusille autettaville ja järjestelmäämme hyväksikäyttäville maahanmuuttajille, Immonen kritisoi.
Heikompiosaisilta leikattu ja velkaantuminen kasvaa
Immonen huomautti lisäksi, että vaikka talous kasvaa, hallitus on leikannut kaikista heikompiosaisimmilta suomalaisilta. Leikkauksista huolimatta valtio velkaantuu tänäkin vuonna lähes 2 miljardia euroa lisää.
– Perussuomalaisten mielestä oman kansamme hyvinvointi tulee asettaa aina politiikassa kaiken muun edelle. Nyt kysyisinkin hallitukselta, milloin te aiotte lopettaa miljardien lappaamisen Suomelle vahingolliseen maahanmuuttoon ja keskittyä suomalaisten hyvinvoinnin edistämiseen? Immonen kysyi.
Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) vastasi, että istuvan hallituksen aikana turvapaikanhakijoiden käsittely on saatu hallitusti etenemään ja turvapaikanhakijoita tulee nykyään maltillisesti. Hän korosti työperäisen maahanmuuton tärkeyttä. Hän lupasi, että hallitus tekee töitä turvallisuuden eteen.
”Kyse on arvovalinnoista – me valitsemme suomalaisen ensin”
Immonen huomautti, että politiikassa on kyse arvovalinnoista. Hän totesi valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) aikanaan sanoneen, että vanhustenhoidon parempi hoitajamitoitus olisi pois muualta, esimerkiksi kotihoidosta.
– Asetatte siis näin nämä kaksi asiaa vastakkain; jostain otetaan rahaa ja jonnekin saadaan lisää rahaa. Mutta on käsittämätöntä kuulla, että te ottaisitte senkin vähän rahan pois suomalaisten hyvinvoinnista, ettekä esimerkiksi haitallisesta maahanmuutosta! Immonen ihmetteli.
– Me perussuomalaiset taas ottaisimme rahat pois maahanmuutosta, jolloin rahaa riittäisi sekä hoitajamitoituksen nostamiseen että kotihoitoon. Mutta kuten sanoin, kyse on arvovalinnoista.
Orpo totesi, että hänen sanomisiaan on väärinymmärretty. Hänen mukaansa, jos tehdään nopeita liikkeitä esimerkiksi hoitajamitoituksen suhteen, on pidettävä huolta, ettei se ole pois esimerkiksi vammaispalveluista tai kotihoidosta. Orpo korosti, että tähänkin tarvitaan työperäistä maahanmuuttoa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen oikaisee Antti Lindtmanin lausuntoa: ”Perussuomalaiset eivät ole hyväksyneet hoitajamitoituksen heikennystä – SDP heikensi sen vuonna 2013”

Juvonen hiillosti kokoomuksen Sarkomaata: ”Kokoomus, älkää viekö hoitotyön kenttää harhaan”

Tutkimus: Suomeen muuttava somali tai irakilainen käy kalliiksi veronmaksajalle – jopa miljoona euroa per maahanmuuttaja

Euroopan laajin tutkimus maahanmuuton kustannuksista – Suomen Perusta herättelee päättäjiä karuilla luvuilla

Putkonen: Sipilä ja kumppanit ovat vastuussa maahanmuuton jättikustannuksista – ”Verotuloja käytetään surutta mitä ihmeellisimpiin tarkoituksiin”

Huhtasaari vaatii maahanmuuton pelisääntöjä uusiksi: ”Väkivalta- ja seksuaalirikollisille automaattikarkotus, laittomasti maassa olevat otettava säilöön”

Huhtasaari: Velaksi eläminen on lopetettava – turvapaikkaturismista, EU-maksuista ja tuulivoimatuista voidaan leikata

Perussuomalaisten Antikainen ja Sorja: Vanhustenhoitoon rahat maahanmuutosta – ”Turhat kotouttamiskulut, kehitysavut ja laittomien maassa olijoiden palvelut on lakkautettava”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














