Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Hyvinkää voi joutua ottamaan jopa 1 300 pakolaista

18.12.2015 |12:58

Maahanmuuttovirasto ei enää nykyisin tiedustele kuntien mielipiteitä yksityisten vastaanottokeskusten sijoittamisesta kuntiin, vaikka kunta joutuu järjestämään palveluita keskusten asukkaille. Esimerkkeinä ovat koulu- ja päivähoitopalveluiden järjestäminen alaikäisille lapsille.

– Esimerkiksi kotikaupungissani Hyvinkäällä ei ole oltu innostuneita kaupungin puolesta perustamaan kaupungin omistamiin tiloihin vastaanottokeskusta. Toisaalta Hyvinkää on jo vuosia ottanut kuntaansa kiintiöpakolaisia. Yhteensä heitä on otettu noin 200 henkilöä, ja ensi vuonna on tulossa 20 henkilöä lisää. Näin ollen Hyvinkää tekee osansa jo kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta, toisin kuin monet lähikunnat, joissa vastaanottokeskusta ei ole eikä kiintiöpakolaisia ole juuri otettu, perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri tähdentää.

50-70 prosenttia saa kielteisen päätöksen

Hyvinkään kaupunginhallitukselle tiedotettiin, että kaupunkiin on tulossa vastaanottokeskus Luona Oy:n ja Maahanmuuttoviraston tekemän sopimuksen perusteella. Asukkaat saapuivat vastaanottokeskukseen samalla viikolla. Keskukseen mahtuu 300 asukasta.

– Tiedotustilaisuudessa marraskuussa Luona Oy antoi lupauksen järjestää täysimääräistä kotoutusta kaikille sekä lupauksen myös omasta asunnosta ja työpaikasta. Pidän tällaisia lupauksia aika erikoisina, vaikka kaikki tiedämme, että arviolta 50-70 % heistä tulee saamaan kielteisen turvapaikkapäätöksen. Tämänhetkisessä maamme asunnottomuus – ja työllisyystilanteessa lupaukset tuntuvat erikoisilta, Meri toteaa.

500 pakolaispaikkaa reilussa kuukaudessa

Luona Oy:n ylläpitämässä vastaanottokeskuksessa Hyvinkäällä on tällä hetkellä ainakin noin 100 henkilöä Afganistanista, Iranista, Irakista, Somaliasta, Eritreasta ja Syyriasta, ja lisää on vielä tulossa. Noin puolet heistä ovat nuoria miehiä ja puolet perheitä.

Hyvinkään kaupunginhallituksessa julkistetun tiedon mukaan nykyisten henkilöiden keskuudessa on tällä hetkellä 41 alaikäistä, joille pitää järjestää päiväkoti- sekä koulupaikat. Nyt perustettuun vastaanottokeskukseen mahtuu yhteensä 300 henkilöä.

– Hyvinkään kaupunki tiedotti, että Hyvinkäälle avataan toinen vastaanottokeskus Maahanmuuttoviraston ja Metsätähden välisellä sopimuksella. Vastaanottokeskuksella on mahdollisuus ottaa vastaan noin 200 asukasta. Lisäksi Hyvinkäällä on vanha Rantasipi-hotelli, joka on lopettelemassa toimintaansa vuodenvaihteessa, ja huhuja on liikkunut siitä, että Maahanmuuttovirasto suunnittelisi sinne mahdollisesti vastaanottokeskusta. Kaupungin arvion mukaan sinne mahtuisi 800 pakolaista ja se olisi Suomen suurin vastaanottokeskus, Meri laskee.

– Näin ollen Hyvinkäälle on reilussa kuukaudessa tullut 500 paikkaa pakolaisia varten sekä mahdollisesti 800 paikkaa lisää. Hyvinkää joutuu lyhyessä ajassa – ilman omaa myötävaikutustaan – ottamaan kuntaan pahimmillaan 1 300 pakolaista.

Meri on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, joka koskee kuntataloutta ja turvapaikanhakijoiden sijoittamista kuntiin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää